*** ALUSTAVA LUONNOS ***

Fundamentalismilla on monet kasvot. Sanana termi on monelle tuttu ja usein se aivan oikein ymmärretään vastenmieliseksi aatteelliseksi ilmiöksi. Käsitteen monipuolisuuden takia on monen vanhemman tai kasvattajan vaikea arvioida, milloin lapsen tai nuoren seurakuntaharrastus sitoutuukin äärikristillisyyteen. Seuraavassa käydään läpi yleislinjoja ja esitetään lista fundamentalistiseen kristillisyyteen liittyviä käsitteitä ja ilmiöitä.

Suomessa on mahdollista puhua konservatiivisesta tai fundamentalistisesta kristillisyydestä. Osa tästä liikkeestä on sitoutunut kirkon sisäisiin herätysliikkeisiin, osa on perua ulkomaalaisista ”amerikkalaistyyppisistä” teologisista liikkeistä. Kirkon tavoite, tarjota lapsille ja nuorille yhteistä tekemistä, on yhä enemmän vaarassa joutua ahdasmielisten ja lapsen kehitystä haittaavien uskonilmiöiden valtaan.

Kyse on ihmisoikeuksista. Ihmisoikeuksissa säädetään uskonnonvapaudesta. Tämä oikeus ei kuitenkaan saa olla ristiriidassa muiden ihmisoikeuksien kanssa. Itsemääräämisoikeus, omantunnonvapaus ja oikeus omaan ruumiiseen ovat keskeisesti uhattuna ahdasmielisen uskonnon tulkinnoissa.

Koska suomalainen kristinuskon kenttä on kirjava, missä tahansa kaupungissa voi toimia vaikkapa evankelisluterilainen seurakunta, jonka todellinen oppi ammennetaan muualta kuin maltillisesta kristillisyydestä. Valvontaa ei ole, mutta ilmiö koskettaa tuhansia nuoria ja lapsia vuosittain.

Vanhemmilla, opettajilla ja lasten ja nuorten kanssa työskentelevillä on velvollisuus tukea tulevien sukupolvien kasvatusta ihmisoikeuksiin perustuvan humanismin hengessä, tarjoten myös sekularismin selkeänä vaihtoehtona uskonnolle.

Lasten ja nuorten kohtaaman kristinuskon kenttä

Suomalaisen kristillisyyden historiasta rakentuu erikoinen kirkon ja valtion suhde. Suomessa puhutaan kansankirkosta, ja sillä tarkoitetaan evankelisluterilaisen kirkon asemaa Suomen kansallisessa historiassa. Historiallisen roolin ohella valtiokirkko on sidottu yksilön ja yhteiskunnan arkeen monin sitein. Nykyisin uskonnottomuus on entistä laajemmin saavuttanut suomalaisen kansankulttuurin, ilmiö, joka on seurausta sekularismin, tieteellisen maailmankatsomuksen ja hyvinvointivaltion aatteellisesta läpimurrosta.

Kansankirkko ei ole yksiulotteinen vaan jäsentensä näköinen. Ilmeisimmin tämä erilaisuus korostuu evankelisluterilaisen kirkon sisäisissä herätysliikkeissä, jotka edustavat omia painotuksiaan ja tavoitteitaan. Osa näistä sitoutuu enemmän maltillisuuteen, osa ei. Erityisesti uuskarismaattiset tai niin sanottu viides herätysliike edustavat konservatiivisempaa ”luterilaisuutta”.

Vaikka kirkon virallinen kanta on yhä useammin maltillinen ja ihmisoikeuksia kunnioittava, kirkon sisällä on liikkeitä ja voimia, jotka pyrkivät toiminnallaan ja sanomallaan selvästi haastamaan oikeusvaltion ja liberaalin ihmiskuvan. Näiden pyrkimysten tunnistaminen nuoren kasvuympäristössä on ensiarvoisen tärkeä tavoite.

