Tamperelainen Petri Karisma on toiminut Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtajana vuodesta 2011 lähtien.
Maailmassa on valtiota, joissa uskonto on keskeinen yhteiskuntaa ohjaava tekijä. Toisaalta on olemassa valtioita, joissa on pyritty välttämään uskonnon vaikutusta valtion asioihin. Esimerkkinä valtiosta, jossa uskonto on aivan keskinen vallankäytön väline, on Iran. Vaikka Iranissa valitaan parlamentti ja presidentti kerran neljässä vuodessa, niin kuitenkin korkeinta valtaa käyttää maan hengellinen johtaja, eli lain valvoja. Hengellinen johtaja mm. vahvistaa parlamentin lait, valvoo maan tiedotusvälineitä ja on armeijan ylipäällikkö. Iranissa on voimassa Saria eli Islamilainen laki.
Esimerkkinä valtiosta, jossa julkinen valta ja uskonto on erotettu voimakkaimmin, on Ranska. Ranskaan säädettiin vuonna 1905 laki, joka kertoo, että Ranskan valtio ei tunnusta tai tue mitään uskontokuntaa. Ranskalaiset kutsuvat tätä periaatetta nimellä Laicite. Tämän voi suomentaa tunnustuksettomuudeksi. Tunnustuksettomuusperiaatteen mukaan Ranskan valtio kohtelee puolueettomasti ja yhdenvertaisesti kaikkia uskontoja ja uskonnottomia maailmankatsomuksia.
Iranin tyylisessä teokratiassa kaikkien lakien pitää olla sopusoinnussa Islamin kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että muutkin, kuin muslimit joutuvat alistumaan Sarian lakiin, vaikka se olisi heidän omien arvojensa vastaista.
Tunnustuksettomassa valtiossa lainsäädännön perusta ovat sekulaarit arvot ja yleiset ihmis- ja perusoikeudet. Tunnustuksettoman valtion lainsäädäntöä leimaa suhteellisen suuri liberaalisuus. Jos joku kokee lain liian liberaaliksi, niin hän voi olla soveltamatta lakia itseensä.
Tästä on hyvänä esimerkkinä aborttilainsäädäntö. Jos joku kokee, että nykyinen aborttilaki on liian liberaali, niin hän voi vallan hyvin olla soveltamatta sitä itseensä. Vaatimus lain kiristämiseen ilman päteviä lääketieteellisiä perusteita on omien arvojen tuputtamista muille.
Kun tunnustuksettomassa valtiossa säädetään lakeja, niin olisi suotavaa, että argumentit säädettävän lain puolesta tai vastaan nousisivat rationaalisista perusteluista. Uskonnoilla on paljon uskonnon sisäisiä arvoja jotka eivät ole yleisiä arvoja, joten tällaisiin arvoihin vetoamista tulisi välttää. Nämä uskonnon sisäiset arvot voivat koskea esimerkiksi sukupuolien roolia, lasten asemaa tai vapaapäiviä. Lainsäädännön tulee perustua kaikkien hyväksymiin arvoihin, joten yhden uskonnon sisäiset arvot eivät voi olla perusta kaikkia maan kansalaisia velvoittavaan lainsäädäntöön.
Esimerkkinä suomalaisesta laista, jonka säätämisen vastustamisessa yritettiin käyttää argumenttina uskonnon sisäisiä arvoja, on liikeaikalaki. Uusin liikeaikalaki, joka astui voimaan 1.12.2009, sallii kauppojen ympärivuotisen sunnuntaiaukiolon.
Liikeaikalakia säädettäessä nousi voimakkaasti keskusteluun pyhäpäivien kunnioittaminen. Sanotaanhan raamatussa, että seitsemäntenä päivänä ei saisi tehdä työtä. Näin raamattu todellakin sanoo, mutta miten ihmeessä tämä liittyy esimerkiksi uskonnottomiin ihmisiin, joille raamattu ei ole mikään elämän ohjenuora, vaan kirja muiden kirjojen joukossa. Ei ole hyvien tapojen ja tunnustuksettomuuden mukaan oikein, että kaikkien tulisi alistua kristinuskon sisäisiin arvoihin. Kyllä minulla uskonnottomana pitää olla oikeus käydä kaupassa, ellei kauppojen sunnuntaina kiinnipitämiseen löydy mitään rationaalisia perusteita.
Lain säädännän yhteydessä tuotiin esille erittäin pätevä ja samalla rationaalinen perustelu sille, että kauppojen ei tulisi olla auki sunnuntaina. Perustelut kauppojen kiinnipitämiseen sunnuntaisin lähtivät ajatuksesta, että julkinen liikenne ei toimi kunnolla sunnuntaisin ja toisena perusteluna oli lastenhoito-ongelmat sunnuntaina. Tiedetään, että kaupoissa on töissä paljon nuoria naisia. Heillä ei ole käytettävissään henkilöautoa samalla tavalla, kuin väestöllä keskimäärin. He ovat näin riippuvaisia julkisesta liikenteestä. Nuorilla naisilla on myös lapsia, joten huoli lasten hoidosta on aiheellinen. Niin kuin huomataan, asioita voidaan perustella myös rationaalisesti.Aina ei tarvitse paukuttaa vastustajaa pyhällä kirjalla päähän.
Suomen suunta on ilman muuta tunnustuksettomuus. Se tarjoaa tasa-arvoisimman kohtelun kaikille kansalaisille. Moniarvoistuvassa Suomessa tunnustuksettomuus tarjoaa hyvät rakennuspuut parempaan Suomeen, koska tunnustukseton valtio kuuluu koko kansalle eikä vain jollekin väestönosalle.
Petri Karisma