Virallinen Suomi ei tunnista tai tunnusta uskonnottomien lasten syrjintää, yhdenvertaisen kohtelun loukkaamista ja lapsen oikeuksien sopimuksen vastaista toimintaa. Tämä ilmenee Suomen hallituksen yhdistetyssä viidennessä ja kuudennessa määräaikaisraportissa Lapsen oikeuksien yleissopimuksen täytäntöönpanon johdosta (heinäkuu 2019).

Tätä ilmentää ja samalla symboloi tapa, jolla syrjintää koskevassa raportin osassa kerrotaan uudesta yhdenvertaisuuslaista. Uskontoa ja vakaumusta kiellettynä syrjintäperusteena ei jakseta luetella, vaan ne lain ja perustuslain kohdat on leikattu pois: ”Laki kieltää syrjinnän eri muodot muun muassa iän, kansalaisuuden, kielen, vammaisuuden ja seksuaalisen suuntautumisen perusteella.” (s. 12)

Raportissa ei käsitellä uskontoon tai vakaumukseen liittyvää, ei varsinkaan uskonnottomuuteen liittyvää syrjintää, eikä sen poistamiseksi tehtävää työtä. Jälkimmäinen on ymmärrettävä, koska työ on ollut hyvin vähäistä, mutta syrjintää sen sijaan tosiasiassa esiintyy varhaiskasvatukseen, perusopetukseen ja lukiokoulutukseen liittyen.

Jää epäselväksi, miten raportissa mainittu (s. 13) viranomaisista, järjestöistä ja muista tahoista koostuva syrjinnän seurantaryhmä on ”raportointijakson aikana hankkinut lasten ja nuorten kokemaa syrjintää käsittelevän tutkimuksen sekä kerännyt tietoa eri väestöryhmiin kuuluvien lasten syrjintäkokemuksista”.

Tietoa uskonnottomien syrjinnästä olisi löytynyt esimerkiksi Vapaa-ajattelijain liiton nettisivuilta sekä Kantelupukki-palvelun nettisivuilta. Kantelupukin päätösarkistossa on yli 20 aluehallintoviraston sekä eduskunnan oikeusasiamiehen päätöstä, jotka osoittavat moitittavaa syrjivää menettelyä tapahtuneen (https://kantelupukki.fi/rulings/).

Monet lasten ja heidän perheidensä syrjintäkokemukset varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa liittyvät siihen, että päiväkoti tai koulu on liittänyt toimintaansa evankelis-luterilaisen kirkon uskonnonharjoitusta, kuten jumalanpalveluksia tai hartauksia, vieläpä niin, että niille vaihtoehtoinen ohjelma on puuttunut tai on ollut heikosti järjestettyä ja tiedotettua. Julkisen palvelun valinta-asetelmalla perheet pakotetaan suoraan tai epäsuorasti paljastamaan uskonnollisen tai uskonnottoman katsomuksensa, vaikka se voidaan katsoa arkaluontoiseksi tiedoksi.

Nuoren mielipide ei vaikuta

Lapsen mielipiteiden huomioon ottamista (yleissopimuksen kohdat 7 ja 30) koskevassa raportin osassa jää mainitsematta, että lukiolain mukaan evankelis-luterilaisen tai ortodoksisen kirkon jäsenyyteen liitetty opiskelija ei voi valita uskonnonopetuksen sijaan elämänkatsomustietoa, vaan hänen on pakko suorittaa oman uskonnon kurssit. (s. 15-17) Perusopetuksen oppilaan huoltajatkaan eivät voi valita lapselleen elämänkatsomustietoa, jos lapsi on kirkon jäsen.

Nykytilan ongelmallisuuteen Suomessa ovat kiinnittäneet huomiota lapsiasiavaltuutettu ja yhdenvertaisuusvaltuutettu. Järjestöistä elämänkatsomustiedon avaamista kaikille valittavissa olevaksi katsomusaineeksi esittivät lukiolain valmistelun yhteydessä ainakin Kuntaliitto, Lukiolaisten liitto, Suomen Humanistiliitto ja Vapaa-ajattelijain liitto.

