Ranskan vallankumouksen Ihmisoikeuksien julistuksen taustaa

Vuoden 1789 Suuren vallankumouksen ihmisoikeuksien julistus, koko nimeltään ihmisoikeuksien ja kansalaisten oikeuksien julistus, on varhaisimpia perusoikeusasiakirjoja. Sen kirjoittajat esittävät tiivistetysti vuosien 1690-1789 välisen valistuksen ajan uudet ajatukset. Muista tähän julistukseen verrattavista asiakirjoista voidaan mainita ainakin kaksi: Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistus vuodelta 1776 ja saman valtion perustuslakiin sisällytetyt kymmenen lisäystä. Näiden esikuvana on Englannin vuoden 1689 Mainion vallankumouksen Bill of Right-julistukseen.

Ranskan kansalliskokous julkaisi ensimmäisenä vallankumousvuonna Ihmisoikeuksien julistuksen. Vallankumous johti Ranskan ensimmäisen tasavallan perustamiseen. Julistuksen voidaan nähdä kiteyttävän vallankumouksen maltillisen vaiheen periaatteet.

Vallankumouksen tällä vaiheella oli yhtymäkohtia Yhdysvalloissa tuolloin tapahtuvaan vallankumoukseen, mm. Thomas Jefferson ja Thomas Paine osallistuivat keskusteluihin, joissa julistuksen sisällöstä päätettiin. Huolimatta tästä yhteisestä alusta Ranskan ja Yhdysvaltojen vallankumoukset kehittyivät eri suuntiin: Yhdysvallat hallinnollisesti hajautetuksi liittovaltioksi, kun taas Ranska ajautui hirmuvaltavaiheiden kautta keskitetyksi valtioksi.

Jyrkemmät vaiheet Ranskan vallankumouksessa johtivat niiden periaatteiden rikkomiseen, jotka maltillisessa vaiheessa oli kirjoitettu puheena olevaan ihmisoikeuksien julistukseen. Hirmuvalta ja terrori alkoivat näytellä noissa jyrkemmissä vaiheissa hallitsevaa roolia Ranskan vallankumouksessa.

Ihmisoikeuksien julistuksen esipuheessa mainitaan Korkein olento, joka on selvästi deistisen käsityksen mukainen. Siksi emme voi sanoa julistusta ateistiseksi. On huomattava, että siinä panotetaan ainakin politiikan ja moraalin kirkosta ja uskonnosta erottamista. Siksi ihmisoikeuksien julistus on selvästikin valistuksen rationalismiin liittyvä perusoikeusasiakirja. 

Juuri julistuksen kirjoittamisajankohtana sekulaarin rationalismin sisältävä deismi oli vapaa-ajattelun valtavirtaus. Tuolloin ateismia kannattaneet ajattelijat ja ajatussuunnat olivat harvinaisempia.

Ihmisoikeudet luonnollisina oikeuksina

Ranskan ihmisoikeuksien ja kansalaisoikeuksien julistus sisältää esipuheen ja sen lisäksi 17 artiklaa. Uskonnonvapauden näkökulmasta olennaista asiaa on sanottu kymmenennessä artiklassa, jonka mukaan ketään ei saa vainota hänen mielpiteidensä eikä uskontonsa vuoksi. Tässä artikilassa on yhdistetty aivan perustellusti erilaisten mielipiteiden ilmaisemisen vapaus ja vapaus harjoittaa uskontoa tai toteuttaa tälle otollista elämäntapaa. Uskonnonvapauteen siis selvästi liitetään kulttia tai elämäntapaa koskettavien mielipiteiden ilmaisun vapaus. Sananvapaus näyttää siis sisältyneen uskonnonvapauteen jo tuolloin.

Ensimmäiset viisi artiklaa ovat yleisiä luonnehdintoja ja asiakirjan loppupuolen artiklat täsmennyksiä alkupään artiklojen yleisiin luonnehdintoihin. Tärkeintä on se, että ihmisoikeuksien julistuksessa myönnetään uskonnonvapaus kaikille ihmisille. Oikeuden subjektius ei edellytä mitään muuta kuin kuulumista ihmislajiin.

