Esittelen kirjoituksessani päivähoidon varhaiskasvatussuunnitelmaa niiltä osin, kuin siinä käsitellään vakaumukseen liittyviä asioita, sekä sitä, mitä mahdollisia ongelmakohtia suunnitelman käytännön toteutumisessa on.
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ohjaavat valtakunnallisesti varhaiskasvatuksen sisällöllistä toteuttamista. STAKESin laatimissa Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa vuodelta 2005 sanotaan varhaiskasvatuksen arvopohjasta seuraavasti: ”Suomalaisen varhaiskasvatuksen arvopohja perustuu keskeisiin kansainvälisiin lapsen oikeuksia määritteleviin sopimuksiin, kansallisiin säädöksiin ja muihin ohjaaviin asiakirjoihin. Lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen arvoista keskeisin on lapsen ihmisarvo.” Tämä on se periaatteellinen varhaiskasvatuksen pohja, joka sisältää myös lapsen oikeuden omaan uskontoon tai katsomukseen. Perusta on kunnossa, mutta ongelma onkin näiden hyvien periaatteiden toteutuminen sekä kysymys siitä, onko uskonnollisen katsomuksen opetus kunnallisen päivähoidon ja koululaitoksen tehtävä. Uskonnonopetus ei saa olla tunnustuksellista. Näin ainakin kouluissa, ja toki sen on oltava näin myös kunnallisessa päivähoidossa.
Periaatteen käytännön toteutuksesta sanotaan seuraavaa: ”Lapsen varhaiskasvatuksen keskeiset sisällöt rakentuvat seuraavien orientaatioiden muodostaman kokonaisuuden varaan: – matemaattinen – luonnontieteellinen – historiallis-yhteiskunnallinen – esteettinen – eettinen ja – uskonnollis-katsomuksellinen orientaatio.
Orientaation käsitteellä korostetaan sitä, että tarkoituksena ei ole oppiaineiden sisältöjen opiskelu vaan sellaisten välineiden ja valmiuksien hankinnan aloittaminen, joiden avulla lapsi vähitellen pystyy perehtymään, ymmärtämään ja kokemaan ympäröivän maailman monimuotoisia ilmiöitä.”
On huomattava, että eettinen orientaatio on erotettu uskonnollis- katsomuksellisesta orientaatiosta. Näiden kahden orientaation sisältöä tarkennetaan seuraavasti: ”Eettisessä orientaatiossa tarkastellaan arvo- ja normimaailman kysymyksiä. Lasten jokapäiväinen elämä sisältää tilanteita ja tapahtumia, joita voidaan pohtia ja tarkastella oikean ja väärän, hyvän ja pahan, totuuden ja valheen näkökulmista. Myös oikeudenmukaisuuden, tasa-arvon, kunnioituksen ja vapauden kysymyksiä voidaan käsitellä luontevasti päivittäisten tapahtumien yhteydessä. Olennaista on ottaa huomioon lasten kehitystaso. Pelot, ahdistus ja syyllisyys kuuluvat myös lasten elämään. Niitä käsitellään lasten kanssa niin, että lapsi voi tuntea olonsa turvalliseksi.”
Nämä eettisen orientaation sisällöt kuuluvat kaikille lapsille opetettaviin asioihin. Voi perustellusti kysyä, mihin tämän eettisen kasvatuksen lisäksi tarvitaan erillistä uskonnollis-katsomuksellista orientaatiota. Sen sisällöistä sanotaan näin:
”Uskonnollis-katsomuksellisen orientaation ytimen muodostavat uskonnolliset, hengelliset ja henkiset asiat ja ilmiöt. Lapsen oman uskonnon tai katsomuksen perinteeseen sekä tapoihin ja käytäntöihin perehdytään. Lapselle tarjotaan mahdollisuus hiljaisuuteen ja ihmettelyyn, kyselemiseen ja pohdintaan. Lapsen herkkyyttä ja kykyä ymmärtää sanatonta ja symbolista kunnioitetaan, tuetaan ja vahvistetaan. Lapsia lähellä olevien erilaisten uskontojen ja katsomusten tapoihin tutustutaan. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelmassa sovitaan vanhempien kanssa uskonnollis- katsomuksellisen orientaation lapsikohtaisesta sisällöstä.”
