Eräiden kristittyjen mukaan kristillisen kasvatuksen puuttuminen päiväkodeista olisi päiväkodeissa olevien 'kristittyjen' oikeuksien polkemista. Voivatko he todella väittää, että kaksi- tai kolmivuotiaat päiväkotilapset ovat 'kristittyjä´? Voinko minä samalla tavalla väittää, että kaksivuotias lapseni on sosialisti tai kokoomuslainen, koska minä olen? 

Kristillisen kasvatuksen jättäminen pois päiväkodeista ei mielestäni todellisuudessa loukkaa siellä olevien lapsien oikeuksia, vaan uhkaa enemmänkin tuota kristillistä ideologiaa ajavien organisaatioiden yhteiskunnassa hankkimaa poikkeusasemaa.

Tämän poikkeusaseman ansiosta tuon ideologian edustajat voivat tarjota ideologiaansa myös pikkulapsille, joilla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta itse arvioida saamansa tiedon luotettavuutta ja uskottavuutta.

Näiden organisaatioiden edustajat ja kannattajat ovat toki hyvästä syystä huolissaan tämän erikoisaseman poistamisesta. Juuri tuo erikoisasema kun on paljolti koko heidän organisaatioidensa koko nykyisen yhteiskunnallisen aseman taustalla.

Tuon aseman ansiosta he voivat juurruttaa ideologiaansa kaikkien yhteiskunnan jäsenien mieliin iässä, jossa ihminen ei pysty kriittisesti arvioimaan mitään saamaansa tietoa, vaan todellisuudessa hyväksyy kaiken auktoriteettiasemassa olevilta aikuisilta tulevan tiedon.

Jokaisella kristityllä on toki mahdollisuus järjestää lapsilleen juuri haluamansa kristillinen kasvatus oman uskontonsa organisaatioiden avulla. Ei ole mitään todellista syytä miksi kaikkien veronmaksajien yhdessä tulisi kustantaa tämä ideologinen kasvatustyö.

Päiväkotilapsille tulee kuitenkin ehdottomasti tarjota eettisiä malleja ja tuossa iässä aivan erityisesti eettisiä ja moraalisia perusteluita sille miksi perheen, päiväkodin ja yhteiskunnan asettamia sääntöjä ja rajoituksia tulee ja kannattaa noudattaa.

Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että kristillisen uskonnon tarjoama eettinen malli toimii yhä huonommin ja huonommin moniarvoistuvassa yhteiskunnassa.

Vaikkapa kristilliset opit jokaista tekoasi seuraavasta taivaallisesta valvojasta ja kuoleman jälkeen odottavista rangaistuksista vaativat todella toimiakseen pelotteena sen, että nämä väitteet todella uskotaan.

Maallistuneessa yhteiskunnassamme nuori väistämättä ennemmin tai myöhemmin törmää tietoon siitä, että nämä asiat ovatkin vain erään ideologian esittämiä väitteitä todellisuudesta, eivätkä todellista tietoa. Silloin hän voikin jäädä todelliseen eettisen tyhjiöön, jos hän ei ole saanut todellista eettistä kasvatusta, joka ei ole riippuvaista yksittäisen ideologian hyväksymisestä.

Päiväkodeissa ja koulussa pitääkin siis mielestäni aivan ehdottomasti olla vahva panostus eettiseen kasvatukseen. Mielestäni tuo kasvatus kuitenkin toimii kristillistä mallia paremmin, jos lapsille ja nuorille opetetaan vaikkapa kuinka jokaisessa maailman ihmisyhteisössä on suhteellisen samanlaiset perussäännöt, ja miksi ne on rakennettu toisaalta mahdollistamaan yhteiskunnan toiminta ja toisaalta takaamaan jokaisen yksilön oikeudet yhteiskunnassa.

On voitettu paljon, kun lapsi todella oppii, että yhteisten pelisääntöjen noudattaminen takaa lopulta myös hänen omat oikeutensa ja hänen omat mahdollisuutensa onneen, eikä sääntöjä noudateta vain siksi, että niin on jossakin määrätty.

Vasta silloin myös uskon menettäminen johonkin yksittäiseen oppirakennelman merkitykseen ei enää merkitsekään eettistä tuuliajolle joutumista.

Erityisesti jos lapsi oppii, että 'tee toisille niin kuin haluat itsellesi tehtävän' on koko ihmiskunnan yhteinen hyvin universaali perussääntö, eikä suinkaan vain erään ideologian oppi, hänellä on mielestäni aivan uudenlaiset mahdollisuudet todella ymmärtää miksi juuri hänen kannattaa olla kiltti. Kovin paljon monimutkaisempia eettisiä oppirakennelmia ei päiväkotilapsille uskonnon kauttakaan saada todellisuudessa tarjottua.

Yhä monikulttuurisemmassa maailmassa vain yhden uskonnollisen ideologian pakkotuputtamista kaikille vain muutaman vuoden ikäisille lapsille on yhä vaikeampaa todella perustella.

Yhä suurempi osa päiväkotilasten vanhemmista on todellisuudessa joko jonkin muun uskonnollisen ideologian kannattajia tai suhtautuu erittäin passiivisesti tai jopa kielteisesti tähän uskonnolliseen ideologiaan.

Vanhemmat tosin usein passiivisesti alistuvat päiväkotien harjoittamaan yksittäisen uskonnollisen ideologian pakkotuputukseen, koska he eivät halua 'olla hankalia' ja erityisesti ettei heidän lapsiaan erotettaisi ryhmistä.

Vertaisryhmään kuulumisen oikeus on todellinen ja tärkeä lapsen perusoikeus, jonka menettäminen todella voi vahingoittaa lasta. On kuitenkin vaikea uskoa, että jonkin yksittäisen uskonnollisen ideologian pakollinen opetteleminen ennen kuin lapsi on oppinut edes lukemaan tai kirjoittamaan olisi jonkinlainen 'perusoikeus', kuten eräät kristityt rohkenevat väittää.

Jaakko J. Wallenius