Kymmenes eli uskonnonvapausartikla liittyy ihmisoikeuksien julistukseen kolmeen ensimmäiseen artiklaan, joissa esitellään yleiskatsauksellisesti asiakirjan tärkeä sisältö. Ensimmäisen artiklan mukaan ihmiset syntyvät ja pysyvät vapaina ja tasa-arvoisina. Selvänä painotuksena on ajatus yksilön luonnollisesta vapaudesta kuin ajatus sellaisesta tasa-arvoisuudesta, jonka mukaan  emme ole kenenkään ihmisen tahdon tai lain vallassa, jollemme ole nimenomaan susostuneet tuon tahdon tai lain alaiseksi. Mainitut asiat ovat perusehtoja, joiden ansiosta voimme säilyttää ihmisarvomme. Kyseinen katsomus esiintyy jo Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistuksen ensimmäisessä artiklassa.

Julistuksen esipuheen mukaan Ranskan kansan edustajat yhtyneenä kansalliskokoukseksi haluvat ihmisoikeuksien julistuksellaan osoittaa ihmisten luonnolliset, luovuttamattomat ja pyhät oikeudet. Pyhyys mainitussa lausessa ei viittaa mihinkään uskonnolliseen asiaan, vaan ainoastaan oikeudelle ominaiseen loukaamattomuuteen. Ihmisoikeuksien julistuksen tarkoitus on todettu sen esipuheessa. Valtion tehtävänä on säilyttää luonnolliset vapaudet ja muut luonnonoikeudet kansalaisilla, joita valtiossa hallitaan lakien mukaisesti.

Tuskin voi liiaksi korostaa sitä, että ihmisoikeuksien perustunnusmerkkinä on juuri tuo luovuttamattomuus. Esimerkiksi uskonnon tai uskonnottomuuden vapaus on olennaisesti juuri sellainen asia, josta emme voi luopua menettämättä ihmisarvoamme. Riistamättömuus on puolestaan sitä, ette muilla voi olla oikeutta kaventaa uskonnon vapauttamme  eikä edes silloin, kun olemme omalta osaltamme suostuneet siihen. Kaikesta vapauksista ja muistakin ihmisoikeuksista voidaan sanoa samaa.

Valaisevana esimerkkinä ns. luonnollisen oikeuden luovuttamattomuudesta voidaan esittää seuraavaa: rikoksesta epäillyllä on oikeus vaieta kuulustelussa.Vaikeneminen tai puhuminen ei ole muuta kuin vain oikeuden käyttämistä. Se ei poista vaikemisoikeutta missään kuulustelussa, johon hän joutuu myöhemmin.

Monet artiklat liittyvät pidätetyn, syytetyn ja tuomitun aseman turvaamiseen. Niissä on edellytetty, ettei ketään saa pidättää eikä syyttää ilman perusteltua epäilyä jostakin nimenomaan yksilöidystä rikoksesta ja että todisteiden puuttuessa epäilty tai syytetty tulee vapauttaa. Tuomittuunkaan ei saa kohdistaa muita pakkotoimenpiteitä, jotka ihmisoikeudet tyydyttävä oikeuden päätös oikeuttaa. Pääpaino on selvästikin juuri epäilyn ja rikoksentekijän asemassa. Uhrin oikeusasemaa ei oteta huomioon.

Ihmisoikeuksien peruspiirteenä luovuttamattomuus tai riistämättömyys

Voi sanoa, että julistuksen eri säädökset ovat ilmausta ihmisoikeuksien riistämättömyydestä. Toisessa artiklassa muistutetaan valtiollisen järjestyksen tarkoituksena on nimenomaan säilyttää luonnolliset ja riistämättömät oikeudet, joista luetellaan vapaus, omistusoikeus, oikeus turvallisuuteen ja oikeus vastustaa sortoa. Kun tätä pidetään pääsääntönä, on myös luontevaa ihmisoikeuksien julistuksen tavoin vaatia myös täyden uskonnonvapauden sallimista ja uskontoon perustuvan vainon kielto laessa, jotka säädetään valtiossa. Vainon kietohan selvästi perustuu oikeuteen vastustaa sortoa.

Viidennen artiklan nojalla ainoastaan yhteiskunnallisesti vahingolliset teot voidaan kieltää. Juuri edellä mainittu uskonnollisen vainon kieltäminen on esimerkki vahingollisesta teosta, jonka kieltäminen lailla on ihmisoikeusjulistuksen sisällön mukaista. Mainitun artiklan mukaan sallittua on aina se, mitä laki ei nimenomaan kiellä, eikä ketään ole sallittua pakottaa sellaiseen, minkä laki kieltää.

