Terveisiä äijäkerhosta!

Helsingin vapaa-ajattelijoiden hallituksessa on varsinaisia jäseniä seitsemän, joista kolme naisia. Itselläni on toinen kausi menossa. Aina välillä kuulen vapaa-ajattelijoista puhuttavan äijäkerholaisina tai ateistiöykkäreinä. Ehkä jopa satanisteina, mikä on vähän hassua kun kukaan meistä ei oikein usko kyseiseen hahmoon. En voi ottaa kantaa muiden puolesta, mutta omista kokemuksistani 35-vuotiaana naisena kyseisen ”äijäkerhon” hallituksen jäsenenä voin kertoa, ja ehkä siten edes hieman hälventää ennakkoluuloja.

Meillä on kuukausittain hallituksen kokous, jossa keskustelemme ajankohtaisista asioista, sekä suunnittelemme tulevaa. Keskustelemme myös meneillään olevista projekteista ja niiden tilanteesta. Kokouksissamme ei kiroilla ja uhkuta testosteronia. Siellä ei myöskään kilpailla siitä, kenellä on vähiten jumalaa. Kristittyjä ja muslimeja ei haukuta kilpaa, vaan mietitään, miten yhteiskunta voisi olla tasa- arvoisempi ja kunnioittavampi kaikkia kohtaan. Myönnän, että kokouksissa on välillä naurettu ja viljelty mustaa huumoria, mutta annettakoon se anteeksi. Hallituksen kokousten lisäksi meillä on ajoittain jäseniltoja, keskustelutilaisuuksia, ja viimeisimpänä on starttaamassa lukupiiri. Jokaiselle siis löytyy jotain – jopa piknikkejä koko perheelle.

Vaikka olemmekin uskontokriittistä porukkaa, emme ole kieltämässä uskontoja. Agendalla EI siis ole se, ettei kukaan saa uskoa mihinkään, vaan se, että uskonnon harjoittamisen tulisi tapahtua omasta tahdosta omalla ajalla, kirkon ollessa erillään valtiosta. Vapaa-ajattelijat eivät myöskään aja ainoastaan ateistien asiaa, vaan myös uskonnottomien, ja välillä muunuskoistenkin. Osa hallituksen jäsenistä on aktiivisia myös muiden ihmisoikeusasioiden suhteen ja tuovat siten laajempaa näkemystä asioihin. Jokainen saa ajatella omalla tavallaan ja kaikesta voi keskustella.

Mielestäni eniten jäsenten asennetta yhdistää huoli nykytilanteesta, ja etenkin lasten ihmisoikeudet ovat olleet pinnalla viime aikoina, mutta ei kirkon erityisasemaa, yhteisöverotusta, tunnustuksetonta hautausmaata, ympärileikkauksia, tai armeijaakaan ole unohdettu.

Itse olen mukana Reilu päiväkoti-hankkeessa, johon olen saanut hallitukselta täysin vapaat kädet, eli olen saanut hyväksynnän laajentaa hanke koskemaan katsomusten yhdenvertaisuuden lisäksi myös mm. sateenkaariperheitä ja maahanmuuttajia. Avun lisäksi olen saanut ymmärrystä sille, ettei hanke ole edennyt lainkaan tehokkaasti johtuen kiireistäni työn, lasten ja talon laajennuksen kanssa. Olen itse asiassa saanut ymmärrystä niin paljon, että hävettää. Kun olen pari kertaa kokenut olevani täysin saamaton, on minua muistutettu, että jokainen tekee oman jaksamisensa ja ehtimisensä mukaan.

Myös satunnaisia poissaolojani kokouksista johtuen lasten sairastumisista, on ymmärretty. Lisäksi lapset ovat olleet tervetulleita kokouksiin, mikäli en saa heille hoitajaa (tätä en tosin ole vielä kokeillut, mutta 4-vuotiaan uhmakohtaus kirkumisella tehostettuna voisi olla oiva lisämauste).

Ne hallituksen jäsenet, joihin olen tutustunut paremmin, ovat poikkeuksetta olleet aktiivisia ja pyyteettömiä. He ovat aidosti huolissaan ihmisoikeuksista ja haluavat parhaansa mukaan parantaa tasa-arvoa. He eivät ole kiivailevia ”ateistiöykkäreitä”, vaan ihmisiä, jotka haluavat muuttaa maailmaa tasa-arvoisemmaksi, ja tuovat vahvuutensa ja erityisosaamisensa toimintaan.

Olen viihtynyt vapaa-ajattelijoissa ensin useita vuosia rivijäsenenä ja nyt hallituksessa, ja koen järjestön toiminnan tärkeäksi. Ajat ja asenteet ovat muuttuneet, ja toivon keskityttävän tulevaisuuteen ja asialliseen keskusteluun. Emme me ole pelottavia fundamentalisteja, vaan ihan tavallisia ihmisiä jotka kannattavat yhdenvertaisuutta.

Sarita Vihersalo-Karén