Äärikristillisyyden piirteitä
Raamatun kirjaimellinen tulkinta
Raamatun kirjaimellinen tulkinta jakautuu perinteisesti kahteen suuntaukseen: sanainspiraatio-oppiin ja asiainspiraatio-oppiin. Näistä ensimmäinen pitää raamattua sanasta sanaan totena, riippumatta raamatun painoksesta. Tällöin esimerkiksi raamatun käännöstyössä Pyhä Henki on vaikuttanut jokaisen sanan niin kuin Jumala sen on tahtonut.
Monet äärikristityt tukeutuvat Suomessa vaikkapa vuoden 1933 raamatunkäännökseen ja vuoden 1992 uudistettua painosta he pitävät vääristeltynä.
Näkemys on tosiasioiden valossa kestämätön, sillä vuoden 1992 käännös perustuu teksteihin, joita ei esimerkiksi tunnettu vielä vuonna 1933. Samoin raamatunkäännöstyössä 1992 on huomioitu raamatunaikainen kulttuuri ja sen aikainen kielenkäyttö.
Asiainspiraatiotulkinta on ikään kuin kevennetty versio edellisestä. Tällöin kulttuurien väliset käännöserot huomioidaan ja asiat saatetaan esittää eri raamatuissa ja eri aikoina eri tavalla, mutta ajatuksen mukaan jumala on vaikuttanut niin, että itse sisältö on pysynyt samana.
Ero näiden kahden raamatuntulkinnan välillä on oikeastaan kosmeettinen. Kummassakin tapauksessa edellytetään raamatulta erehtymättömyyttä, joka taataan jumalan itsensä olettamisella. Näin on pyhien tekstien tapauksessa aiheellistakin menetellä, mutta tällaisen tekstin nostaminen yksiselitteiseksi maailmanselitykseksi ei ole kenenkään edun mukaista.
Pyhän hengen toiminta
Pyhällä hengellä tarkoitetaan raamatun valossa jumalan kolmatta persoonaa, joka korvaa Jeesuksen maan päällä. Oppi pyhästä hengestä on teologisesti moniulotteinen, mutta äärikristillisyydessä se usein tulkitaan persoonalliseksi voimaksi, joka vaikuttaa seurakunnassa ja yksilön elämässä.
Pyhä henki parantaa sairauksia, antaa näkyjä tulevaisuudesta ja ohjaa ihmistä elämän hankalissa vaiheissa. Pyhää henkeä ei esitetä filosofisena voimana vaan konkreettisena ja todellisen hahmona.
Puhe ainoasta totuudesta
On selvää, että mikään uskonto ei edusta totuutta siinä merkityksessä, että se sopisi sellaisenaan kaikille. Jokaisella ihmisellä tulisi – uskonnon vapauden nimissä – olla oikeus kuulua siihen uskontokuntaan tai tunnustaa sitä, minkä kokee itselleen todeksi. Ääriuskonnollisuuden ilmiöitä on usein sisäisen keskustelun puute: totuutta ei kyseenalaisteta ja omaa oppia ei voi kritisoida. Terveeseen uskonnollisuuteen ja terveeseen uskonnottomuuteen kuuluu avoin keskustelu yhteisön jäsenten kesken.
Seurakuntaelämän sisältö
Seurakunta on kirkollisen elämän peruspilari. Seurakunta voi myös vääristyä väärissä käsissä. On hyvin vaikea arvioida seurakuntaa sen aktiivisuuden perusteella, joten ainut keino selvittää nuorten tai lasten saamaa opetusta on olla yhteydessä siihen seurakuntaan, jossa he toimivat.
Vanhemmilla on täysi oikeus perehtyä tilaisuuksiin ja tekemiseen, jota seurakunnissa tarjotaan. Vanhempi tai huoltaja on myös lasten asioiden asiantuntija, ei esimerkiksi pappi tai maallikkosaarnaaja. Etenkin vapaissa suunnissa, esim. helluntaiherätyksessä tai vapaakirkossa toiminta voi paljonkin poiketa vanhempien mielikuvasta toiminnasta.
