Perustuslain (11 §) mukaan "kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen".
Tämän perusoikeuden toteutumista koulussa ja armeijassa Suomessa pyritään haittaamaan otsikossa mainitulla käsitteellä "omantunnon syyt". Nämä valtion ja kunnan ylläpitämät laitokset tarjoavat, suorastaan tyrkyttävät evankelis-luterilaisen uskonnon harjoittamista sisältäviä uskonnollisia tilaisuuksia myös muille kuin kyseisen kirkon jäsenille, ja uskonnollisista tilaisuuksista pois jäämisen mahdollisuuden yhteydessä viitataan "omantunnon syihin".
Kysessä on kuitenkin epäreilu, perustuslain väärään tulkintaan nojaava psykologinen, retorinen temppu, jonka avulla pyritään samaan uskonnollisiin tilasuuksiin osallistuvien määrä mahdollisimman suureksi. Perustuslaki ei tarkoita, että jäädäkseen pois uskonnon harjoittamisesta pitäisi olla jotain erityisiä "omantunnon syitä" tai ylipäätään mitään "syitä". Pikemminkin asia voisi olla "syiden" suhteen päin vastoin: jos ei ole mitään "omantunnon syitä" osallistua uskonnon harjoittamiseen, sellaisesta voi hyvin olla pois.
Perustuslaki ei kuitenkaan edellytä mitään "syitä" puoleen tai toiseen. Omatunto viittaa omaan tuntoon, omaan ajatteluun ja omiin tuntemuksiin. Jos uskonnon harjoittaminen ei tunnu tarpeelliselta, sellaiseen ei tarvitse ryhtyä.
Armeijassa sotilaspappien retorinen temppu
Varusmiespalveluksen aikaisten katsomuksellisten vaihtoehtojen esittely alokkaille tapahtuu kaikille pakollisella infotunnilla, joka on nimetty ensimmäiseksi "kirkollisen työn" oppitunniksi ja sen pitäjäksi on määrätty sotilaspappi. Käytännössä tällaisen markkinointijärjestelyn tarkoituksena on saada mahdollisimman moni kirkkoon kuulumatonkin osallistumaan papin pitämille kirkollisen työn oppitunneille, uskonnollisen sotilasvalan antamiseen neutraalin sotilasvakuutuksen sijaan sekä erilaisiin jumalanpalveluksiin ja hartaustilaisuuksiin kasarmilla ja kentällä.
Armejan käyttämien opetusmateriaalien perustella asia esitetään alokkaiden joukolle niin kuin uskonnottomaan vaihtoehtoon, elämänkatsomustietoon haluavilla olisi tunnollaan jonkinlaisia erityisiä "omantunnon syihin" liittyviä ongelmia poiketa normaalina esitetystä normikäyttäytymisestä. Ihmisoikeudellinen käsite omatunto muunnetaan tällöin syrjivän painostuksen retoriseksi välineeksi puhumalla omantunnon "syistä".
Jumalanpalveluksesta pois jäämiseen ei kuitenkaan tarvita mitään erityisiä "syitä", ei armeijassa eikä siviilissäkään. Alokkaan ja muut varusmiehet voisivat olla pois uskonnollisista tilaisuuksista armeijan palvelusaikana aivan yhtä hyvin kuin he ovat pois uskonnollisista tilaisuuksista viikonloppuvapaan aikana tai siviilissä.
Yleisen palveluohjesäännön mukaan uskonnollisista tilaisuuksista ja "kirkollisesta työstä" pois jäännin mahdollisuus "omantunnon syistä" koskisi vain kirkkoon kuulumattomia; kirkkoon kuuluvilla osallistuminen olisi "palvelusvelvollisuus", mikä on myös aivan väärä tulkinta alussa mainitusta perustuslain kohdasta.