Julistuksen kuudennen artikalan mukaan laki on kansan tahdon ilmaus; siksi kaikilla ihmisillä tullisi olla oikeus osallistua lainsäädäntöön henkilökohtaisesti tai edustajiensa välityksellä. Turvaa antaessaan ja määrätessään rangaistuksia lain tulisi olla kaikille sama. Tasavertaisuudesta lain edessä johtuu lisäksi se, että kaikilla tulee olla yhtäläinen pääsy kaikkiin virkoihin.

Viidennen ja kuudennen artiklan periaatteet merkitsevät sitä, että kaikki selvästi haitaton toiminta on sallittua ja että lainkäytössä tulee toteitua täysi tasavertaisuus. Koska uskontoon tai uskonnottomuuteen liittyvää aluetta ei ole suljettu mainittujen periaatteiden sovellusalalan ulkopuolelle, uskouksiin liittyvissä asioissa jokaista ihmistä tulisi kohdella yhdenvertaisesti ja sallia hänen haittaa aiheuttamattomat tekonsa riippumatta siitä, mitä eri katsomuksia hän on sattunut siihen astisessa elämässään omaksumaan.

Demokratian perusta on selvästi sekulaarinen ihmisoikeuksien julistuksessa. Perusvapauksia ja tasavertaisuutta aiheettomasti rajoittava ehdotus laiksi on siis julistettujen ihmisoikeuksien nojalla katsottava laiksi kelpaamattomaksi.    Kansalaisella ei siis ole mitään velvollisuutta noudattaa sellaista lakia. Vaikka kansan tahto onkin perustavana valtiossa, myös sen tulee mukautua luovuttamattomaan ihmisarvoon.

Kolmannessa artiklassa kiteytetään se ihnmisoikeuksien julistuksessa aivan persutava valtioon liittyvä käsitys, jonka mukaan kaikki valta on lähtöisin yksinonomaan kansasta. Tällä tarkoitetaan sitä, että valtio on demokratia ja että kansaa pidetään suvereenisuuden eli valtion täysivaltaisuuden ainoana perustana. Mikään yhtymä tai yksityinen ei voi käyttää muuta kuin yksinomaan kansasta lähtöisin olevaa valtaa.

Ihmisoikeusperiaatteisiin piilevästi sisältyvä sekularismi

Ihmisoikeuksien julistus on ensimmäisiä selvästi sellaisia perusasiakirjoja, jotka eivät edellytä valtion oikeutuksen sitomista mihinkään yliluonnolliseen. Se ei anna mitään perustetta sitoa valtiota ja kirkkoa toisiinsa. Ihmisten uskonnollisia tai uskontoon mitenkään riipppumattomia uskomuksia siis voidaan pitää pelkästään heidän yksityisasioinaan.

Myös uskonnon (ja uskonnottomuuden) perustavaa laatua oleva asema ihmisoikeuksien julistuksessa tulee näkyviin yhdeksännestä artikalassa. Todettaessa, että vain syylliseksi rikokseen julistetun henkilön vapautta on luvallista rajoittaa, siis vangita hänet, perustana on luonnollisesti ajatus, ettei rikokseen syyllistymättömän henkilön vapautta voi oikeutetusti rajoittaa. Rikokseen syyllsitynmeenkin henkilön yhteydessä pakkotomenpiteet ovat sallittuja vain ehdottoman välttämättömiä hänen tallessa pitämisekseen.

Edellyttäessään sitä, että yksilön vapaus tulee sallia aina, kun rajotuksiin ei ole perusteita, ihmisoikeuksien julistus edelleyttää myös uskonnollisessa elämässä sen, ettei ihmistä saisi pakottaa elämään minkään uskonnollisen tunnustuksen mukaan tai ilmaisemaan sitä vastaavia uskomuksia vain siksi, että muut kannattavat kyseisiä katsomuksia.   

Ihmisoikeuksien julistusta voidaan lukea kannanottona, jonka mukaan pelkkä kansan suvereenisuus, poliittisen osallistumisen oikeutta täytyy pitää epätyydyttäviä ilman ajatusten ja mielipiteiden vaihdon vapautta. Vapaa-ajattelun salliminen voidaan myös katsoa kuuluvaksi niiden asioiden edistämiseen, jotka täytyy edellyttää kansansuvereenisuuden lisäksi.

