LAPSISSA on tulevaisuus, sanotaan. Millainen tämä tulevaisuus on meille ja ennenkaikkea lapsille itselleen, riippuu paljolti siitä, miten kasvatamme lapsemme. Terveet elintavat, liikunnallisuus ja sosiaaliset taidot ovat kaikki omalta osaltaan tärkeitä asioita omaksua jo lapsuudessa aikuisiän hyvinvoinnin ja terveyden tueksi. Viime kädessä myös yhteiskunnan menestys perustuu yksilöiden hyvinvointiin.

Kaikkein tärkeintä olisi kuitenkin oppia ajattelemaan ja ymmärtämään maailmaa. Nimenomaisesti olisi kriittistä oppia, kuinka ajatella, eikä ”mitä ajatella” eli että taottaisiin päähän tiettyjä ajatuksia. Vastaavasti myös maailman ymmärtämisestä tärkeää olisi sisäistää, miten maailmaa voi ymmärtää, eikä vain kokoelmaa vanhoja faktoja.

Uskonnoissa on iät ja ajat tiedetty, että lapsiin täytyy iskostaa uskonnollinen ja taikauskoinen ajattelu jo varhaisella iällä, jotta uskomukset säilyvät aikuisiällä. Harva enää aikuisena opettelisi lausumaan loitsuja ennen ruokailua tai nukkumaanmenoa, ellei ole lapsesta urautunut tällaiseen tapaan. Tämän takia seurakunnissa suhteettoman paljon panostetaan niin sanottuun ”lapsi- ja nuorisotyöhön”.

Rationaalisuus- ja tiedekasvatusta olisi hyvä tarjota lapsille ja nuorille tukemaan heidän ajattelunsa ja ymmärryksensä kehittymistä. Tässä on kuitenkin syytä varoa toistamasta uskonnollista indoktrinaatiota peilikuvana. Tiedekasvatusta ei ole hyvä toteuttaa niin, että sitä tehtäisiin leimallisesti vapaa-ajattelun tai edes uskonnottomuuden lipun alla. Järjestölogoilla tai tunnusväreillä kuorrutettu tiedekasvatus olisi ”mitä”-ajattelun opettamista, joka ei ole oikeaa tieteellistä maailmankuvaa.

Jos ihminen kasvatetaan vain pitämään uskonnottomuutta oikeana katsomuksena, ilman että tähän johtopäätökseen olisi itse päätynyt loogisella päättelyllä kriittisesti tarkastelluista havainnoista, katsomuksella ei ole tukijalkaa. Tällöin ihminen on altis hurahtamaan mihin tahansa vastaantulevaan huuhaahan, kun ei ole työkaluja, joilla koetella uusia näkemyksiä.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö vapaa-ajattelijat voisi järjestää esimerkiksi tiedeleirejä lapsille ja nuorille. Se on vain tehtävä erityisesti korostamatta järjestäjän nimeä, ja ilman että tapahtumassa tyrkytettäisiin jäsenyyttä tai tarjoiltaisiin vapaa-ajattelua ainoana oikeana katsomuksena.

Esimerkiksi suositut uskonnoista vapaat Prometheus-leirit, joiden taustajärjestössä Vapaa-ajattelijain liitto on mukana, ovat korostetun neutraaleja myös uskonnottomuuden suuntaan. Leirit tarjoavat nuorille nimenomaan mahdollisuuden keskustella asioista ja työstää omaa ajatteluaan vertaisryhmän kanssa, ei valmiita vastauksia.

Pitkien leirien ohella tiedeja rationaalisuuskasvatusta voisi toteuttaa pienempinä annoksina lyhyempinä pläjäyksinä, vaikkapa päiväretkinä tiedekeskukseen, iltakerhoina tai viikonlopputapahtumina.

Peruskoulut ja toisen asteen oppilaitokset kärsivät ikävästä resurssipulasta, vaikka opettajat mielellään toteuttaisivat monenlaista. Mistä löytyisi kipinä Prometheuksen liekin lietsomiseen kunnon roihuksi?

TIMO KARJALAINEN