Kirkon sisäisten liikkeiden lisäksi Suomessa näkyy paikoin myös ulkomailta saapuneita äärikristillisiä virtauksia. Myös niin sanotut ”vapaat suunnat”, kuten Helluntaiherätys ja Vapaakirkko tekevät aktiivista ”evankeliointityötä” nuorten ja lasten keskuudessa. Lapsen tai nuoren uskonnollisen vakaumuksen tasapainoinen tukeminen ei voi toteutua mikäli nuorelle tarjotaan yksipuolinen, ainoana totuutena esitetty, maailmankatsomus.

Maailmaan osallistuminen ja vastuulliseksi aikuiseksi kasvaminen edellyttää yhä monimutkaisempia taitoja käsitellä tietoa ja muodostaa mielipiteitä. Vapaus ei tule ihmeenä vaan siihen pitää kasvaa. Vanhempien ja kasvattajien vastuullaan on tunnistaa tätä kehitystä uhkaavat ilmiöt, tulivatpa ne ”kirkon sisältä” tai vaikkapa internetistä.

Koululla ja julkisella keskustelulla on tärkeä rooli myös siinä mielessä, että maamme lukuisissa äärikristillisissä kodeissa kasvavat lapset eivät saa nauttia samasta vapaudesta, kuin sekulaarissa yhteiskunnassa kasvaneet lapset. Valistuksen avulla myös heille on mahdollista tarjota vaihtoehtoja ja tietoa oman uskonnollisuuden tai uskomattomuuden puntaroimiseen.

Tärkeä keskustelu on sekin, missä vaiheessa ihminen on kypsä tekemään päätöksen uskonnollisesta sitoutumisestaan. Selvä on, että pieni lapsi ei osaa punnita tai kritisoida ympäristöstään saamia vaikutteita.

Seuraavassa on listattuina piirteitä tai ilmöitä, jotka liittyvät fundamentalistiseen kristinuskoon. Mikäli huoli herää, lapsen tai nuoren kanssa keskustelu on syytä aloittaa ja tarvittaessa jokainen vanhempi voi vapaasti tutustua lapsensa kotiseurakuntaan.

Fundamentalismin merkkejä

Puhe ainoasta totuudesta

On selvää, että mikään uskonto ei edusta totuutta siinä merkityksessä, että se sopisi sellaisenaan kaikille. Jokaisella ihmisellä tulisi – uskonnon vapauden nimissä – olla oikeus kuulua siihen uskontokuntaan tai tunnustaa sitä, minkä kokee itselleen todeksi. Ääriuskonnollisuuden ilmiöitä on usein sisäisen keskustelun puute: totuutta ei kyseenalaisteta ja omaa oppia ei voi kritisoida. Terveeseen uskonnollisuuteen ja terveeseen uskonnottomuuteen kuuluu avoin keskustelu yhteisön jäsenten kesken.

Seurakuntaelämän sisältö

Seurakunta on kirkollisen elämän peruspilari. Seurakunta voi myös vääristyä väärissä käsissä. On hyvin vaikea arvioida seurakuntaa sen aktiivisuuden perusteella, joten ainut keino selvittää nuorten tai lasten saamaa opetusta on olla yhteydessä siihen seurakuntaan, jossa he toimivat.

Vanhemmilla on täysi oikeus perehtyä tilaisuuksiin ja tekemiseen, jota seurakunnissa tarjotaan. Etenkin vapaissa suunnissa, esim. helluntaiherätyksessä tai vapaakirkossa toiminta on paljonkin poiketa siitä, mitä mielikuvissa vanhemmat kohtaavat.

Paikallislehden sivuilta ei tarvitse odottaa ”kohupappi” -juttua vaan seurakunnasta voi hankkia tietoa ottamalla yhteyttä. Evankelisluterilaisen kirkon toiminta on muodollisesti avointa, mutta se, mitä raamattupiirit tai nuortenillat tarjoavat ei käy ilmi pelkästään puhelinkeskustelussa.

Yhteys nuoren seurakuntaan on tärkeä siksikin, että nuoren ei ole aina helppo puhua ongelmistaan. Etenkin, jos ristiriita rakentuu oman elämän, oman uskonnon ja muun yhteiskunnan välille. Tällöin avoimuus auttaa sekä nuorta että yhteiskuntaa.

Vaaranmerkit ovat selvät, jos seurakunta ei osaa vastata yksinkertaisiin kysymyksiin: mitä te täällä teette? Miksi?