Yksilönvapauden perusoikeudesta

Neljänennessä artiklassa puolestaan painotetaan sitä, että vapaudella tarkoitetaan sitä, ettei ihmisyksilö tarvitse kenenkään toisen tai valtion lupaa toimiessaan tavoilla, jotka eivät vahingoita ketään toista. Vapaudet, kuten uskonnonvapaus ja mielipiteenvapaus, ovat sallittuja, milloin niiden rajoittamista ei ole perusteltu riittävän painavin perustein. Voidaan sanoa, että ”todistelutaakka” on aina rajoitusten esittäjällä.

Perusvapaudet ovat negatiivista vapautta, siis vapauttamme toimia tai ilmaista itseämme ilman estettä tai ilman muiden antamaa lupaa juuri itsemme valitsemalla tavalla ja toisin kuin meiltä ehkä odotetaan. Ranskan tasavallan ihmisoikeuksien julistus on liberalistinen. Siinä yksilön vapaus siis katsotaan muodolliseksi ja siis arvostusneutraaliksi. Nojaudutaan vapauden määritelmään, jota voidaan kannattaa riippumatta siitä, kuinka kukin ihminen arvioi tekoja tai niiden tekijöitä subjektiivisesti tai mihin objektiivisiin arvoihin kukin meistä nojaa. Esimerkiksi rajoitettaessa tai puolustettaessa sananvapautta ei kiinnitetä huomiota siihen, onko sanoman sisältö kriittinen, ateistinen, jumalaa pilkkaava tai kritiikittömästi jumlauskoa suosivaa.

Edellytetään, että kiellon tai sallimisen peruste on riippumaton sanoman sisällön myöteisestä tai kielteisestä arvostelemisesta. Edellä todettua mallia julistuksessa sovelletaan myös uskonnonvapauteen. Kymmenes artikla lähtee siitä, että uskonnollinen vaino on mielipiteeseen pohjautuvan vainon tavoin kiellettyä. Yhdestoista artikla puolestaan perustuu näkemykseen, että ajatuksen- ja mielipiteenvapaus on arvokkaimpia oikeuksiamme. Artiklojen läheisyys viittaa siihen, että uskonnonvapaus jää toteutumatta, ellemme saa vapaasti puhua, kirjoittaa ja julkaista painettuja kirjoituksia. Kaikkien katsomusten, myös uskonnollisten, tulee olla samalla tavoin vapaan mielipiteenvaihdon kohteita ja vapaan keskustelun aiheita.

Ihmisoikeuksien julistuksen sisäiset jännitteet

Ranskan suureen vallankumouksen jatkuessa tasavaltalaishallitukset sortuivat hirmuvaltaan, valtioterroriin, ja loukkasivat julistuksen periaatteita. Tässä esitetyttyjä vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoisuutta alettiin korostaa toistensa kustannuksella vallankumouksen myöhemmissä vaiheissa.

Veljeysaatteen korostaminen vapausaatteen kustannuksella johti jyrkkään eli sellaiseen kansallisuusaatteeseen, jossa tehtiin selkeä pesäero liberalismiin. Vastaavalla tavalla tasa-arvoisuuden korostaminen vapauden kustannuksella taas johti valtiota jyrkästi suosivaan sosialismiin. Liberalistisen vapausaatteen ja joko veljeys-tai tasa-arvoisuusaatteen välinen jännitys löi leimansa moniin myöhempiin Ranskan vallankumouksessa syntynseisiin aatteisiin. Tälläinen jännitys on mm. individualismin ja solidarismin, siis yhteisöön mukautumista suosivan, välisessä suhteessa.

Yhdestoista artikla, jossa ajatuksenvapautta tuetaan voimakkaasti, sisältää lauseen, jonka mukaan puhe-, kirjoitus- ja painovapauden käyttäjä voidaan haastaa oikeuteen vastaamaan syytteisiin oikeuksien väärinkäytöstä. Edellisessä artiklassa kuitenkin todetaan, että vaikka mielipidevaino onkin kielletty, mielipiteenilmaisut eivät saa häriritä yleistä, laissa säädettyä järjestystä.

