Monet kirkkoruhtinaat järjestävät mielellään yleisölle avoimia keskustelutilaisuuksia tieteen ja uskonnon suhteesta. Näin teki myös Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen. ”Yliopistotaustaista (lue: tiedeperusteista) uskontoa erotuksena huuhaauskontoihin” edustava Jolkkonen oli kutsunut Kuopiossa Alavan kirkossa järjestettyyn tilaisuuteen keskustelukumppaniksi avaruustähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaojan, silleen niinku paholaisen asianajajaksi. Valtaoja on vakiokalustoa tämän kaltaisissa tilaisuuksissa. Valtaoja luonnehtii itseään agnostikoksi, eli hän ei ota selvää kantaa Jumalan olemassaoloon. Yleensä avaruustähtitieteilijä antaa palaa kirjoittaessaan ja puhuessaan uskonnosta, mutta ainakin tässä keskustelussa hänellä oli sordiino päällä. Vieraskoreutta, tiedä häntä.
Tieteen ja uskonnon suhdetta käsittelevät debatit eivät johda mihinkään. Erotuksena tieteelle ”ikuisilla totuuksilla” rehvasteleva uskonto on pelkkää sokeaa uskoa yliluonnolliseen, taikauskoa. Kaikki uskonnot ovat huuhaauskontoja. Niiden sanoma on hölynpölyä, järjen valon sammuttavaa mongerrusta, ettei siitä ota pirukaan selvää. Uskovaisilla on Raamatun järjettömyyksiin yhtä tolkuton vastaus: ”Tutkimattomia ovat Herran tiet”. Kosmologi Kari Enqvistin sanoin: ”Mitään en tajunnut, mutta päässä humisi”.
Tieteessä ei ole absoluuttisia totuuksia. Kaikki on avointa kritiikille, ja tiede korjaa jatkuvasti itseään. Tieteilijä epäilee, uskis uskoo. Tosin ”osa tieteellisistä totuuksista on sellaisia, että niiden todennäköisyys osoittautua virheellisiksi on häviävän pieni, eivätkä ne ole ristiriidassa minkään luonnosta ja maailmasta tehdyn havainnon tai mittauksen kanssa”. Tiede on myös mainio kyseenalaistaja.
Tieteen ei pidä koskea uskontoon pitkällä tikullakaan muutoin kuin tutkimuskohteena. Lähentely-yritykset kumpuavatkin juuri uskonnosta. Uskonveljet ja -sisaret ainakin alitajuisesta häpeävät uskoaan. Se saattaa olla yksi syy siihen, miksi Jolkkonenkin yrittää vimmatusti naittaa tiedettä ja uskoa. Tähän hinkuun vaikuttanee sekin, että uusien tieteellisten löydösten myötä uskonto on joutunut yhä ahtaammalle. Professori Jerry Coyne: ”Jos olet uskovainen, etkä halua näyttää tieteenvastaiselta, mitä voit tehdä? Sinun pitää väittää, että uskosi on täysin yhteensopiva tieteen kanssa”.
Jolkkonen toteaa (Kirkko & Koti 29.9.): ”Jos kysymystä uskon tiedollisesta perustasta pidetään tarpeettomana, samalla avataan ovi irrationalismille, herkkäuskoisuudelle, auktoriteettiuskolle, taikauskolle ja järjettömyyksille, jossa voidaan uskoa mitä tahansa, mikä tuntuu hyvältä tai sopii itselle”. Erinomainen luonnehdinta uskonnosta. Kaikkea tuota edellä mainittua törkyä pursuaa kristinuskokin, ylösnousemususko. Uskontunnustuksesta lähtien. Kunnon kristitty, taikauskon orja, uskoo tiedettä pilkkaavaan tarinaan ylösnousemuksen ihmeestä. Ja esimerkiksi Abrahamista on tehty esikuva. Hän oli auktoriteettiuskovana valmis teurastamaan oman poikansa Jumalan käskystä. Uskon ja tiedon välillä on sovittamaton ristiriita, jatkuva sota, täältä ikuisuuteen.
Jolkkonen mollasi myös tiedeuskon eli skientismin kannattajia. Hän määritteli sen uskoksi, jossa tiede vastaa kaikkiin ihmiselämän kysymyksiin ja korvaa uskonnon. En tiedä yhtään vakavasti otettavaa tieteilijää, joka ajattelisi noin. Mutta jos tiedeuskovainen on henkilö, joka uskoo ja luottaa totuuden etsinnässä tieteeseen taikauskon sijaan, ilmoittaudun ylpeänä oitis tiedeuskovaiseksi.
Jolkkosen alamainen, Kuopion Alavan seurakunnan kirkkoherra Hannu Koskelainen kirjoitti (Savon Sanomat 3.10.) enkeleistä mikkelinpäivän, luterilaisten enkelijuhlan, kunniaksi muun muassa näin: ”Enkeli on viestintuoja tuonpuoleisesta todellisuudesta… Järjen ja luonnontieteiden maailmaan eivät enkelit näytä mahtuvan. Raamatun maailmassa enkeleillä näyttää olevan sijansa.” Tähän väliin on taas muistutettava, mitä erään saarnamiehen teltan oviaukon viereisessä kyltissä luki: ”Kengät ja järki on jätettävä saarnateltan ulkopuolelle!” Näin se menee.
Piispojen, valheen sanansaattajien kailottama tieteen ja kristillisen uskon kumppanuus on mahdoton yhtälö. Se ei voi toteutua koskaan.
Markku Myllykangas
Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelijassa 4/2021.