RAAMATUN evankeliumeissa Jeesus lupaa tulevansa takaisin sen hetkisen sukupolven vielä olevan elossa: ”Silloin nähdään Ihmisen Pojan tulevan pilvien keskellä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan […] Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu” (Markus 13:26). Ja vielä suoraviivaisemmin opetuslapsilleen: ”Totisesti: tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa ennen kuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakuntansa kuninkaana” (Matteus 16:28).

Se, että Jeesus ei tullut näin pian takaisin, on merkittävä ongelma kristinuskolle. Jos Jeesus todellakin antoi tuollaisen yksiselitteisen lupauksen, niin sitten hän joko valehteli tai erehtyi. Jos sen sijaan lupaukset ovat evankeliumien kirjoittajien Jeesuksen suuhun sepittämiä sanoja, niin evankeliumit ovat vain valheellista poliittista propagandaa. Suo siellä, vetelä täällä.

Käsitys Jeesuksen pikaisesta paluusta levisi suusta suuhun alkuseurakunnassa jo ennen ensimmäisen evankeliumin kirjoittamista vuoden 70 paikkeilla. Kun Jeesuksen viimeiset opetuslapset alkoivat olla kuolleita ja kuopattuja, heräsi alkuseurakunnissa ymmärrettävää napinaa, kun Jeesusta ei kuulunutkaan takaisin.

Paavali joutui kirjeessään Tessalonian seurakunnalle vuoden 55 paikkeilla rauhoittelemaan: ”Me pyydämme, veljet, ettette heti menetä malttianne ja säikähdä, jos joku vedoten Hengen ilmoitukseen tai muka meidän puheeseemme väittää, että Herran päivä on jo käsillä” (2. Tess 2:1). Olisiko nyt sata kertaa kauemman ajan jälkeen syytä jo menettää maltti?

Vaikka Jeesusta ei ole kuulunut, ennustuksia hänen tulostaan on ollut sitäkin enemmän. Wikipedian artikkeli Predictions and claims for the Second Coming listaa viimeiset yli 50 merkittävää historiallista ennustusta Jeesuksen paluun ajankohdalle.

Listalta löytyy muun muassa Hippolytus (v. 500), paavi Sylvester II (1000), Thomas Müntzer (1526), Emanuel Swedenborg (1757), William Miller (1844), Joseph Smith (1891), Rudolf Steiner (1930), Hal Lindsey (1988), Jerry Falwell (2009) ja Jeane Dixon (v. 2020). Merkittävää liikehdintää aiheuttaneiden ennustusten lisäksi on toki ollut moninkertainen määrä pienempiä paikallisia ennustuksia.

Vitsikkäimpiä ovat lahkot, joiden jäsenet luopuvat kaikesta omaisuudestaan ja nousevat vuoren huipulle johtajansa kanssa valkoisissa kaavuissa odottamaan H-hetkeä… Jota ei tule. Epäilemättä melko vaivaannuttavaa niin tapahtuman järjestäjälle kuin osallistujille tällainen ”no show”.

Miten uskovaiset sitten erehdykseen reagoivat? Osalla kyllä silmät avautuvat ja he menettävät uskonsa, mutta yllättävän monet johtajat ja seuraajat keplottelevat eteenpäin jonkinlaisella epäuskottavalla selittelyllä. Osa alkaa uskoa uuteen myöhempään ”oikeaan” päivämäärään (jota sitten seuraa uusi pettymys). Osa siirtyy uskomaan, että toinen tuleminen on vain ”joskus pian” ilman mitään uutta selkeää päivämäärää. Osa alkaa uskoa, että Jeesus kyllä tuli takaisin, mutta henkisellä tasolla, eikä näkyvässä maailmassa.

Omituisimpiin kuuluu Bahai-uskovaisten selitys William Millerin ennustetusta Jeesuksen paluusta 1844: heidän mukaansa päivämäärä meni oikein ja paluu oli myös konkreettinen, mutta tulija ei ollutkaan Jeesus vaan profeetta Bab.

Vanha sananlasku sanoo: ”Höynäytä minua kerran, häpeä sinulle. Höynäytä minua kaksi kertaa, häpeä minulle”. Jeesuksen paluun suhteen ovat uskovaiset antaneet höynäyttää itseään lukemattomia kertoja, mutta jatkavat edelleen innokkaasti höynäytetyksi tulemista. Ehkä tätä edesauttaa se, että menneiden polvien höynäytetyt ovat jo kuolleet eivätkä enää kertomassa pettymyksistään.

Ennustusten järjestelmälliseen epäonnistumiseen nähden pikaisen paluun odottajat ovat edelleen käsittämättömän suuri joukko: esimerkiksi 2010 amerikkalaistutkimuksen mukaan 40 % yhdysvaltalaisista uskoo Jeesuksen tulevan takaisin ennen vuotta 2050. Eikä tällainen usko ole vailla konkreettisia haittoja: esimerkiksi monta kertaa ennustuksissaan erehtyneet Jehovan Todistajat sanovat, että tämän maailman ongelmat ovat liian suuria ihmisten korjattavaksi, mutta Jeesus tulee ”pian” ja hoitaa hommat kuntoon.

Tällainen ajattelu ei kannusta tarttumaan toimeen ihmiskunnan ongelmien korjaamiseksi.