Monet luterilaiset seurakunnat tekevät myös paikkakunnillaan yhteistyötä eri kirkkokuntien kanssa. Näin ollen seurakuntien tilaisuuksissa esiintyvien opettajien tai saarnaajien taustat voi jäädä epäselviksi.

Ihmiset jaetaan pelastettuihin ja kadotettuihin

Äärikristillinen maailmankatsomus jakaa ihmiset, kansakunnat ja ilmiöt hyviin ja pahoihin. Ihminen on joko kadotettu tai pelastettu. Pelastuksen saavuttaminen on äärikristityn ainut elinaikainen tavoite, jolle kaikki muu elämässä on alisteista. Kadotettuja ovat kaikki ne, jotka eivät tunnusta äärikristillistä oppia.

Pelastus ei ole symbolinen tapahtuma vaan konkreettinen. Tähän liittyy usein ajatukset lopunajoista, eli ajasta, jonka jälkeen Jeesus tulee tuomitsemaan maailman.

Helvetti ja taivas

Usein tällaisissa kadotettu/pelastettu -näkemyksissä elää vahvana usko helvettiin ja iankaikkiseen kadotukseen, oppi, jotka niin sanottu maltillinen kristillisyys ei korosta. ”Taivaskaipuu” ja ”helvetinpelko” elää vahvana uskovaisen arjessa, joten uskonto ohjaa elämänvalintoja sisäistetyn pelon avulla. On selvä, että nuorelle ja etenkin lapselle tällainen on henkisesti erittäin raskasta ja voi jättää loppuelämäksi epävarmuuden tunteen.

Rukoilu parantaa: lääketieteellistä apua vähätellään

Äärikristillisessä maailmassa elää luja luottamus rukoukseen ja ”pyhän hengen toimintaan”. Siinä, missä maltillinen kristillisyys pitää rukousta henkilökohtaisena hiljentymisenä tai enintään mysteerinä, äärikristitylle rukoileminen on tähän maailmaan vaikuttamista. Rukous parantaa sairauksia, rukous tekee ihmeitä. Näitä ihmeitä ja parantumisia pidetään oman viiteryhmän sisällä jumalan läsnäolon merkkeinä ja myös merkkeinä siunauksesta.

Vakavin ilmiö on tietysti se, että uskonto asettuu sellaisten mekanismien tielle, jotka normaalisti ohjaavat esimerkiksi mielenterveyden ongelmista kärsivän koululääketieteen pariin.

Pyhän hengen toiminta

Pyhällä hengellä tarkoitetaan raamatun valossa jumalan kolmatta persoonaa, joka korvaa Jeesuksen maan päällä. Oppi pyhästä hengestä on teologisesti moniulotteinen, mutta äärikristillisyydessä se usein tulkitaan persoonalliseksi voimaksi, joka vaikuttaa seurakunnassa ja yksilön elämässä.

Pyhä henki parantaa sairauksia, antaa näkyjä tulevaisuudesta ja ohjaa ihmistä elämän hankalissa vaiheissa. Pyhää henkeä ei esitetä filosofisena voimana vaan konkreettisena ja todellisen hahmona.

Armolahjat

Pyhä henki, tai Jumala, voi jakaa seurakunnassaan niin sanottuja armolahjoja. Näitä on mm. profetian lahja, jolloin lahjan saaja voi nähdä tulevaisuuden. Henkien erottamisen armolahja sen sijaan antaa omistajalleen kyvyn nähdä josko jokin asia, henkilö tai ilmiö on pahojen henkien vallassa vai ei. Kielillä puhumisen armolahja on ekstaattinen tila, jossa ihminen latelee ”pyhää kieltä” ja usein tanssii ikään kuin hurmiossa. Kielillä puhumista pidetään merkkinä pyhän hengen kosketuksesta ja joskus se saa keskeisen sijan seurakuntaelämässä. Maltillinen kristinusko ei ainakaan korosta armolahjojen merkitystä tai konkreettista toimintaa.