Paikallislehden sivuilta ei tarvitse odottaa ”kohupappi”-juttua vaan seurakunnasta voi hankkia tietoa ottamalla yhteyttä. Evankelisluterilaisen kirkon toiminta on muodollisesti avointa, mutta se, mitä raamattupiirit tai nuortenillat tarjoavat ei käy ilmi pelkästään puhelinkeskustelussa.
Yhteys nuoren seurakuntaan on tärkeä siksikin, että nuoren ei ole aina helppo puhua ongelmistaan. Etenkin, jos ristiriita rakentuu oman elämän, oman uskonnon ja muun yhteiskunnan välille. Tällöin avoimuus auttaa sekä nuorta että yhteiskuntaa.
Monet luterilaiset seurakunnat tekevät myös paikkakunnillaan yhteistyötä eri kirkkokuntien kanssa. Näin ollen seurakuntien tilaisuuksissa esiintyvien opettajien tai saarnaajien taustat voivat jäädä epäselviksi.
Ihmiset jaetaan pelastettuihin ja kadotettuihin
Äärikristillinen maailmankatsomus jakaa ihmiset, kansakunnat ja ilmiöt hyviin ja pahoihin. Ihminen on joko kadotettu tai pelastettu. Pelastuksen saavuttaminen on äärikristityn ainut elinaikainen tavoite, jolle kaikki muu elämässä on alisteista. Kadotettuja ovat kaikki ne, jotka eivät tunnusta äärikristillistä oppia.
Pelastus ei ole symbolinen tapahtuma vaan konkreettinen. Tähän liittyy usein ajatukset lopunajoista, eli ajasta, jonka jälkeen Jeesus tulee tuomitsemaan maailman.
Helvetti ja taivas
Usein tällaisissa kadotettu/pelastettu -näkemyksissä elää vahvana usko helvettiin ja iankaikkiseen kadotukseen, oppi, jota niin sanottu maltillinen kristillisyys ei korosta. ”Taivaskaipuu” ja ”helvetinpelko” elävät vahvana uskovaisen arjessa, joten uskonto ohjaa elämänvalintoja sisäistetyn pelon avulla. On selvä, että nuorelle ja etenkin lapselle tällainen on henkisesti erittäin raskasta ja voi jättää loppuelämäksi epävarmuuden tunteen.
Rukoilu parantaa
Äärikristillisessä maailmassa elää luja luottamus rukoukseen ja ”pyhän hengen toimintaan”. Siinä, missä maltillinen kristillisyys pitää rukousta henkilökohtaisena hiljentymisenä tai enintään mysteerinä, äärikristitylle rukoileminen on tähän maailmaan vaikuttamista. Rukous parantaa sairauksia, rukous tekee ihmeitä. Näitä ihmeitä ja parantumisia pidetään oman viiteryhmän sisällä jumalan läsnäolon merkkeinä ja myös merkkeinä siunauksesta.
Vakavin ilmiö on tietysti se, että uskonto asettuu sellaisten mekanismien tielle, jotka normaalisti ohjaavat esimerkiksi mielenterveyden ongelmista kärsivän koululääketieteen pariin.
Pakonomaisuus
Rukouselämä tai raamatunluku kuuluvat kumpikin uskontoon. Mikäli lapsi rupeaa harrastamaan aamuisin polvirukoilua, asiasta voi hienovaraisesti kysyä. Nuori ailahtelee monien asioiden suhteen, eikä uskonto ole poikkeus. Mikäli uskonelämää hallitsee kaavamaisuus, on mahdollista että tällainen uskonelämä on ytimeltään ahdistavaa.
Pyhän hengen toiminta
Pyhällä hengellä tarkoitetaan raamatun valossa jumalan kolmatta persoonaa, joka korvaa Jeesuksen maan päällä. Oppi pyhästä hengestä on teologisesti moniulotteinen, mutta äärikristillisyydessä se usein tulkitaan persoonalliseksi voimaksi, joka vaikuttaa seurakunnassa ja yksilön elämässä.
Pyhä henki parantaa sairauksia, antaa näkyjä tulevaisuudesta ja ohjaa ihmistä elämän hankalissa vaiheissa. Pyhää henkeä ei esitetä filosofisena voimana vaan konkreettisena ja todellisen hahmona.
