Eroakirkosta.fi-palvelua kritisoidaan siitä, että sen kautta eroaminen on liian helppoa, ja kirkosta saatetaan erota hetken mielijohteesta. Harva tulee miettineeksi, että kirkkoon liittyäkseen valtaosan suomalaisista ei ole tarvinnut tehdä yhtään mitään. Heidät on liitetty kirkkoon kasteessa vanhempien päätöksestä. Vauva ei tiedä mikä on kirkko, kuka on Jeesus tai mitkä ovat kymmenen käskyä. Silti vaahtosammuttimen kokoisen kakkatehtaan jäsenyys painaa vaakakupissa sen verra, että kirkon on helppo paukutella henkseleitä organisaationa, johon kuuluu yli neljä miljoonaa suomalaista. Kasteessa lapsi saa nimen lisäksi myös melkoisen painolastin kannettavakseen.
Olisi vähän erikoista, jos lapsi liitettäisiin vauvana samaan puolueeseen jota isi ja äitikin äänestävät, mutta kirkon kohdalla asia on jotenkin normaali. Sitä verrataan usein kieleen, että pitäähän lapsen oppia äidin uskonto ihan kuten äidinkielikin. Kumma kyllä sekulaarihumanistit pärjäävät ilman uskontoa elämässä hienosti, mutta yritäpä elää ilman mitään kieltä.
Päiväkodeissa ja kouluissa lasten karsinointi alkaa. Uskontojen vuoropuhelua ylistetään, mutta kaikki mahdollisuudet siihen riistetään eristämällä lapset omiin ryhmiinsä. Lapsille opetetaan pienestä pitäen karttamaan toisuskoisia jakamalla heidät omiin opetusryhmiinsä oppimaan “omaa” uskontoaan. Ehkäpä uskonnoille pitäisi asettaa ikärajat? Onko valtion ylipäänsä pidettävä kirjaa ihmisten uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumisesta? Siihen liittyvät perusteet kertovat oikeastaan vain siitä, että Suomessa on valtionkirkko. Miksi muuten valtion pitäisi pitää kirjaa kansalaistensa vakaumuksesta?
Verottajan on oltava selvillä siitä, ketkä maksavat kirkollisveroa, ja koulujen on tiedettävä ketkä saavat valita elämänkatsomustiedon. Kirkon jäseneksi kastetulta puuttuu valinnanvapaus uskonnon ja elämänkatsomustiedon välillä. Perusopetuslaki on tältä osin epäsymmetrinen, eikä liene vaikeaa päätellä mihin sillä on tähdätty: kristinuskon suosimiseen. Suosimisesta seuraa se, että kun lapset ohjataan kastemaljan kautta uskonnollisen kasvatuksen tunneliin kuulemaan vain yhdestä totuudesta, on aikuisena oman valinnan tekeminen melko haastavaa. Tällä kytkykaupalla palvellaan valtion ja kirkon etua sikäli, että kirkon ja valtion tiivis yhteistyö haluttaisiin mieluusti säilyttää. Onkin syytä kysyä toteutuuko lasten uskonnonvapaus ollenkaan jos heille ei kerrota mistään muusta, eikä pakkouskonnon siteitä saa katkaista kuin vasta täysi-ikäisenä.
Vuoden 2013 keväällä professori Kari Enqvist esiintyi Helsingin Vapaa-ajattelijoiden puhujana Helsingin Yliopistolla. Luentonsa aikana Enqvist esitti ajatuksen eräänlaisesta nuorisojäsenyydestä josta ei seuraisi velvoitteita, ja joka olisi itse vahvistettava täysi-ikäisenä jotta täysvaltainen jäsenyys astuisi voimaan. Tällöin ihminen tekisi itse valinnan kirkkoon kuulumisestaan. Enqvistin ajatus on mainio, mutta herätti kirkon taholta kovasti vastustusta ymmärrettävistä syistä: jos ihmisten pitäisi itse liittyä kirkkoon aikuisena, se jäisi todennäköisesti melko monelta tekemättä. Lapsikasteella viedään lapsilta uskonnonvapaus.
Kimmo Laine