Jumalanpilkka on rikos, josta ei ole usein tuomittu. Suomessa turhat lait kumotaan tarpeettomina, ns. kuolleina kirjaimina. Siihen on nyt korkea aika. Samalla sillä tuetaan uskontoon liittyvien kuolemantuomioiden poistamista.

Yksi tunnettu tapaus on Erkki Vala, joka vuonna 1935 julkaisi Tulenkantajat-lehdessä otteita Jaroslav Hašekin romaanista Kunnon sotamies Švejkin seikkailut maailmansodassa. Vala tuomittiin sakkoihin uskonnollisten arvojen rienaamisesta.

Tunnetuin tapaus lienee Hannu Salama, jonka teos Juhannustanssit ilmestyi 1964 ja romaanin vuoksi Salamaa syytettiin jumalanpilkasta. Hänen kriitikkonsa suivaantuivat erityisesti kirjassa pidetystä pilasaarnasta. Kirjailija sai myös puolustajia, ja hänen tuomitsemistaan vastaan järjestettiin mielenosoitus. Mielenosoittajat kysyivät kylteissään muun muassa: ”Eikö elämästä saa kirjoittaa?”.

Mielenosoituksesta huolimatta Salama tuomittiin Helsingin hovioikeudessa 1966 kolmeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Kekkonen kuitenkin armahti hänet vuonna 1968. Tämän lisäksi kustantaja Kari Reenpää sai 2 000 markan sakot ajattelemattomuudesta tehdystä jumalanpilkasta. Myös Kustannusyhtiö Otava joutui maksamaan valtiolle 46 000 markkaa.

Romaanin kiistanalaiset kohdat, sivut 139–142 määrättiin sensuroitavaksi. Teoksen uusintapainokset ilmestyivät sensuroituina vuoteen 1990 asti. Tämä kaikki tapahtui sotien jälkeisessä Suomessa ja vapaalla 60-luvulla!

Vuoden 1969 syykuussa oli ristiinnaulittua sikaa kuvaava Harro Koskisen työ Sikamessias esillä Helsingin Taidehallissa. Sikamessiaasta teki rikosilmoituksen helsinkiläinen maallikkosaarnaaja, 35-vuotias muurari Kyösti Laari. Hän ei itse ollut käynyt Taidehallin näyttelyssä, vaan oli kuullut teoksesta radiosta ja myöhemmin nähnyt siitä kuvan sanomalehdessä.

Laari oli tietoinen, että vuonna 1902 Martiniquen saaren asukkaat olivat rituaalissaan kantaneet ristiinnaulittua sikaa, minkä jälkeen Saint-Pierren kaupunki tuhoutui tulivuorenpurkauksessa. Sikamessiaan johdosta hän pelkäsi jotain vastaavaa tapahtuvan myös Helsingille ja päätti tehdä näyttelystä rikosilmoituksen. Suomen Kuvalehden toimittajalle Pirkko Pekkariselle antamassaan haastattelussa Laari tunsi saaneensa Jumalalta käskyn toimia, koska Helsingin hiippakunnan piispa Aarre Lauha ja kirkko eivät olleet reagoineet asiaan mitenkään.

Sikamessias aiheutti Suomen lisäksi kohua myös Sveitsissä erään paikallisen sanomalehden julkaistua siitä kuvan. Maan luterilainen ja katolinen kirkko pitivät teosta Jumalaa pilkkaavana shokkitaiteena.

Laarin rikosilmoituksen perusteella Helsingin kaupunginviskaali päätti nostaa syytteen jumalanpilkasta sekä taiteilijaa että näyttelyn järjestäjiä vastaan. Tapaus kävi läpi kaikki oikeusasteet ja lopulta vuonna 1974 Korkein oikeus määräsi Koskiselle 25 000 markan sakot. Myös maalauksen näyttelyyn hyväksynyt Nuorten näyttelyn arvostelulautakunta sai sakkotuomion.

Kuolemanrangaistus meillä ja muualla

Suomessa vuoden 1734 lain rikoskaari määräsi jumalanpilkasta kuolemanrangaistuksen. Vuoden 1823 jälkeen sitä tosin ei enää käytännössä sovellettu, sillä tuolloin keisari päätti armahdusvaltansa nojalla muuttaa kaikki kuolemantuomiot muiksi rangaistuksiksi, tavallisimmin karkotuksiksi. Vuoden 1889 rikoslaissa oli Jumalan pilkkaamista koskeva pykälä, vuodesta 1890 eteenpäin enimmäisrangaistus jumalanpilkasta oli neljä vuotta vankeutta ja vuodesta 1970 eteenpäin kaksi vuotta.

Tänä päivänä rikoslain 17 luku säätää rikoksista yleistä järjestystä vastaan. Sen kymmenes pykälä toteaa uskonrauhan rikkomisesta:

”Joka 1) julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa (267/1922) tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä, tai 2) meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellään tai muuten häiritsee jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, muuta sellaista uskonnonharjoitusta taikka hautaustilaisuutta, on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.”

