Uskonnottomien ihmisten omantunnon vapauden toteuttamiseen päivähoidossa, koulussa ja armeijassa tarvitaan aivan uutta ajattelua ja asennetta. Yksilöllä on positiivinen oikeus ilmaista vakaumuksensa ja elää suhteessa muihin ihmisiin tavalla, joka vastaa ja toteuttaa hänen uskonnotonta vakaumustaan. Omantunnon vapauteen ei kuulu vain oikeus olla pois uskonnon harjoittamisesta, vaan myös positiivinen uskonnottoman vakaumuksen vapaus.

Julkisen vallan ja julkisten palvelujen on aika alkaa suhtautua kunnioittavasti ja myönteisesti uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomia ihmisiä kohtaan. Siihen kuuluu tuen antaminen uskonnottomien ihmisten ja perheiden oman identiteetin toteutumiseen. Päivähoidon, koulun ja armeijan tulee alkaa järjestää mahdollisten uskonnollisten tilaisuuksien vaihtoehdoksi ei-uskonnollista ohjelmaa. Pelkkä oikeus olla pois ei riitä julkisilta palveluita. 

Yhdenvertaisuusperiaatteeseen sisältyvä mahdollisuus positiiviseen erityiskohteluun on tarkoitettu ensisisijaisesti heikommassa asemassa olevien vähemmistöjen tukemiseen eikä vahvan enemmistön etuoikeuksien perusteeksi. Monikulttuuriseen yhteiskuntaan kuuluu myös laaja uskonnottomien ihmisten joukko, joka on pääosin suomalaissyntyistä, mutta siihen kuuluu myös muista kulttuuripiireistä muuttaneita. Normaali uskontojen suhteen neutraalin ohjelman tarjoaminen uskonnollisen ohjelman vaihtoehdoksi ei ole erityiskohtelua vaan yhdenvertaisuuden toteuttamista.

Perustuslaillinen ihmisoikeus

Edellä sanottu perustuu perustuslain säännöksiin perusoikeuksistamme. Asiaa on puntaroitu myös tunnettujen ihmisoikeus- ja perusoikeusasiantuntijoiden Tuomas Ojasen ja Martin Scheininin tuoreessa artikkelissa "Uskonnon ja omantunnon vapaus (PL 11 §)" (s.413-416). 

Sen osoittamiseksi, että uskonnolliset ja ei-uskonnolliset maailmankatsomukset nauttivat yhtäläistä suojaa, käytetään kansainvälisesti vuoden 1948 ihmisoikeuksien julistuksen 18 artiklasta lähtien ilmaisua "ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus". 

Ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus on turvattu myös Euroopan unionin perusoikeusasiakirjan 10 artiklassa. Perusoikeuskirja tuli oikeudellisesti sitovaksi Lissabonin sopimuksen voimaantulon myötä 1.12.2009.

Perusoikeusuudistusta koskevan hallituksen esityksen mukaan 11 § säännös kattaa sekä uskonnolliset että muut maailman- ja elämänkatsomukset. Perustuslakivaliokunta katsoi, että "omantunnon vapaus" kattaa parhaiten sekä uskonnolliset että ei-uskonnolliset vakaumukset ja on lisäksi varsin vakiintunut juridinen käsite. Sana "vakaumus" tuli kuitenkin Perustuslain 11 §:ään ja 127 §:ään.

Perustuslain 11 §:ssä turvattuun uskonnon ja omantunnon vapauteen liittyy kiinteästi perustuslain 6 §:n 2 momentissa säädetty syrjinnän kielto. Säännöksen mukaan on kiellettyä asettaa ketään "ilman hyväksyttävää syytä" eri asemaan esimerkiksi uskonnon, vakaumuksen tai mielipiteen perusteella. 

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on Kokkinakis-tapauksessa (tuomio 25.5.1993 A 260-A) korostanut ihmisoikeussopimuksen 9 artiklan tarjoamaa suojaa paitsi uskonnollisille vakaumuksille myös ateisteille, agnostikoille, skeptikoille ja maailmankatsomuksen suhteen välinpitämättömille. 

