Uskovaisten kanssa väitelleet lienevät kuulleet argumentin: “Ei voida todistaa että Jumalaa on, muttei myöskään että Jumalaa ei ole, joten jokainen on vapaa uskomaan miten haluaa”. Tai: “Ateistit ovat aivan yhtä uskovaisia kuin kristityt, he vain uskovat eri tavalla.” Tietyssä mielessä uskovaisella on pointti: vaikka otettaisiin huomioon kaikki historialliset todisteet uskonnoista ihmisten keksintönä, kaikki psykologiset todisteet uskonnollisista kokemuksista aivojen tuotoksina, kaikki biologian ja geologian todisteet elämän ja ihmisen luonnollisesta alkuperästä sekä kaikki luonnontieteiden todisteet ihmeitä ja yliluonnollista vastaan, ei silti todennäköisyys jumalien olemassaololle painu aivan nollaan prosenttiin saakka. Mutta pirun lähelle nollaa se painuu – ja siinä on koko homman juju.

Varmuudella todistamisen mahdottomuutta havainnollistetaan joillakin Prometheus-leireillä järjestämällä leikkimielisiä väittelyitä, joissa ryhmä leiriläisiä yrittää väittää että kuu on juustoa. Toiset “rationalistit” esittelevät lukuisia hyviä todisteita juustokuuta vastaan, mutta juusto-”uskovaisten” on helppoa keksiä ad-hoc selityksiä, miksi todisteista huolimatta kuu voi kuitenkin olla juustoa. Mutta mahdollisuus ja todennäköisyys ovat tässäkin kaksi aivan eri asiaa: todisteiden vuoren alla häviää niin juustokuun kuin jumalienkin todennäköisyys jollekin 0.00000000000001% tasolle. Ero sen ja tarkan nollan välillä jää filosofiseksi saivarteluksi – käytännön tasolla klassiset uskonnot ovat yhtä väärässä kuin kuu on kiveä.

Järkevä ajattelija käsittelee uskontojen väitteitä kuten tuomari murhaoikeudenkäynnissä eri hypoteeseja. Epäillyn tuomitsemiseksi riittää, että hänen syyllisyytensä voidaan osoittaa todistusaineiston valossa tarpeeksi suurella varmuudella. Todisteita ja argumentteja syyttömyyden ja syyllisyyden kannalta punnitaan, ja harkitaan kummilla on enemmän painoarvoa.

Siinä missä oikeuden tuomarit yleensä käyttävät vain intuitiotaan päätelläkseen syyllisyyden todennäköisyyttä, löytyy todennäköisyysmatematiikasta parempia keinoja. Bayesin analyysin avulla voidaan arvioida yksittäisten todisteiden numeerista vaikutusta hypoteesin todennäköisyyteen. Vielä laajemmin todennäköisyyksien arviointiin on sovellettavissa matemaatikko Kolmogorovin kehittämä malli ja siitä edelleen suomalaisen Jorma Rissasen jalostama MDL (Minimum Description Length) -laskenta. MDL-laskenta osoittaa, miten kilpailevien hypoteesien suhteelliseen todennäköisyyteen vaikuttaa todistusaineiston lisäksi hypoteesien reduktiivisuus. Kaikkivoipia jumalia sisältävät hypoteesit kuten kreationismi paljastuvat MDL-laskennalla huikeasti epätodennäköisemmiksi kuin yksinkertaisiin reduktiivisiin mekanistisiin perustuvat hypoteesit kuten evoluutio. MDL-laskenta on matemaattinen perustelu skeptikoille tutusta Occamin partaveitsen periaatteesta.

Väittelyissä uskovaisten kanssa kannattaa siis pyrkiä keskustelemaan todennäköisyyksistä ja niihin vaikuttavista seikoista. Näin ateistisen position vahvuus tulee parhaiten esille. Eihän voida esimerkiksi todistaa ettei lohikäärmeitä ole olemassa, mutta ne ovat silti melkein yhtä epätodennäköisiä kuin jumalatkin.

Robert Brotherus