Jumalanpelko ja pakomainen uskominen

äärikristillinen seurakunta pyrkii usein olemaan ”elävä”. Tällä tarkoitetaan jumalan läsnäoloa seurakunnassa, joka näkyy erityisesti armolahjoina ja virkeänä seurakuntana. Usein tähän kytketään myös voimakas evankelioimisnäky. Evankeliointi perustuu Jeesuksen lähetyskäskyn tulkintaan eli siihen, että jumalan sana tulee saarnata koko maailmaan. Äärikristillisessä seurakunnassa usein paheksutaan jäsentä, joka ”ei näytä värejään”. Evankeliointi arkielämässä onkin sitä, että jäsenet selvästi erottautuvat uskovaisina ja tämän tulisi hallita kaikkia ihmissuhteita. Tällainen ei suinkaan ole henkilökohtaisen uskonnon ajatus vaan kyse on voimakkaan yhteisön tuottamasta sosiaalisesta paineesta.

Saatana ja Jeesus – taide ja harrastukset

Äärikristitylle Saatana on olemassa siinä missä Jeesuskin. Saatana hallitsee maanpäällä, ja Jeesusta odotetaan pelastajana. Ongelmallista on tietysti se, että kaikki maallinen (so. normaali yhteiskuntaelämä) nähdään saarnaajan silmin helposti paholaisen valtakuntana, joka on täynnä ”kiusauksia” uskovalle. Nämä kiusaukset vaihtelevat television katselusta poliittisiin kantoihin.

Periaatteessa moni viaton asia voi olla pahasta. Tyypillisimmin maallinen musiikki herättää epäilyksiä, joten nuoren ennen kuuntelema musiikki saattaa pian korvautua gospelilla. Maun muuttuminen on yksi asia, mutta tässä on usein kyse siitä, että maallinen musiikki nähdään seurakunnassa paheellisena ja siten paholaisen kiusauksena. Se, että käydään arvokeskustelua nuorison mausta tai muodista on usein vain kiiltävää pintaa.

Koska uskonto säätelee asennetta kaikkeen maalliseen, kaikki taide ja harrastaminen jäsentyvät samojen kriteerien kautta. Kuvataide tai kirjallisuus tuottavat teoksia, joita ahdasmielisessä uskonnollisessa seurakunnassa kasvava nuori ei oppinsa perusteella enää voi arvostaa.

Suhde kirkkoon

Kirkon sisäiset herätysliikkeet ovat aina olleet eräänlaisia sisäisen kritiikin lähteitä. Näin on tänäkin päivänä. Juuri tästä maaperästä kumpuavat jyrkimmät kannat kirkon julkisesta toiminnasta. Fundamentalistisen maailmanjäsennuksen näkökulmasta kamppailua käydään kansankirkon hallinnasta. Niin sanottu liberaaliteologia, eli maltillinen kristillisyys, nähdään kirkon rappiona ja sen toivotaan korvautuvan ”aidolla” (fundamentalistisella) uskolla. Tämä tarkoittaa esimerkiksi kadotettujen ryhmän ulottamisen kirkon sisälle, sen työntekijöihin.

Maailmanloppu lähestyy: lopunaikojen merkit

Äärikristityt odottavat maailmanloppua. Lopunaikojen merkkejä etsitäänkin innolla uutisista ja niitä tulkitaan raamattua lukien. Vanhempien tulisi olla huolissaan, mikäli lapset lueskelevat seurakunnasta hankittua (tai siellä neuvottua) kirjallisuutta maailmanlopusta. Ilmestyskirjan merkitys raamatun merkittävimpänä kirjana ei sekään edusta maltillista ja ihmisläheistä uskovaisuutta.

Ennen kaikkea ongelmana on maailman tapahtumien näkeminen osana Jumalan ”pelastussuunnitelmaa”. Tällöin pelastus tarjoutuu uskoville, muut joutuvat iankaikkiseen tuskaan ja kärsimykseen – helvettiin. Maltillinen kirkko ei vatvo helvettiä keskeisenä uskonilmiönä, eikä sillä pelottelu myöskään kuulu nuoren tai lapsen maailmankatsomukseen.

