Perusopetuslain mukaan “opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. … Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa”.

Suomalaisen koulutusjärjestelmän tulisi siis valmentaa lapsia maailman monimutkaisia haasteita varten ja antaa heille välineitä erilaisissa elämäntilanteissa ja ammateissa selviytymiseen. Tehtävä ei ole helppo. Lain mukaan opetuksen tulisi edistää tasa-arvoisuutta, mutta nykyisellään tunnustuksellisen opetuksen tarjoaminen enemmistölle on väärin. Uskonnon opetuksen vähentäminen ja sen suoranainen korvaaminen historialla, yhteiskuntaopilla sekä taito- ja taideaineilla ei myöskään ole suoranaisesti kestävä ratkaisu.

Muutoksen tulisi nousta uskonnon opetuksen muutoksesta. Se ei saisi olla tunnustuksellista, vaan yleistä erilaisiin kulttuureihin tutustuttamista. Maailmaan mahtuu paljon erilaisia uskontoja, joiden ymmärtäminen ja suvaitseminen valmentaisi oppilaista sivistyneitä kansalaisia, joilla voisi joku päivä olla itsellään mahdollisuus päättää mihin uskoa, vai uskoako mihinkään.

Taito- ja taideaineet ovat tärkeitä aineita myös, mutta ne eivät peruskoulussa pureudu, eikä voikaan pureutua, niihin seikkoihin, jotka tekevät taiteesta kulttuuria kritisoivaa ja rikastavaa toimintaa. Ne ovat enemmänkin ruumiin kulttuuria, kuten urheilukin. Tunneilla opetellaan harjoittamaan oman kehon hienovireisiä taitoja, kuten erilaisia havainnoinnin ja toiminnan yhteyksiä.

Vaikuttaa siltä, että uskonnonopetusta vähennetään vain sen vuoksi, että sen sisältöä ei tarvitsisi uudelleen kehittää. Sehän vaatisi lisää resursseja. Sääli, koska monimuotoistuvassa ja monimutkaistuvassa maailmassa olisi tarpeen kouluttaa kansalaisia, joilla olisi kyky ja välineet ymmärtää ja suvaita.

Mikko Ijäs