Varaumat ovat selvästi vastapainona perusoikeuksille. Niihin voidaan perustaa perusoikeuksia kaventavat säädökset. Voidaan kuitenkin panna merkille, että esimerkiksi uskonnon erityissuojelu myönnetään selvästi perusoikeukisen supistuksiksi. Uskonnon erityiskohtelu on siis selvää tinkimistä korkeammasta ja kenties toivottavammasta perusoikeuksien toteuttamisen tasosta. Jälkimmäinen huomaustus liittyy pyrkimykseen rajoittaa yhteisön hyväksi sitä vapautta,

Ihmisoikeuksien julistuksesta johtuvat aatevirtaukset 

Ihmisoikeuksien julistuksesta luonnollisten ja luovuttamattomien ihmisoikeuksien joukossa tärkeässä roolissa on yksilönvapauden aate. Tätä on suosittu myöhemmin eritoten liberalismissa ja eräänlaisessa sosialismissa, jota sanotaan libertaarisosialismiksi. Yksilön vapaudella on niin ikään ollut etusija myöhemmässä libertarismissa. Tässä on erottunut kaksi linjaa: toinen on lihertaarisosialismista erillistä vasemmistolibertarismia; toinen taas oikeistolibertarismia, joka on varauksettomimmin kapitalismia suosivaa. Viimeisin suuntaus on tuorein, syntynyt vasta 1900-luvun keski- ja loppupuolella nykyiseen oikeistokonservatismiin.

Yllä jo mainaitussa vasemmistolibertarismissa tasa-arvolla on keskeinen asemma vapauden rinnalla. Voidaan myös mainita sellaisia virtauksia, jossa valtio ja sen toimenpiteet on nähty varmimpana keinona edistää tasa-arvoa. Niitä ovat sosialistiset ajatusmllit. jotka ovat sortuneet joskus totaliaarisiin kokeiluihin. Niin oikeiston kuin vasemmiston libertaarit ovat vastustaneet niitä. Näiden suuntusten erona on se, että vasemmiston libertaarit ovat kallistuneet suosimaan sellaista tasa-arvoisuutta, joka on ollut perinteisesti tyypillisempää vasemmsitolle. Vasemmiston libertaareille tasa-arvoisuus on ollut niin ikään tärkeä periaate.

Veljeys on epämääräisin Ranskan vallankumoukseen liittyvistä periaatteista. Siihen on yleensä vedottu sekä sosialistien että nationalistien piirissä.

 Ihmisoikeuksien julistusten kiteyttämisen periaatteiden tulkintaerimielisyydet ovat olleet johtamassa yllä mainittujen poliittisten arvonäkökohtien eriytymiseen. Vapaa-ajattelun näkökannalta on erityisen merkittävää, että mainitut poliittiset aatevirtaukset eroavat aikaisemmista siten, että ne ovat avoimesti sekulaareja eli maalistuneita.

Kun niitä perustellaan filosofisesti, enää ei nojauduta yliluonnollisuuden olemassaoloa edellyttävään maailmankuvaan. Ne ovat vapaa-ajattelua tai uskonnottomuutta, koska ne hyväksyvät tieteellisen maailmankuvan, myöntävät, ettei ole yliluonnollisia olentoja tai mitään niihin verrattavaa, ja katsovat moraalin ja politiikan olevan täysin riippumattomia ylluonnolliseen viittaavista väittämistä. Ne ovat rationaalis-naturalistista ajattelua.

Uskonnottomuuden tai vapaa-ajattelun lähtökohtana on juuri tieteellisen, naturalistisen ja sekulaaris-humanistisen ihmiskuvan puolustaminen. Yllä tähdennetyt ehdot täyttävien modernien aatevirtausten kannattajat voivat tehdä toimia yhdessä ja toistensa vapautta kunnioittaen edistää tieteellistä maailmankuvaa ja sekulaarista ihmiskuvaa, vaikka he ovat mahdollisesti eri mieltä Ihmisoikeuksien julistuksen periaatteiden tulkinnasta.

Ihmisoikeuksein julistuksen sallimat parannukset uskonnottomien asemaan

Julistuksessa ei mainita sivistyksellisiä ja koulutuksellisia oikeuksia. Nykyisiin ihmisoikeuksiin luetaan myös nämä vapausoikeuksien ja poliittisten osallistumisoikeuksien lisäksi. Vaikka mainittujen asioiden puuttuminen voidaankin nähdä puutteiksi, julistuksessa myönnetään hiljaisesti vapaus tuottaa ja kuluttaa, kaupallisesti tai muulla tavoin, valtiosta riippumattomasti koulutus- tai muita sivistyspalveluita.

