Vaparien Esa Ylikoski vs. Kirkkohallituksen Jukka Keskitalo
Valtion ja tuntien toiminnan tunnustuksettomuudesta syntyi heinäkuussa debattia, kun Helsingin Sanomat julkaisi (Mielipidesivu 17.7) Vapaa-ajattelijain Liiton edustajana Ihmisoikeusvaltuuskunnassa olevan ja myös Helsingin vapaa-ajattelijoissa toimivan Esa Ylikosken kirjoituksen. Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo vastasi siihen (Mielipidesivu 19.7.) Julkaisemme alla nämä molemmat kirjoitukset sekä Ylikosken vastauksen Keskitalolle jota HS ei ainakaan toistaiseksi ole julkaisut. Vastaava keskustelu käytiin myös Turun Sanomissa, joka julkaisi Ylikosken vastauksen Keskitalolle.
Esa Ylikoski: Uskonnonharjoitus yksityisasiaksi (HS 17.7.2013)
Uskonnonharjoituksen eli jumalanpalvelusten ja hartaustilaisuuksien liittäminen valtion ja kunnan toiminnan osaksi nostaa yhden uskonnon muiden katsomusten yläpuolelle. Menettely syrjii toisuskoisia ja uskonnottomia asettaen heidät toisen luokan kansalaisiksi, kuntalaisiksi, koululaisiksi. Asia tulisi ottaa ihmis- ja perusoikeuspohjaisen uudelleentarkastelun kohteeksi.
Ihmisoikeussopimusten ja perustuslain mukaan ketään ei saisi ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan uskonnon tai vakaumuksen perusteella. Myös uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyvää yksityisyyden suojaa tulisi tehostaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen EIT:n ratkaisujen valossa.
Perinnäistavat muuttuvat viiveellä. Säädökset jumalanpalveluksista eduskunnan, käräjäoikeuksien ja yliopistojen toiminnassa poistuvat jo1971. Nyt on aika Yhdenvertaisuuslaissa ja Kuntalaissa säätää, että valtion ja kunnan toiminta on uskonnollisesti tunnustuksetonta. Sitä tukee myös Euroopan neuvoston kanta.
Mielipideilmasto on muuttunut. Kansan arvot -tutkimuksessa (T-media, N=3004) ”Uskonto on jokaisen henkilökohtainen asia” -mielipiteen jakaa 92 prosenttia. Ev.lut. kirkkoon kuuluvia on enää 76 prosenttia. Uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomia on yli miljoona suomalaista, osa tosin uskonnollisia. Toisaalta kirkossa on paljon ajatuksiltaan uskonnottomia. Katsomukset ovat yksilöllisiä.
Tutkimuksen (Gallup Ecclesiastica 2011. N=4930) mukaan 27 prosenttia ruksaa vaihtoehdon ”Uskon kristinuskon opettamaan Jumalaan”, alle 30-vuotiasta vain 15 prosenttia. Puolet väestöstä joko ei usko, oikein tiedä, epäilee tai ei osaa sanoa. (Haastettu kirkko, s. 43-44.) Jumalanpalveluksessa vähintään kerran vuodessa sanoi käyvänsä kolmannes kansasta. Kerran kuussa käyviä oli 6 prosenttia (Sama, s. 37).
Uskonnon ja omantunnon vapauteen kuuluu vapaus osallistua ja olla osallistumatta uskonnonharjoitukseen. Vapaus osallistua ei tarkoita valtion ja kunnan velvollisuutta järjestää uskonnonharjoitusta; niiden tulee vain varmistaa uskonnonharjoituksen vapaus. ”Julkisessa tilassa” voi olla uskonnonharjoitusta, mutta sen ei tule olla julkisen vallan järjestämää. Viranomaisen, oppilaitoksen tai päiväkodin toimintaansa liittämä hartaustilaisuus, jumalanpalvelus, ”pikkukirkko” tai johdettu ruokarukoiluttaminen olisi ristiriidassa sekä yhdenvertaisuuden että lasten ja perheiden yksityisyyden suojaa.
EIT:n mukaan (Grzelak-tapaus 15.6.2010) vapaus tunnustaa tai olla tunnustamatta uskoa antoi yksilölle oikeuden siihen, ettei hänen tarvinnut paljastaa uskoaan tai uskonnollisia vakaumuksiaan eikä käyttäytyä sellaisella tavalla, että siitä voitiin päätellä, oliko hänellä sellaisia vakaumuksia. Vapaus koski myös henkilöä, joka ei ollut uskossa ja tähän vapauteen puututtiin, jos valtio sai aikaan tilanteen, jossa henkilö joutui suoraan tai välillisesti paljastamaan sen, että hän ei ollut uskossa.
Apulaisoikeuskanslerin käräjäjumalanpalvelusten lopettamista puoltavassa päätöksessä todetaan, että yhdenvertaisuutta sekä uskonnonvapautta koskeva ”julkiselle vallalle kuuluva turvaamisvelvoite menee perinnesyiden edelle” (17.01.2012 ). Ajatusta tulee soveltaa lainsäädäntöelimen omassakin toiminnassa.
Esa Ylikoski
Kirjoittaja on Ihmisoikeusvaltuuskunnan jäsen
Vapaa-ajattelijain liiton edustajana
Jukka Keskitalo: Kirkolla on luonteva yhteys yhteiskuntaan (HS 19.7.2013)
Esa Ylikoski vaati uskonnon rajaamista yksityisasiaksi (HS Mielipide 17. 7.). Tämä on mielestäni moniarvoisen yhteiskunnan kannalta takaperoinen tavoite. Aitoon suvaitsevaisuuteen ja monikulttuurisuuteen kuuluu myös uskontojen näkyminen julkisessa tilassa.