Raamattu on kirjaimellisesti totta

Sana- tai asiainspiraatio-oppi, jonka perusteella raamattu on Jumalan pyhä kirja ja se on kaikilta osiltaan totta. Maltillinen kristillisyys on nykyään myös tekstikriittinen ja korostaa raamattua historiallisena tekstinä, ei iankaikkisena totuutena. Raamatusta fundamentalisti nostaa ehdottomia totuuksia, ja varsin usein palvelemaan seurakunnassa jo valmiiksi vallitsevaa oppia. Nuoren kannalta olisi tärkeä saada tutustua raamattuun avoimin mielin, mutta käytännössä raamatun tulkinta saadaan seurakunnan saarnaajilta. Pohdinta on usein vaikeaa, sillä esitetty totuus esitetään ehdottomana Jumalan totuutena.

Eri uskonnot ovat pahojen henkien palvontaa

Fundamentalistinen maailmanhistoria on Jumalan ”suunnittelema”. Tällöin muut uskonnot ovat paholaisen keksintöjä. Islam nähdään esimerkiksi selvänä kristikunnan vihollisena, mutta esimerkiksi idän suuret uskonnot ovat tässä tulkintakehyksessä saatanasta peräisin. Tämä saattaa usein laajeta yleisemminkin koskemaan eri kulttuurien esineitä: afrikkalainen taide voidaan nähdä epäjumalana ja vaikkapa jooga saatananpalvontana.

Ihmisen oikeus omaan seksuaalisuuteen on rajoitettu

Nuorten maailmassa seksuaalisuus on tärkeä eheyden lähde. Maltillinen kristillisyys noudattaa monin paikoin modernin yhteiskunnan näkemyksiä, mutta erilaisia näkemyksiä toistellaan monissa fundamentalistisissa seurakunnissa. Itsetyydytys nähdään perinteisesti pahana, jopa vaarallisena syntinä.

Ainoa oikea seksuaalisuuden muoto on miehen ja naisen välinen yhdyntä avioliitossa. Esiaviollinen seksi on ehdottoman pahana pidetty asia, josta tulee lujasti kieltäytyä. Heteroseksuaalisuus on hallitseva normi, mutta on varsin selvä, että monen nuoren elämässä homoseksuaaliset tunteet näyttelevät oman osansa ja osalle osoittautuu luonnolliseksi seksuaalisuuden muodoksi. Kirkon kanta homoseksuaalisuuteen on kaikkea muuta kuin ihmisoikeuksien mukainen, ja fundamentalistinen tulkinta lisää siihen vielä ehdottoman varmuuden helvettiin joutumisesta.

Seksuaalisuuteen liittyy myös avioliitto ja avioliittoon moni äärikristillisessä seurakunnassa varttuva nuori voi joutua hyvinkin yhteisön painostuksesta. Koska seksiä saa harrastaa vain aviopari, avioliitot alkavat hyvin varhain. Vaikka täysikäisillä ihmisillä onkin oikeus solmia avioliitto, voidaan aina kysyä, mikä on ympäristön painostuksen rooli, mikäli uskonto määrittelee avioliiton ainoaksi paikaksi nauttia seksistä. Avioliitto tuo toki mukanaan muutakin vastuuta, joten sen solmiminen ei tulisi perustua yhteen asiaan.

Tasa-arvon näkökulmasta miehen ja naisen sukupuoliroolit nähdään usein hyvin jyrkästi: mies on perheen pää, nainen lasten kasvattaja.

Ihmisoikeuksien kannalta oikeus omaan ruumiiseen ja omaan seksuaaliseen kasvuun on ehdoton. Vaihtoehtona fundamentalismille ei ole seksuaalisen vapauden banaalit muodot vaan vastuullinen kasvu aikuiseksi.

Tieteellinen tieto on vaarallista: evoluutioteoria ei ole totta

Äärikristillinen usko näkyy nykymaailmassa selkeimmin suhteessa evoluutioteoriaan. Sen tilalle tarjotaan kreationismia, eli luomisoppia, eri muodoissa. Äärikristityt pyrkivät kampanjoimaan esimerkiksi kouluopetuksen puolesta mutta ennen kaikkea tarjoamaan omaa opetusta maailman luomisesta. Äärikristitylle luomiskertomus on totta, eikä kyse ole symbolisesta tai allegorisesta tarinasta.