Lapsiasiavaltuutettu sanoi kertomuksessaan eduskunnalle (helmikuussa 2018, sivu 154) nykytilanteesta: ”… Oppilaiden enemmistön mukaiseen uskontokuntaan kuuluvalla lapsella ei ole oikeutta opiskella elämänkatsomustietoa. Sääntely on siten yhdenvertaisuutta loukkaavaa ja lapsen oikeuksien sopimuksen 2 artiklan vastainen.”

Lapsiasiavaltuutettu esitti että ”uskonnonopetusta koskevaa lainsäädäntöä tulisi tarkentaa, jotta se takaisi kaikille lapsille yhdenvertaisen oikeuden osallistua tai olla osallistumatta uskonnonopetukseen tai vaihtoehtoisesti elämänkatsomustiedon opetukseen.”

Lukiossa tuo elämänkatsomustiedon valintakielto on hyvin epälooginen, sillä lukiolainen voi itse valita muut ainevalinnat ja sen, hakeeko lukioon opiskelemaan lainkaan. Katsomusaineiden avaaminen symmetrisesti lisäisi nuoren valinnanvapautta sekä vähentäisi turhaa sääntelyä. Vastaava tilanne on perusopetuksessa, jossa esimerkiksi vauvana kastettu lapsi voi päästä elämänkatsomustiedon opetukseen vain, jos huoltajat yhdessä erottavat lapsen kirkon jäsenyydestä.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto esitti lausunnossaan lukiolakiin opetus- ja kulttuuriministeriölle: ”Lukiolaisen tulisi iästään riippumatta voida aina valita, osallistuuko hän uskonnon vai elämänkatsomustiedon opetukseen.” 

Kuntaliitto totesi, että ministeriön säännösluonnos ”jättää edelleen eri uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvat tai kuulumattomat eriarvoiseen asemaan uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetukseen osallistumisen osalta”. Suurin osa lukioista on kuntien ylläpitämiä.

Opiskelijoita edustava Lukiolaisten liitto katsoi, että nyt ”vähintään lakia tulisi muuttaa siten, että myös opiskelijoiden enemmistön mukaiseen uskontokuntaan kuuluvalla opiskelijalla olisi halutessaan mahdollisuus osallistua elämänkatsomustiedon opetukseen oman uskonnon opetuksen sijaan”.

Elämänkatsomustiedon avaamista pitävät hyväksyttävänä ja toivottavana myös uskontokuntiin kuulumattomien edustajat, mikä ilmenee Suomen Humanistiliiton ja Vapaa-ajattelijain liiton lausunnoista. Uskonnottomien tilanteen arvioidaan parantuvan, kun elämänkatsomustiedon opetuksen tarjonta ja opetusjärjestelyt todennäköisesti vahvistuisivat nykytilasta.

Uskonnollisesti ja katsomuksellisesti neutraali elämänkatsomustieto on ollut vajaakäytössä johtuen erityisesti siitä, että monissa kouluissa ei ole ollut aineen opetusryhmää. Peräti 50 kunnassa ei ole aiotakaan elämänkatsomustiedon oppilasta. Kun tilanne on vuosittain esitelty tulevan ensimmäisen luokan oppilaan huoltajille, huono kierre on jatkunut. Uskontokuntaan kuulumaton oppilas ei ole päässyt oikeuksiinsa eli hänelle tarkoitetun ja sopivan oppiaineen opetukseen. Elämänkatsomustietoa opiskelee koko maassa noin 8 prosenttia; Helsingissä osuus on noin 23 prosenttia.

Esa Ylikoski
FM, yhdenvertaisuusasioiden neuvottelukunnan jäsen
pääsihteeri

Viite: YLEISSOPIMUS LAPSEN OIKEUKSISTA. SUOMEN HALLITUKSEN YHDISTETTY VIIDES JA KUUDES MÄÄRÄAIKAISRAPORTTI. HEINÄKUU 2019.