Uskonnonvapauslaista asia on jo kumottu aiemmin, mutta rikoslaissa meillä on vielä jäänne menneiltä ajoilta. Laki on tosin säädetty vuonna 1998, vain 17 vuotta sitten. Vastaavaa lainsäädäntöä ei useimmissa länsimaissa ole. Suomen sananvapaudesta tämä ainakin kertonee jotain. Rangaistusasteikko ei Suomessa onneksi ole tiukka. Sen sijaan eräissä islamilaisen kulttuurin maissa rangaistuksena jumalanpilkasta tai uskosta luopumisesta on yhä kuolemantuomio. Vapaa-ajattelijat vaativat jumalanpilkan kriminalisoinnin poistamista rikoslaissa senkin perusteella, että nuo äärimmäisten rangaistusten maat sanovat kansainvälisillä areenoilla Suomelle ja Tanskalle, että ”onhan se teilläkin rikos”.

Kansanedustajat jumalanpilkan poistamisesta

Uskomaton-lehti kyseli poliittisilta päättäjiltä näkemyksiä tähän asiaan. Eduskunnan puhemies, joka on presidentistämme hierarkiassa seuraava, ei asiaan ottanut kantaa lainkaan. Oikeusministeri ei avustajan ilmoituksen mukaan ota kantaa asiaan myöskään. Valitettavasti. Olisimme mielellämme halunneet kuulla hänen kantansa. Saimme kuitenkin kannanottoja eräiltä muilta kansanedustajilta. Kysyimme heiltä tulisiko ”jumalanpilkkalaki” eli rikoslain uskonrauhapykälä kenties jo heittää romukoppaan? Seuraavassa heidän vastauksiaan asian tiimoilta. Mikä on kantanne nk. Jumalanpilkkakieltoon eli Rikoslain uskonrauhapykäliin? Voitaisiinko siitä luopua Suomessa?

Silvia Modig, kansanedustaja, Vasemmistoliitto:

“Mielestäni uskonrauhapykälistä voitaisiin luopua. Ei ole lain asia ottaa kantaa siihen minkä kukin kokee pyhäksi. Suomessa on täysi uskonnonvapaus joka takaa että jokainen saa harjoittaa omaa uskontoaan, tämä riittää.”

Paavo Arhinmäki, kansanedustaja, puheenjohtaja Vasemmistoliitto:

“On selvää, että uskonnonvapaus edellyttää sitä, ettei uskonnollisia tilaisuuksia saa häiritä. Toisaalta lailla ei tule myöskään kahlita uskonnoista käytävää keskustelua. Lainsäädännön tulee olla ajantasainen siten, että sen avulla kyetään puuttumaan vallitseviin ongelmiin.”

Kari Uotila, kansanedustaja, Vasemmistoliitto:

“Jumalanpilkkakiellosta on aika luopua.”

Ilkka Kantola, kansanedustaja, SDP:

“Lainsäädännön tulee turvata oikeus uskonnon harjoittamiseen ja oikeus olla uskontoa harjoittamatta. Uskontoa ja uskonnon harjoittamista ja uskomuksia tulee Suomessa kuitenkin olla mahdollisuus arvioida kriittisesti. Tämä on osa sananvapautta. Ajatus rikoslaista suojelemassa Jumalaa pilkkaamiselta on teologisesti absurdi. Rikoslakia tulisi tältä osin uudistaa.”

Erkki Tuomioja, kansanedustaja, SDP:

“Periaatteessa tällaisia lakeja ei pitäisi olla. Toisaalta nykymaailmassa tarvitaan, ikävä kyllä, myös lainsäädäntöä joka kieltää rasistisen kiihotuksen ja syrjinnän, jota myös nykyisin esiintyy paljon ns. uskontokritiikin varjolla. Kyse ei silloin ole minkään uskonnon tai uskomusten suojelemisesta vaan herjaavien ja ihmisiä tarpeettomasti loukkaavien asiattomuuksien estämisestä.”

Outi Alanko-Kahiluoto, eduskuntaryhmän pj, Vihreät:

“Rikoslain 17 luvun 10 pykälä uskonrauhan rikkomisesta sisältää kaksi momenttia, varsinaisen nk. jumalanpilkkamomentin ja uskonnollisten toimitusten häiritsemistä koskevan momentin. Näistä ensin mainittua, varsinaista jumalanpilkkamomenttia, on perusteltua pitää vanhentuneena ja sananvapauden kannalta ongelmallisena. Selkeintä olisi poistaa ko. momentti. Jumaluus ei tarvitse rikoslain antamaa suojaa.

Ihmisten oikeus harjoittaa uskonnollista vakaumustaan sen sijaan tarvitsee yhteiskunnan suojan. Jälkimmäinen momentti eli uskonnollisen toiminnan häiritsemisen kielto on syytä säilyttää.

Ihmisten uskoa ei kannata tieten tahtoen loukata. Sivistynyt, toisia kunnioittava keskustelu on kaikkien etu. Vihreille on tärkeää maailmankatsomusten tasa-arvoinen kohtelu ja se, että kaikkien maailmankatsomusten välillä pyritään rakentavaan dialogiin.”

Jape Lovén, Esa Ylikoski