Armolahjat
Pyhä henki, tai jumala, voi jakaa seurakunnassaan niin sanottuja armolahjoja. Näitä on mm. profetian lahja, jolloin lahjan saaja voi nähdä tulevaisuuden. Henkien erottamisen armolahja sen sijaan antaa omistajalleen kyvyn nähdä josko jokin asia, henkilö tai ilmiö on pahojen henkien vallassa vai ei. Kielillä puhumisen armolahja on ekstaattinen tila, jossa ihminen latelee ”pyhää kieltä” ja usein tanssii ikään kuin hurmiossa. Kielillä puhumista pidetään merkkinä pyhän hengen kosketuksesta ja joskus se saa keskeisen sijan seurakuntaelämässä. Maltillinen kristinusko ei ainakaan korosta armolahjojen merkitystä tai konkreettista toimintaa.
Jumalanpelko ja pakomainen uskominen
Äärikristillinen seurakunta pyrkii usein olemaan ”elävä”. Tällä tarkoitetaan jumalan läsnäoloa seurakunnassa, joka näkyy erityisesti armolahjoina ja virkeänä seurakuntana. Usein tähän kytketään myös voimakas evankelioimisnäky. Evankeliointi perustuu Jeesuksen lähetyskäskyn tulkintaan eli siihen, että jumalan sana tulee saarnata koko maailmaan. Äärikristillisessä seurakunnassa usein paheksutaan jäsentä, joka ”ei näytä värejään”. Evankeliointi arkielämässä onkin sitä, että jäsenet selvästi erottautuvat uskovaisina ja tämän tulisi hallita kaikkia ihmissuhteita. Tällainen ei suinkaan ole henkilökohtaisen uskonnon ajatus vaan kyse on voimakkaan yhteisön tuottamasta sosiaalisesta paineesta.
Saatana ja Jeesus – taide ja harrastukset
Äärikristitylle Saatana on olemassa siinä missä Jeesuskin. Saatana hallitsee maanpäällä, ja Jeesusta odotetaan pelastajana. Ongelmallista on tietysti se, että kaikki maallinen (so. normaali yhteiskuntaelämä) nähdään saarnaajan silmin helposti paholaisen valtakuntana, joka on täynnä ”kiusauksia” uskovalle. Nämä kiusaukset vaihtelevat television katselusta poliittisiin kantoihin.
Periaatteessa moni viaton asia voi olla pahasta. Tyypillisimmin maallinen musiikki herättää epäilyksiä, joten nuoren ennen kuuntelema musiikki saattaa pian korvautua gospelilla. Maun muuttuminen on yksi asia, mutta tässä on usein kyse siitä, että maallinen musiikki nähdään seurakunnassa paheellisena ja siten paholaisen kiusauksena. Se, että käydään arvokeskustelua nuorison mausta tai muodista on usein vain kiiltävää pintaa.
Koska uskonto säätelee asennetta kaikkeen maalliseen, kaikki taide ja harrastaminen jäsentyvät samojen kriteerien kautta. Kuvataide tai kirjallisuus tuottavat teoksia, joita ahdasmielisessä uskonnollisessa seurakunnassa kasvava nuori ei oppinsa perusteella enää voi arvostaa.
Suhde kirkkoon
Kirkon sisäiset herätysliikkeet ovat aina olleet eräänlaisia sisäisen kritiikin lähteitä. Näin on tänäkin päivänä. Juuri tästä maaperästä kumpuavat jyrkimmät kannat kirkon julkisesta toiminnasta. Fundamentalistisen maailmanjäsennuksen näkökulmasta kamppailua käydään kansankirkon hallinnasta. Niin sanottu liberaaliteologia, eli maltillinen kristillisyys, nähdään kirkon rappiona ja sen toivotaan korvautuvan ”aidolla” (fundamentalistisella) uskolla. Tämä tarkoittaa esimerkiksi kadotettujen ryhmän ulottamisen kirkon sisälle, sen työntekijöihin.
Maailmanloppu lähestyy: lopunaikojen merkit
Äärikristityt odottavat maailmanloppua. Lopunaikojen merkkejä etsitäänkin innolla uutisista ja niitä tulkitaan raamattua lukien. Vanhempien tulisi olla huolissaan, mikäli lapset lueskelevat seurakunnasta hankittua (tai siellä neuvottua) kirjallisuutta maailmanlopusta. Ilmestyskirjan merkitys raamatun merkittävimpänä kirjana ei sekään edusta maltillista ja ihmisläheistä uskovaisuutta.