Kun ihmisoikeuksien julistuksessa ei kielletä kirkkoja tuottamasta opetuspalveluita, on julistuksen omien periaatteiden mukaista, että kaikkien halukkaiden on sallittu tuottaa kulutusta varten opetuspalveluita, siis myös jokaisella sekularismia puolustavalle yksityisellä taholla: henkilöllä tai yhtymällä. Kun katalonialainen Francisco Ferrer y Guardia kehitteli Euroopassa 1900-luvun alussa yksityisiä kokeilukouluja. Niissä ei ollut uskonnonopetusta ja niissä myös eri sukupuolia ja eri sosiaaliluokkia opetettiin sekaluokissa sekulaarin ja vapaan ajattelun hengessä. Voidaan todeta, että hän toteutti ihmisoikeuksien julistuksen tunnustamaa opetuksen vapautta.

Kun kerran ferrer tuli puheeksi, hänen esimerkillään voimme havainnollistaa myös toista selvää parannusta, jonka Ranskan ihmisoikeuksien julistus on tuonut mukanaan uskonnottomieen asemaan.

Ateisteja tai sellaisiksi leimattuja on voitu kohdella  kaltoin, sortaa tai jopa murhata mainitun ennakkoluulon vuoksi. Tämä ei ollut epätavallista valistusaikaa edeltäneessä Euroopan historian vaiheessa, kun jumalauskosta julkisesti luopunaita henkilöitä oli pidetty yhteiskunnalle vaarallisen esimerkin antajinajoihin muut ihmiset ovat suhtautuneet ennakkoluuloisesti. 

Ihmisoikeuksien aseman tunnustaminen on vastaavasti vähentänyt mainitun laisten tapausten esiintymistä. Ihmisoikeuksien julistus on vaikuttanut eri pituisilla viiveillä Euroopan eri maissa vahvistaessaan yleisiä oikeuksia. Espanja oli jälkijunassa vielä 1900-luvun alkupuolella. Esimerkiksi Ferreristä tuli vapaa-ajattelun marttyyri, kun käydessään tilapäisesti kotimaassaan 1909 hänet teloitettiin siellä. Hänen perustamissaan kouluissaan annetun sekulaarin opetuksen katsottiin aiheuttaneen mainittuna vuonna esiintyneet poliittiset levottomuudet Espanjassa.

Oikeusmurha herätti kansainvälisen kohun. Ferrer ja oikeus murhattiin siksi, että hän oli edistänyt käytännössä oikeutta ihmisoikeuksien julistuksen vaatimaan ajatuksen- ja uskonnonvapauteen.

Yksityiskoulujen suosiminen liittyi libertaariseen, anarkistiseen vakaumukseen, johon hän vähitellen kypsyi oltuaan ensin liberaali, jollaista Espanjassa sanottiin tasavaltalaiseksi. Hänestä tuli espanjalaisen vapaa-ajattelun ja anarkismin tunnetuin marttyyri. Espanjassa ihmisoikeuksien julistustuksen periaatteet toteutuivat hitaammin kuin Belgiassa ja Ranskassa, jossa kirkko ja valtio erotettiin jo 1905.

Espanjassa vapaa-ajattelua ja ihmisoikeuksien julistusta periaatteita vastusti poliittista katolilaisuutta suosiva poliittinen eliitti, vaikka vapaa-ajattelun ja ateismin suosio oli jatkuvassa kasvussa, erityisesti Espanjan vapaamuurariliike suuntautui ateistisesti. 1800- ja 1900-luvun vaihteesn molemmin puolin pidetyihin vapaa-ajattelijoiden kokouksiin ateistiset vapaamuurarit osallistuivat erityisesti iberailaisen ja muun latinalaisen kulttuurippirin maista.

Poliittista katolilaisuutta, joka oli vapaa-ajattelijoiden riesana 1800- ja 1900-luvuilla, oli jyrkkyydessään nykyajan islamismia suuresti muistuttavaa kristinuskoa. Nykyaikaan tultaessa katolilaisuus kesyyntyi huomattavasti siitä jyrkkyydestä, joka oli sille leimallista vielä ennen toista maailmansotaa.  

Íhmisoikeudet ja Ranskan vallankumouksen perinne vapaa-ajattelussa

Moderni vapaa-ajattelu on yksi monista aatevirtauksista, joihin Ranskan ihmisoikeuksien julistus on antanut herätteen. Kansansuvereenisuuden ja demokratian periaatteet ovat olleet herätteenä demokratialle ja kaikille demokratian hyväksyneille ajattelusuunnille.