Ylikoski esitti, että valtion ja kuntien toiminta pitää säätää uskonnollisesti tunnustuksettomaksi. Tämä ei ole tarpeellista, koska niiden toiminta ei ole tunnustuksellista nykyisinkään.
Uskontojen yhteiskunnallinen ulottuvuus edellyttää suomalaisilta hyvää uskontojen tuntemusta ja uskonnonlukutaitoa. Se on yksi kansainvälisen toiminnan menestystekijöistä. Toisen vakaumuksen kunnioittamisen näkökulmasta erilaisten uskontojen ja perinteiden tunteminen on tärkeää. Tähän tarvitaan korkeatasoista koulun uskonnonopetusta.
On hyvä erottaa käsitteet uskonnonopetus ja uskonnonharjoitus. Tietoon painottuva uskonnonopetus on koulun tehtävä. Uskonnonharjoitus puolestaan kuuluu kodille ja seurakunnille.
Koulun ja päiväkodin toiminnan puitteissa voidaan toki järjestää uskonnollisia tilaisuuksia, kuten koulujumalanpalveluksia. Tällöin varmistetaan, ettei kukaan joudu vastoin vakaumustaan osallistumaan uskonnonharjoitukseen.
On myös hyvä huomata, että perustuslakivaliokunnan antaman lausunnon mukaan yksittäinen virsi ei tee koulujen perinteisistä juhlista uskonnon harjoittamista.
Kun suomalaisista lähes 80 prosenttia kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon, on luonnollista, että kirkolla on luonteva suhde yhteiskuntaan. Sitä symboloivat valtiopäivien avajais- ja päätösjuhlallisuuksiin tai itsenäisyyspäivän viettoon liittyvät jumalanpalvelukset, jonne suuri joukko maamme päättäjiä tulee vapaaehtoisesti.
Uskonnon rajaaminen yhteiskunnan julkisesta tilasta ei ole viisasta monikulttuurisuusstrategiaa. Ajattelen, että meidän pitää entistä enemmän opetella ymmärtämään, kunnioittamaan ja sietämään erilaisuutta, jotta eri tavoin ajattelevat ja uskovat ihmiset ja ihmisryhmät voivat elää rinnakkain.
Jukka Keskitalo
kansliapäällikkö, Kirkkohallitus
Esa Ylikoski: Yhdenvertainen kohtelu katsomuksille (TS 23.7.2013)
Kirkkohallituksen Jukka Keskitalon kommentissa (TS 20.7.) kirjoitukseeni uskonnonharjoituksesta (15.7.) nousevat esiin ”julkisen tilan” ja tunnustuksettomuuden käsitteet tavalla, joka ansaitsee jatkokeskustelua.
Keskitalo väittää, että valtion ja kunnan toiminta olisi tunnustuksetonta. Näinhän ei ole, koska ne sisällyttävät joidenkin toimintojensa osaksi evankelis-luterilaista uskonnonharjoitusta. Siksi perusoikeuksiin kuuluvan yhdenvertaisuuden sekä katsomuksellisen yksityisyyden suojan vahvistamiseksi valtion ja kunnan tunnustuksettomuudesta tulisi säätää lailla.
Kirkko ja muut uskonnolliset yhdyskunnat voivat toki itse järjestää ja tarjota uskonnonharjoitusta julkisissa tiloissa, muuallakin kuin kirkoissa. Keskitalon hämärtää ”julkisen tilan” termillä kysymystä julkisen viranomaistoiminnan tehtävistä. Kysymys on siitä, mitä esimerkiksi oppilaitosten oman toiminnan ohjelmassa on ja mitä ei pitäisi olla.
Opetus ja koulun yhteiset juhlat ovat eri asia kuin uskonnonharjoitus. Uskonnonharjoitus kuuluu kodille ja seurakunnille. Siksi koulun ja päiväkodin omaan toimintaan ei pidä järjestää uskonnonharjoitusta, kuten jumalanpalveluksia. Asian voi ajatella sekä lasten ja perheiden että työntekijöiden kannalta.
Opimme ymmärtämään, kunnioittamaan ja sietämään ihmisten erilaisuutta paremmin, kun valtio ja kunnan toiminta kohtelee yhdenvertaisesti erilaisia katsomuksia. Monikulttuurisuusstrategiaan ei voi kuulua yhden uskonnon nostaminen viranomaisen taholta muiden katsomusten yläpuolelle.
Keskitalo vetoaa ev.lut. kirkon muodolliseen noin 75 prosentin jäsenosuuteen. Näin hän sivuuttaa mainitsemani tutkimustiedot ihmisten katsomuksista, jumalanpalveluksiin tai seurakuntavaaleihin osallistumisen vähäisyyden sekä perusoikeudellisen syrjintäkiellon. On takaperoista, että valtio ja kunta ovat viran puolesta uskonnollisempia kuin kansalaisyhteiskunta. Ihmis- ja perusoikeudet koskevat niin vähemmistöjä kuin enemmistöjä, ja ne velvoittavat erityisesti valtiota ja kuntaa.
Esa Ylikoski
Ihmisoikeusvaltuuskunnan jäsen, Vapaa-ajattelijat