Ennen kaikkea ongelmana on maailman tapahtumien näkeminen osana Jumalan ”pelastussuunnitelmaa”. Tällöin pelastus tarjoutuu uskoville, muut joutuvat iankaikkiseen tuskaan ja kärsimykseen – helvettiin. Maltillinen kirkko ei vatvo helvettiä keskeisenä uskonilmiönä, eikä sillä pelottelu myöskään kuulu nuoren tai lapsen maailmankatsomukseen.
Eri uskonnot ovat pahojen henkien palvontaa
Fundamentalistinen maailmanhistoria on jumalan ”suunnittelema”. Tällöin muut uskonnot ovat paholaisen keksintöjä. Islam nähdään esimerkiksi selvänä kristikunnan vihollisena, mutta esimerkiksi idän suuret uskonnot ovat tässä tulkintakehyksessä saatanasta peräisin. Tämä saattaa usein laajeta yleisemminkin koskemaan eri kulttuurien esineitä: afrikkalainen taide voidaan nähdä epäjumalana ja vaikkapa jooga saatananpalvontana.
Ihmisen oikeus omaan seksuaalisuuteen on rajoitettu
Nuorten maailmassa seksuaalisuus on tärkeä eheyden lähde. Maltillinen kristillisyys noudattaa monin paikoin modernin yhteiskunnan näkemyksiä, mutta erilaisia näkemyksiä toistellaan monissa fundamentalistisissa seurakunnissa. Itsetyydytys nähdään perinteisesti pahana, jopa vaarallisena syntinä.
Ainoa oikea seksuaalisuuden muoto on miehen ja naisen välinen yhdyntä avioliitossa. Esiaviollinen seksi on ehdottoman pahana pidetty asia, josta tulee lujasti kieltäytyä. Heteroseksuaalisuus on hallitseva normi, mutta on varsin selvä, että monen nuoren elämässä homoseksuaaliset tunteet näyttelevät oman osansa ja osalle se osoittautuu luonnolliseksi seksuaalisuuden muodoksi. Kirkon kanta homoseksuaalisuuteen on kaikkea muuta kuin ihmisoikeuksien mukainen, ja fundamentalistinen tulkinta lisää siihen vielä ehdottoman varmuuden helvettiin joutumisesta.
Seksuaalisuuteen liittyy myös avioliitto ja avioliittoon moni äärikristillisessä seurakunnassa varttuva nuori voi joutua hyvinkin yhteisön painostuksesta. Koska seksiä saa harrastaa vain aviopari, avioliitot alkavat hyvin varhain. Vaikka täysikäisillä ihmisillä onkin oikeus solmia avioliitto, voidaan aina kysyä, mikä on ympäristön painostuksen rooli, mikäli uskonto määrittelee avioliiton ainoaksi paikaksi nauttia seksistä. Avioliitto tuo toki mukanaan muutakin vastuuta, joten sen solmiminen ei tulisi perustua yhteen asiaan.
Tasa-arvon näkökulmasta miehen ja naisen sukupuoliroolit nähdään usein hyvin jyrkästi: mies on perheen pää, nainen lasten kasvattaja.
Ihmisoikeuksien kannalta oikeus omaan ruumiiseen ja omaan seksuaaliseen kasvuun on ehdoton. Vaihtoehtona fundamentalismille ei ole seksuaalisen vapauden banaalit muodot vaan vastuullinen kasvu aikuiseksi.
Tieteellinen tieto on vaarallista: evoluutioteoria ei ole totta
Äärikristillinen usko näkyy nykymaailmassa selkeimmin suhteessa evoluutioteoriaan. Sen tilalle tarjotaan kreationismia, eli luomisoppia, eri muodoissa. Äärikristityt pyrkivät kampanjoimaan esimerkiksi kouluopetuksen puolesta mutta ennen kaikkea tarjoamaan omaa opetusta maailman luomisesta. Äärikristitylle luomiskertomus on totta, eikä kyse ole symbolisesta tai allegorisesta tarinasta.