Tämä kuulostaa oikein hyvältä ja kunnioittavalta ja eri katsomukset huomioonottavalta. Mutta mitä tapahtuu käytännössä? Varhaiskasvatuksen periaatteissa linjataan, että orientaatiot eivät ole oppiaineiden sisältöjen opiskelemista, vaan välineiden ja valmiuksien hankkimista, jotta lapsi voi ymmärtää monimuotoista ja muuttuvaa maailmaa. Toisin sanoen tiettyjen asioiden, orientaatioiden, oppiminen ei välttämättä rajoitu tiettyyn aikaan päivästä, vaan on mukana kaikessa tekemisessä ja oppimisessa. Miten tällaisessa tilanteessa voi ottaa lasten mahdollisesti hyvinkin erilaiset uskonnolliset ja katsomukselliset taustat huomioon yksilöllisesti nimenomaan uskonnollisen orientaation sisällön kautta? Oman lapseni edellisessä päiväkotiryhmässä oli ainakin muslimeja, luterilaisia ja uskonnottomia. Miten näiden kolmen erilaisen katsomuksen perinteisiin ja tapoihin perehdytään ja tarjotaan mahdollisuus niiden pohtimiseen?
Omien kokemusteni sekä lukemieni ja kuulemieni juttujen perusteella tämä periaate ei toteudu missään. Käytäntö on se, että päiväkodeissa mennään luterilaisen kristillisen perinteen mukaan. Siitä poikkeavilta tiedustellaan, jos hyvin käy, saako lapsi osallistua vaikkapa joulukuvaelmaan tai pääsiäiskirkkoon. Kaikkialla ei edes kysytä. Ei edes Helsingissä, missä kirkkoon kuulumattomia on jo lähes puolet asukkaista ja monia muitakin uskontoja on paljon. Joissain päiväkodeissa yritetään soveltaa juhlapyhiä ja muita juhlia niin, että kaikki lapset voivat osallistua. Tähän pitäisi pyrkiä, ei vain katsomuksellisen tasa-arvon nimissä, vaan myös kunnallisen toimijan velvollisuudesta järjestää sellaista hoitoa ja opetusta, johon kaikki lapset voivat osallistua.
Korvaavaa toimintaa toki järjestetään niille lapsille, jotka eivät osallistu luterilaisen enemmistön perinteisiin. Joissain päiväkodeissa järjestetään mukavaa ja erityistä toimintaa myös niille lapsille, jotka eivät esimerkiksi lähde kirkkoon. Usein kuitenkin vaihtoehtona on vain päiväkotiin jääminen. Usein käy kuten minulle toissa vuoden keväällä ilmoittaessani, ettei lapseni lähde pääsiäiskirkkoon. Lastentarhanopettaja kehotti tuomaan lapsen sinä päivänä myöhemmin hoitoon tai pitämään hänet koko päivän kotona. Eli vanhemman, joka ei halua lapsensa osallistuvan päiväkodin ja seurakunnan yhteiseen uskonnolliseen toimintaan, on järjestettävä oma työpäivänsä siten, ettei lapsi joudu perheen vakaumuksen vastaisesti osallistumaan uskonnolliseen tilaisuuteen. Kunnallisessa päivähoidossa ei voi toimia näin. Hoidosta on maksettu, eikä varhaiskasvatussuunnitelman tarkoittama uskonnollis-katsomuksellisen orientaatio varmasti toteudu näin. Päiväkodin toiminta ei lähtökohtaisesti voi olla sellaista, ettävät kaikki lapset voi siihen osallistua. Ainakaan kunnallisessa päivähoidossa.
Epäilen suuresti periaatteiden mukaisen perinteisiin ja tapoihin perehtymisen toteutumusta esimerkiksi muslimilasten osalta. Periaatteissa mainitaan myös ”lapsia lähellä olevien erilaisten uskontojen ja katsomusten tapoihin tutustuminen”. Tämä varmasti toteutuu ikään kuin käänteisesti niin, että kaikki ei-luterilaiset lapset tutustuvat luterilaisiin kirkollisiin perinteisiin ja juhliin. Toki tuon periaatten tulisi koskea kaikkia lapsia, eli ryhmän pitäisi yhdessä tutustua islamiin, katolisuuteen, ortodoksisuuteen, hindulaisuuteen, buddhalaisuuteen, ateismiin ja kaikkiin sellaisiin katsomuksiin, mitkä ryhmässä ovat edustettuna. Tällaista ei ainakaan minulle ole tullut vastaan.