Koulu ja Opetushallituksen ohjeet
Opetushallituksen muistion ("Perusopetuslain muutoksen vaikutukset uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetukseen sekä koulun toimintaan" lukuun 5) ilmaisut "vapauttamisesta" ja "omantunnon syistä" sekä "mahdollisuudesta kieltäytyä" ovat perusoikeuksiin kuuluvan uskonnon, omantunnon ja vakaumuksen vapauden hengen kannalta hyvin ongelmallisia. Muistiossahan ohjeistetaan seuraavasti: "Huoltajan ilmoituksesta oppilas vapautetaan omantunnon syistä uskonnon harjoittamisesta." ja "Koska oppilaalla on huoltajan ilmoituksesta … mahdollisuus kieltäytyä uskonnon harjoittamisesta…"
Ilmaisut luovat ohjailevan ja painostavan kuvan siitä, että koulun toimintaan liitettyihin jumalanpalveluksiin ja uskonnollisiin päivänavauksiin osallistuminen olisi lähtökohtainen ja toivottava peruskäyttäytymismalli, vaikka niihin ei ketään voidakaan suoranaisesti velvoittaa. Tästä perusnormista olisi sitten kuitenkin on mahdollisuus saada "vapautus" erityisen ilmoitetun "kieltäytymismenettelyn" kautta, mutta kieltäytymiselle pitää olla jotkin erityiset "omantunnon syyt".
Uskonnollisista tilaisuuksista pois jääntiin kouluissa ei kuitenkaan tarvita mitään erityisiä, jotenkin poikkeavia "omantunnon syitä", niin kuin asia joskus esitetään, vaan aivan samoin kuin oppilaan vanhemmat ovat pois seurakuntien jumalanpalveluksista sunnuntaina voivat perheen lapset olla pois arkena koulussa tarjotusta uskonnon harjoittamisesta. Omantunnon syitä ei tarvitse millään lailla edes ilmaista eikä perustella. Voi toimia vapaasti oman tunnon mukaan, oman ajattelun ja tuntemusten mukaisesti.
Vapaus on tietekin rajallista, jos julkisen vallan koululaitos näyttää suosivan yhtä uskontoa ja sen uskonnollisia tilaisuuksia. Oikeudenmukaista ja selkeintä tietenkin olisi, että koulut eivät enää ylipäätään järjestäisi koulupäivän aikana uskonnon harjoittamista sisältäviä uskonnollisia tilaisuuksia. Se ei estäisi seurakuntia tarjoamasta koulujumalanpalveluksia ja hartaustilaisuuksia omissa tiloissaan esimerkiksi välittömästi koulupäivän jälkeen. Päivänavauksiinkaan ei tule sisältyä uskonnon harjoittamista, mutta se ei estäisi koulun ulkopuolelta tulevien vieraiden monipuolista käyttämistä päivänavauksissa.
Tämän kannan tukena ovat myös euroopan ihmisoikeustuomioistuimen viimeaikaiset ratkaisut. Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen kirjoitti päätöksessään (17.01.2012, Dnro OKV/1361/1/2009): "EIT:n tulkintakäytännössä negatiiviseen uskonnonvapauteen on katsottu kuuluvan myös yksilön oikeus olla tuomatta esiin omaa vakaumustaan. EIT on muun muassa todennut, että EIS:n 9 artiklan vapaus tunnustaa tai olla tunnustamatta uskoa perusti yksilölle oikeuden siihen, ettei hänen tarvinnut paljastaa uskoaan tai uskonnollisia vakaumuksiaan eikä käyttäytyä sellaisella tavalla, että siitä voitiin päätellä, oliko hänellä sellaisia vakaumuksia. Siten artikla koski myös henkilöä, joka ei ollut uskossa ja tähän vapauteen puututtiin, jos valtio sai aikaan tilanteen, jossa henkilö joutui suoraan tai välillisesti paljastamaan sen, että hän ei ollut uskossa (Grzelak-tapaus 15.6.2010). "
Valtion tai kunnan ei siis pitäisi aiheuttaa tällaista tilannetta, joka rikkoo yksityisyyden suojaa uskonnon ja omantunnon vapauden osalta. Tämä näkökanta on nostettu esiin oikein hyvin itse asiassa jo vuonna 1903 esitetyssä Forssan ohjelmassa: "Uskonto on julistettava yksityisasiaksi. Kirkko on erotettava valtiosta ja kirkolliset sekä uskonnolliset yhdyskunnat katsottava yksityisiksi yhdistyksiksi, jotka itse järjestävät sisälliset asiansa. Uskonnonopetus on poistettava kouluista."
Esa Ylikoski