Oikeus vain elää tavallaan

Ojasen ja Scheininin (s. 417) mukaan ajatuksenvapaus kattaa sekä sisäisen vakaumuksen vapauden ulottuvuuden (forum internum) että yksilön oikeuden ilmaista sisäinen vakaumuksensa ja elää suhteessa muihin ihmisiin tavalla, joka vastaa ja toteuttaa hänen vakaumustaan (forum externum). 

Uskonnon- ja sananvapauden taustalla vaikuttavat yleiset ajatukset moniarvoisesta ja suvaitsevasta yhteiskunnasta. Perustuslain 11 §:n "oikeus ilmaista vakaumus" vahvistaa 12 §:n sananvapautta. Ojasen ja Scheininin (s.418) mainitsema yksilön oikeus elää suhteessa muihin ihmisiin tavalla, joka vastaa ja toteuttaa hänen vakaumustaan, vahvistaa myös hiljaisten, mielipiteistään meteliä pitämättömien uskonnottomien ihmisten omantunnon vapautta. Tämä on tärkeä näkökohta varsinkin ajatellen päivähoitoa ja koulua. 

Uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattoman oppilaan uskonnottomat vanhemmat eivät välttämättä halua "tehdä numeroa" vakaumuksestaan. Kuitenkin jos lapselle on päivähoidossa ja koulussa tarjolla pelkkä "poissaolo" uskonnollisista tilaisuuksista, se helposti "tekee numeron" asiasta. Jos ja kun tarjolla sen sijaan on aina myös asianmukaista vaihtoehtoista ohjelmaa, se vahvistaa uskonnottomien perheiden lasten oikeutta elää tavallaan. Samalla julkinen palvelu kunnioittaa kodin katsomusperinnetta lain edellyttämällä tavalla. 

Omantunnon vapauden forum externum käytännössä 

Uskonnottoman oikeus elää suhteessa muihin ihmisiin tavalla, joka vastaa ja toteuttaa hänen vakaumustaan, toteutuu valitettavasti monin paikoin vielä melko huonosti. 

Päiväkodeissa usein toistuvalle kirkolliselle ohjelmalle vaihtoehtoisen, uskonnollisesti neutraalin kivan ohjelman järjestämiseen harvoin paneudutaan. Sellaista tulisi kuitenkin aina olla tarjolla, koska se on normaalia ohjelmaa, ja uskonnnollinen ohjelma on ekstrapalvelua sitä mahdollisesti haluaville. 

Kouluissa myös kirkkoon kuuluvat oppilaat voivat olla pois seurakunnan hartauksista ja koululaisjumalanpalveluksista elämänkatsomutiedon oppilaiden lisäksi. Muutoksen jälkeenkään harvassa koulussa on kunnolla paneuduttu vaihtoehtoisen, uskontoneutraalin ohjelman järjestämiseen esimerkiksi niin, etta kutsuttaisiin ulkopuolisia puhujia ja esiintyjiä tai ryhmä lähtisi ekskursiolle koulun ulkopuolelle.

Armeijassa vain kirkkoon kuulumattomilla on oikeus olla pois uskonnon harjoittamisesta, ja heidänkin tulee anoa sitä. Vaihtoehtoista ohjelmaa järjestää sotilaspappi, vaikka hän samaan aikaa puuhaa uskonnollista ohjelmaa. Puolustusvoimien asenne kirkkoon kuulumattomia kohtaan on syrjivä ja nöyryyttävä. Mitä siiihen tarvitaan? Uusi asento, mars mars!

Esa Ylikoski
Vapaa-ajattelijain liiton pääsihteeri 

Lähde: Tuomas Ojanen ja Martin Scheinin, "Uskonnon ja omantunnon vapaus (PL 11 §)". s. 413- 458 kirjassa Pekka Hallberg ym., Perusoikeudet. WSOYpro, 2011