Isän- ja äitienpäiväkortit tuntuvat olevan näkyvimmin esille nostettu asia, kun puhutaan sateenkaariperheiden tarpeista ja huomioimisesta päivähoidossa. Nuo vanhempien muistamiset kaksi kertaa vuodessa saattavatkin olla ainoa tilanne, jossa päiväkodin työntekijät kokevat sateenkaariperheiden lasten eroavan muista lapsista, ja jossa sateenkaarivanhemmat kokevat perhemuotonsa tulevan kohdelluksi erityisen hyvin tai huonosti. Moni lapsi on itkenyt kotona, koska päiväkodilla ei ole annettu tehdä korttia molemmille äideille tai isille. Yleisin selitys tälle on ollut, että materiaaleja on vain yhdet per lapsi, tai että kortteja tehdessä kaikki otetaan tasapuolisesti huomioon, eli yksi kortti per lapsi. Huomiotta jää siis, että lapsilla on keskenään eri määrä vanhempia.
Aivan vastakkaisiakin tarinoita sateenkaariperheiden keskuudessa kuulee. Kahden äidin perheen vanhemmilta kysytään, kenelle lapsi voisi tehdä isänpäiväkortin ja kahden isän lapsi kiikuttaa kotiin kaksi huolella tekemäänsä lahjaa. Paras tapa selvitä näistäkin juhlallisuuksista on kysyä lapselta itseltään kenelle haluaa kortin tehdä. Pienen lapsen kohdalla kannattaa kääntyä vanhempien puoleen. Jos materiaaleista on pulaa, tai ei millään ole mahdollisuutta tehdä kahta korttia, kortissa voisi lukea vaikka ”äideille” tai ”isälle ja iskälle”.
Sateenkaariperheen lapsi ei kaipaa sen erityisempää kohtelua kuin minkään muunkaan perheen lapsi. Lapsi tarvitsee sitä, että huolenpidon lisäksi hän tulee kohdelluksi kunnioittavasti ja omien tarpeidensa mukaan. Lisäksi jokainen lapsi tarvitsee sitä, että hänen perhettään kunnioitetaan ja jokainen perhe tulee kohdatuksi yksilönä, mutta tasavertaisena muiden perheiden kanssa. Tasavertaisuus tarkoittaa sitä, että esimerkiksi puhuttaessa koko ryhmälle puhutaan vanhemmista eikä isästä ja äidistä, tai annetaan lapsille viestiä että kotileikissä voi olla kaksi äitiä, isä ja äiti tai vaikka kaksi kumpaakin, ja mikä vain kokoonpano on yhtä oikea. Tasavertaisuus on sitä, että lapsi, jolla ei ole äitiä, saa tehdä äitienpäiväkortin valitsemalleen henkilölle ja isänpäivänä saa tehdä kortit kaikille isilleen tai vaikkapa mammaksi kutsumalleen vanhemmalle.
Lapsille toisten perheiden erilaisuus on kiinnostavaa, mutta luontevaa, elleivät aikuiset tee siitä outoa. Muiden lasten kysymykset kaipaavat asiallisia vastauksia, pahinta on sivuuttaa kysymykset. Lapset ottavat hyvin vastaan aikuisen kertomukset siitä kuinka monenlaisia perheitä maailmaan mahtuu. Jos sanoja on vaikea löytää, voi keskustelun avaajaksi lukea vaikkapa Todd Parrin Perhekirjan. Tärkeintä on kuitenkin näyttää jokapäiväisessä toiminnassa, että lapsen kaikki vanhemmat tunnustetaan vanhemmiksi, eikä vaikkapa pyydetä ei-biologista äitiä kysymään lapsen allergiatietoja biologiselta äidiltä, koska oletetaan, että vain bio-äiti voi ne tietää. Hyvää tarkoittavat kommentit tyyliin ”jokaisella lapsella on isä” hämmentävät isätöntä lasta. Aidosti isättömiä lapsia on myös yksin lapsia hankkineilla naisilla. Biologisessa mielessä luovuttaja on lapsen isä, mutta lapselle hän on vain luovuttaja, kiltti mies, joka on auttanut äitiä/äitejä saamaan oman lapsen. Luovuttajan nimittäminen isäksi on loukkaavaa niitä miehiä kohtaa, jotka toimivat oikeassa isän roolissa.
Kaisa Niittynen
Sateenkaariperheet – Regnbågsfamiljer ry