Uskomattomuuden tai uskonnottomuuden vapautta ihmisoikkeuksien julistuksessa ei mainita, mutta kun valtion ei ole sallittua pakottaa mitään katsomuksia kansalaisillle, voimme päätellä, ettei ole mitään yleistä velvollisuutta kannattaa mitään uskonnollista tunnustusta. Uskonnollisen tunnustuksen omaksumisen tulee olla täysin vapaata, mikä merkitsee myös sitä, ettei kansalaisen tarvitse omaksua mitään tunnustussuntaa. Siksi voidaankin todeta, että uskomattomuuden tai uskonnottomuuden vapaus on piilevästi Ranskan ihmisoikeuksien julistuksessa.

Jotta esityksemme ei antaisi liiallisen modernia kuvaa Ihmisoikeuksien julistuksesta, voi lopuksi olla aiheellista muistuttaa siitä, että se oli useiden poliittisten ryhmien välinen kompromiissiasiakirja. Ihmisoikeuksien julistuksessa edellytetään piilevästi ihmiset kelvollisiksi kansalaisuuteen, siis hallitsemaan julistuksessa nimettyjä ja näiden kaltaisia oikeuksia.

Vapaa-ajattelu oli kehittynyt brittein saarilla, Belgiassa ja Ranskassa. Liike jakautui brittiläis-belgialaiseen ja ranskalais-espanjalaiseen haaraan, joista jälkimmäinen oli äärimmäisen antiklerikaalinen. Ranskan ihmisoikeuksien julistuksessa oli kylvetty otolliseen maaperään antiklerikalismin siemen.

Antiklerikalismilla tarkoitetaan uskonnollisista yhdyskunnista, kuten kirkoista, riippumattoman julkisen vallan puolustamista ja sen torjumista, että kirkko ja papisto pääsisivät vaikuttamaan poliitriseen päätöksentekoon uskonnollisen taustaryhmänsä asiaa ajaen. Latinalaisen, ranskan- ja espanjankielisen maailman vapaa-ajattelijat ja ateistit ovat olleet liberaaleja, joita sanottiin radikaaleiksi tai tasavaltalaisiksi omissa maissaan; sosialisteja ja anarkisteja, jotka myös tunnettiin libertaareina tai joskus libertaarisosialisteina.

Sosialistit vastasivat Keski-Euroopan ja Pohjolan sosiaalidemokraatteja, kuuluivat kansainvälisesti sosialistiseen internationaaliin ja Erfurdin ohjelman mukaisesti katsoivat uskonnollisen tai uskonnottoman katsomuksen kunkin ihmisen yksityisasiaksi. Sosialistivapaa-ajattelijoista merkittävin 1800- ja 1900-luvun vaihteessa oli belgialainen Cesar de Peape (1842-1890), maltillinen sosialisti, elinaikanaan Euroopan ehkä merkittävin vapaa-ajattelija.

Anarkistiehin tai libertaarihin kuuluneita vapaa-ajattelijoita olivat jo mainituksi tullut Ferrer ja ranskalainen Sebastain Faure. Vapaa-ajatteluliikkeessä johtajatasolla toimineista libertaarisosialisteista tai anarkisteista merkittävin oli Domela F. Nieuwenhuis (1846-1919), hollantilainen.

Tässä yhteydessä mainitulla anarkisteilla ei viitata terroristeihin, vaan vuosina 1860 – 1939 vaikuttanutta polliittista liikettä, joka oli paisunut joukkoliikkeeksi Espanjassa. Liike keskittyi latinalaisiin maihin. Anarkistien ja sosialistien eriseuraisuus perustui siihen, että ensimmäinen sosilalistinen internationaali oli hajonnut venäläisen Mihail Bakuninin ja Karl Marxin ympärille ryhmittyneisiin. Jälkimmäisestä ryhmästä saivat alkunsa marxilaiset ja ei-marxilaiset puolueet. Bakuninin seuraajista ovat syntynyt libertaarien ja libertaarisosialistien suuntaukset. Niin sosialistit kuin anarkisitkin ovat antaneet panoksensa vapaa-ajatteluliikkeeseen aivan samoin, kun yhteiskunnan edistykselliset keskiluokankin porvarilliset puolueet.