ROBERT BROTHERUS

 

RAAMATUN luomiskertomuksen syntiinlankeemustarinassa Jumala kieltää Aatamia ja Eevaa syömästä paratiisin keskellä olevasta puusta valehdellen heille, että he kuolisivat siitä. Käärme paljastaa Jumalan bluffin: hedelmän vaikutuksena onkin vain ymmärryksen lisääntyminen. Jumalan kaikkitietävyys on tarinassa vielä vähän hakusessa, sillä hän joutuu etsiskelemään piiloon mennyttä pariskuntaa ja sitten kuulustelemaan heitä saadakseen tietää, mitä tapahtui.

Tämän jälkeen Jumala suutuksissaan kiroaa käärmeen, kiroaa naisen koviin synnytyskipuihin ja kostoksi Aatamille kiroaa maan tehden maanviljelyksestä vaikeaa. Lopuksi Jumala ajaa parin pois paratiisista, etteivät he vain söisi vielä elämän puustakin ja saisi ikuista elämää. Perisynti on 300-500 luvulla tästä tarinasta kehitetty oppi, jonka mukaan Aatamin ja Eevan hedelmähaukkaus oli synti, joka periytyy kaikkine kirouksineen kaikille heidän jälkeläisilleen maailman loppuun saakka.

Perisynti on toki helppo todeta hölynpölyksi jo sillä perusteella, että modernin historiantutkimuksen, arkeologian, antropologian, evoluutiobiologian ja geologian valossa koko Vanhan Testamentin luomiskertomus on vain satua. Ihmislaji ei suinkaan syntynyt luomiskertomuksen mukaisesti, vaan kehittyi varhaisemmista kädellisistä Afrikan savanneilla miljoonien vuosien aikana. Homo Sapiens -lajin lukuisat pienet heimot elivät yli 70 000 vuotta metsästäjä-keräilijöinä kunnes maanviljelyksen keksiminen johti isompiin pysyviin asutuksiin.

Ihmisheimojen kasvanut ymmärrys ei syntynyt minkään syömisen tai kiellon rikkomisen seurauksena, vaan pikkuhiljaa vuosituhansien aikana evoluution kasvattaessa aivojen tilavuutta ja myöhemmin kielen mahdollistettua suullisen perimätiedon ja kulttuurin. Tiedettä yhtään arvostava nykykristitty ei voi uskoa syntiinlankeemustarinaan kirjaimellisesti. Mutta symbolisenkaan tulkinnan löytäminen on vaikeaa: mikä historian tapahtuma varhaisilla luonnonhenkiin uskoneilla ihmisheimoilla muka vastaisi Jahven hedelmäkiellon rikkomista?

Vaikka syntiinlankeemus ja perisynti ovatkin tieteen valossa vain varhaisten teologien keksintöä, on niitä myös kiintoisaa tarkastella moraaliselta kannalta. Nykyään ajattelemme, että ymmärrys ja tieto ovat arvokkaita sekä itsessään että hyvien päätösten mahdollistajana – ja ihmiskunta onkin tuhatkertaistanut tietonsa maailmankaikkeudesta sen jälkeen, kun muinainen paimentolaisheimo sepitti luomiskertomuksen. Luomiskertomuksen Jumala on pikkumainen, itsekäs ja kateellinen halutessaan pitää tietämyksen vain jumalilla ja jättää ihmiset pimentoon. Vielä pidemmälle ilkeyden tielle Jumala menee, kun haluaa estää ihmisiä syömästä jopa elämän puusta ja saamasta ikuista elämää. Tällainen Jumala haluaa vain olla suurin ja kaunein ilman, että ihmiset lähestyvät hänen tasoaan millään mittarilla.

Pahin moraalinen ongelma perisynnissä on kuitenkin sen periytyminen: minkään järkevän moraalistandardin mukaan ei voi olla oikein, että jälkeläisiä rangaistaan heidän esi-isiensä synneistä. Isien pahat teot eivät kuulu heidän tulevien jälkeläistensä vastuulle yksinkertaisesti, koska lapset ovat niihin syyttömiä. Pidämme barbaarisena Pohjois-Korean diktaattoria, joka teloittaa epämääräisestä rikoksesta syytetyn lisäksi tämän varmuudella syyttömät lapset ja sukulaiset. Juuri tällainen kuitenkin on luomiskertomuksen Jumala: moraaliton hirviö ja omahyväinen tyranni paratiisin käärmeeseenkin verrattuna.

Diktaattoriksi mielivien tyypillinen strategia kautta aikojen on ollut luoda ihmisille kuvitteellinen uhka ja sitten tarjota itsensä ainoana mahdollisena pelastuksena uhkaa vastaan. Uhkan luoma pelko johtaa monet irrationaaliseen tilaan, jossa he ovat alttiina seuraamaan diktaattorin määräyksiä. Oppi perisynnistä ja siihen kytkeytyvästä Jeesuksen pelastuksesta kristityille toimii näin. Monet kristinuskon saarnamiehet kautta aikojen ovat yrittäneet ensin vakuuttaa kuulijansa perisynnin todellisuudesta, luomaan kuulijoille synnin- ja syyllisyyden tuntoa, ahdistusta ja helvetin pelkoa, jotta voivat sitten tarjota uskon Jeesukseen ratkaisuna tähän pelottavaan illuusioon. Tällaisen pelon vallassa muuten aivan fiksut ihmisetkin saattavat ottaa perisynnin sadun todesta.

Kirjoittaja on Vapaa-ajattelijain liiton valtuuston puheenjohtaja.
Kirjoitus on Jumalharhat-kolumnisarjan 33. osa.
Aiemmat osat on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä numerosta 3/2015 alkaen.

Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehden numerossa 3/2024.