Jussi Pajuojan selvityksessä Rikosseuraamuslaitoksen toiminta- ja asiakasprosessien tulevaisuus, Oikeusministeriön julkaisuja, Selvityksiä ja ohjeita 2019:15, todetaan muun muassa seuraavaa (s. 34):

”Erityisesti ulkomaalaisten vankien kohdalla korostuu kysymys siitä, kuinka uskonnonharjoitusta tulisi vankiloissa järjestää. Nykytilanteen vaihtoehtona yksi ratkaisumalli voisi olla se, että uskonnollisia tilaisuuksia järjestäisi tästä tehtäväkentästä vastaava vankilan virkamies, joka ei itse pitäisi jumalanpalveluksia tai muuta uskonnonharjoitusta. Näin uskonnollisten tilaisuuksien järjestäminen ja varsinainen uskonnonharjoitus olisi eriytetty toisistaan.”

Mielestämme Pajuojan esittämä ratkaisumalli on hyvä myös suomalaisten vankien kohdalla ja sitä voidaan perustella myös uskonnonvapauden ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Yhä harvempi suomalainen on evankelis-luterilaisen kirkon jäsen, ja Kirkon tutkimuskeskuksen kyselytutkimusten (mm. Gallup Ecclesiastica) mukaan kirkon jäsenistäkin yhä harvempi uskoo kirkon uskontunnustuksen keskeisiin kohtiin.

Näin ollen uudistuksen myötä on perusteltua siirtyä siihen, että myös evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalveluksia ja muuta uskonnonharjoitusta vankiloissa hoitaisivat ev-lut. kirkon papit, jotka eivät olisi enää Rikosseuraamusviraston palveluksessa nykyisten vankilapappien tapaan.

Samalla tulee kiinnittää yleisen ammatillisen henkisen ja psykologisen tuen resurssien turvaamiseen. Henkinen ja hengellinen tuki ovat kaksi eri asiaa, ja hengellinen tuki on vain joillekin sopiva henkisen tuen muoto. Kaikki tarvitsevat uskonnollisesti tunnustuksetonta henkistä tukea.

Jos uskonnollisten tilaisuuksien järjestämisestä vastaavan virkamiehen rooli voisi olla enemmän tekninen, hänen lisäkseen vankiloihin tarvitaan henkisen ja psykologisen tuen ammatillisia osaajia. Nykyiset vankilapappien tehtävänkuvat ja pätevyysvaatimukset voidaan muuttaa uskonnollisesti neutraaleiksi henkisen tue ammattilaisille sopiviksi.

Vapaa-ajattelijain Liitto ry