Olisi hienoa, jos lapset voisivat aidosti tutustua muihin uskontoihin ja kulttuureihin. Ei kai evankelis-luterilaisella kirkolla voi olla monopolia lasten uskonnolliseen kasvatukseen kunnallisen päiväkoti- ja koulutoiminnan osana? Mitä sanottaisiin, jos islamilaisista seurakunnista haluttaisiin tehdä vastaavia vierailuja? Onhan Suomessa esimerkiksi islaminuskoisilla tataareilla pitkä historia. Maahanmuuton myötä päiväkodeissa ja kouluissa on yhä enemmän lapsia islamilaisista perheistä. Islamilaisten seurakuntien vierailuja ei varmaankaan kovin äkkiä hyväksyttäisi. Mutta miksi ei? Usein kuulee, ettei ateistilasta vahingoita esimerkiksi ruokarukoilu muiden mukana päiväkodissa. Miksi siis luterilaislasta häiritsisi islamilaiseen rukoushetkeen osallistuminen? Omasta mielestäni uskonnon harjoittaminen ei kuulu päivähoidon tehtäviin. Rukoilu, virsien laulaminen ja uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistuminen on uskonnon harjoittamista.
Uskonnottomien perheiden lapsia ei usein oteta samalla tavalla huomioon kuin eri uskontojen edustajien lapsia. Uskonnottomuutta, tunnustuksettomuutta tai ateismia, millä nimellä sitä halutaankin kutsua, ei oteta huomioon tasaveroisena katsomuksena muiden joukossa. Helsingin kaupungin tietokeskuksen ennakkotiedon mukaan vuonna 2012 Helsinkiin syntyi noin 6750 lasta. Kirkon jäseniksi kastettiin 3339 lasta eli 49,5 % vastasyntynestä. Tämä tarkoittaa, että 50,5 % lapsista ei kastettu kirkon jäseniksi. Tämän tosiasian voisi olettaa näkyvän myös päivähoidon arjessa.
Keskeistä on varhaiskasvatuksen periaatteissa mainittu lapsen oikeus omaan uskontoon tai katsomukseen. Koulupuolella tämä toteutuu niin, että lapsella on oikeus oman uskonnon opetukseen, mikä tarkoittaa omaa oppiainetta rekisteröityihin uskonnollisiin yhteisöihin kuuluville lapsille ja elämänkatsomustietoa niihin kuulumattomille. Tämä aiheuttaa suuria ongelmia opetuksen järjestämisessä mm. pätevien opettajien osalta. Samaa oman uskonnon tai vakaumuksen oikeutta edustaa varhaiskasvatuksessa uskonnollis-katsomuksellinen orientaatio, mitä on vieläkin haasteellisempaa toteuttaa päivähoidon tilanteissa kuin varsinaisen aineen oppitunneilla. Asiasta kaivattaisiin selvitystä ja tutkimusta. Itse olen nähnyt lähinnä tutkimuksia, jotka keskittyvät uskonnollisen luterilaisen kasvatuksen toteutumiseen päiväkodeissa, mikä usein tarkoittaa seurakunnan järjestämiä tilaisuuksia joko päiväkodissa tai kirkossa.
Olen vahvasti sitä mieltä, että uskonnollinen kasvatus on kotien asia, kuten esimerkiksi Ranskassa, eikä julkisten päivähoito- ja koululaitoksen tule siihen puuttua. Lapsen oikeus omaan uskontoon ja katsomukseen toteutuu aivan hyvin ja luonnollisesti kodin ja mahdollisen seurakunnan tai yhteisön välillä. Kaikille yhteinen etiikan oppiaine tai orientaatio kulttuurituntemuksella lisättynä kattaisi nämä aiheet tasapuolisesti ja lapset voisivat yhdessä oppia ja tutustua toistensa erilaisiin perinteisiin.
Näyttää siltä, että lasten erilaisen uskonnollisen tai uskonnottoman vakaumuksen ja perinteen tasapuolinen huomioonottaminen varhaiskasvatussuunnitelman periaatteiden edellyttämällä tavalla on lähes mahdotonta kunnallisessa päivähoidossa, ainakaan nykyisillä resursseilla. Uskonnollis-katsomuksellinen opetus ja tapojen siirtäminen on kuitenkin ensisijaisesti lapsen vanhempien asia.
Varhaiskasvatussuunnitelmassa jo oleva eettinen orientaatio sopii kaikille ja kattaa oleelliset eettiset kysymykset ja kasvatushaasteet. Lasten erilaisia taustoja voi lähestyä kulttuurin kautta. Toki uskonto on yksi osa kulttuuria. Ottamalla kulttuurinen lähestymistapa lapset voivat tutustua toistensa mahdollisesti erilaisiin perinteisiin yhdessä, ilman hengellisiä ulottuvuuksia. On aina rakentavampaa keskustella, pohtia ja tutustua yhdessä asioihin, kuin jakaa lapsia erilaisen vakaumuksen mukaan erillisiin ryhmiin.
Heta Saxell