Huiluin, harpuin ja kanteluin
kimmo / 3.9.2012
Pakkouskonto Evankelisluterilaisen kirkon jäsenen on pakko opiskella koulussa uskontoa. Kirkon jäsenille elämänkatsomustiedon opiskelu on mahdollista vasta lukiossa ylimääräisillä kursseilla, mutta uskonnon oppimäärä on silti pakollinen. Kirkkoon kuulumaton oppilas kuitenkin saa […]

Pakkouskonto

Evankelisluterilaisen kirkon jäsenen on pakko opiskella koulussa uskontoa. Kirkon jäsenille elämänkatsomustiedon opiskelu on mahdollista vasta lukiossa ylimääräisillä kursseilla, mutta uskonnon oppimäärä on silti pakollinen. Kirkkoon kuulumaton oppilas kuitenkin saa ja valitettavan usein myös joutuu opiskelemaan uskontoa elämänkatsomustiedon sijaan. Sama kuvio toistuu myös asepalveluksessa, jossa uskonnolliseen palveluun osallistuminen on pakollista kirkkoon kuuluville henkilöille. Kirkkoon kuulumattomille se on vapaaehtoista. On erikoista, että kirkon jäsenyydestä seuraa pakote osallistua uskonnon opetukseen ja uskonnon harjoittamiseen. Lain näkökulmasta katsotaan, että kirkon jäsenyys on siis valtakirja, jolla jäsen luopuu uskonnonvapaudestaan. Kirkon jäsenen on pakko osallistua kaikkeen uskonnolliseen toimintaan, jota kirkon parhaat ystävät eli kunta ja valtio keksivät laitoksissaan järjestää.

Perustuslain mukaan ketään ei pitäisi asettaa eriarvoiseen asemaan uskonnollisen vakaumuksen perusteella, ja toisaalta, kenenkään ei pitäisi olla pakotettu osallistumaan uskonnon harjoittamiseen vastoin omaatuntoaan. Kirkon jäsenyys ei kuitenkaan ole itsestään selvä osoitus henkilön uskonnollisuudesta. Kirkon tilastollinen vuosikirja 2010 kertoo, että pääjumalanpalveluksissa käytiin 3,67 miljoonaa kertaa, ja kirkon jäsenmäärä on yli 4 miljoonaa, joten osa jäsenistä ei käynyt siis vuoden aikana pääjumalanpalveluksessa kertaakaan. Kirkon jäsenyys ei selvästikään merkitse automaattisesti sitä, että haluaisi osallistua yhteiseen uskonnon harjoittamiseen. Siksi onkin outoa, että kouluissa ja armeijassa on uskontopakko.

Uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistuminen on lähes sataprosenttista silloin kun se on pakollista, ja täysin olematonta silloin kun siitä saa itse päättää. Herää epäilys, että pakkouskonnolla halutaan keinotekoisesti ylläpitää kristillistä kulttuuria, tekohengittää ja ylläpitää haihtuvaa “herranpelkoa”. Kirkosta valuu ulos väkeä jatkuvasti. Se on menettänyt jäseniä 2000-luvun taitteesta lähtien. Millaiset tulvaportit aukeaisivatkaan, jos pakkouskonnosta luovuttaisiin koulussa ja armeijassa?

Kimmo Laine


Esa Ylikoski on Vapaa-ajattelijain liiton pääsihteeri ja Helsingin vapaa-ajattelijoiden varapuheenjohtaja. Hän on erityisen aktiivinen uskonnottomien oikeusturvan edistäjänä ja tehnyt kanteluita uskonnon- ja omantunnonvapauden puolesta. Kyselimme Esalta kuulumisia:

ylikoski

Miten kesä meni?

Kiitos kysymästä, hyvin: lomaa, työtä ja vaparitoimintaa, lukemista ja lenkkeilyä, vierailuja ja perhetapahtumia. Uusi ihmisoikeusvaltuuskunta kokoontui kesäkuussa ja sen kasvatusjaosto aloitti työnsä elokuussa.

Toimit lehtorina Humanistisessa ammattikorkeakoulussa Nurmijärvellä, kerro vähän työstäsi…

Opetan järjestö- ja vapaaehtoistyön kehittämiseen suuntautujia sekä viestintää. Ohjaan harjoitteluja sekä kehittämisprojektien ja opinnäytetöiden tekemistä yhteistyössä järjestöjen kanssa.

Olet aktiivinen vapaa-ajattelija, mikä sytytti kipinän?

Olen työskennellyt opetus- ja koulutushommissa yli 30 vuotta. Kun aloitin historian ja yhteiskuntaopin opettajana ja opetin samalla myös elämänkatsomustietoa, huomasin, ettei uskonnon ja omantunnon vapauden tilanne kouluissa ollut käytännössä hyvä. Sen virittämänä liityin vapareihin.

Uskonnottomien oikeusturvan puolustajana joudut kahlaamaan läpi paljon lainsäädäntöä ja asetuksia, kerro vähän mistä kaivat tietosi?

 

Keskeiset ihmisoikeussopimukset ja perustuslain 6 § ja 11 § ovat muuten aika lyhyitä ja selkeitä, kuka tahansa pääsee helposti jyvälle perusasioista. Pitää katsoa myös perusteluja ja valiokuntien mietintöjä sekä eri tahojen lausuntoja. Valtioneuvoston hankerekisteri on muuten hyvä apuväline. Liitto ja et-opetus.fi -projekti saavat yhteydenottoja lasten vanhemmilta, ja sitä kautta saamme ”realiteettiterapiaa”, joka antaa myös motivaatiota toimia edelleen perusoikeuksien parantamisen puolesta. Tavoitteena on, että uskonnottomien edustajat pääsisivät aiempaa paremmin mukaan lakien valmisteltyöhön; kirkon ja uskontokuntien edustajat ovat päässeet mukaan iät ajat.

Mihin perustat näkemyksesi?

Vapaa-ajattelijain yhteiskunnalliset tavoitteet perustuvat selkeästi kansainvälisiin ihmisoikeusäädöksiin, Europan unionin perusoikeusasiakirjaan sekä Suomen perustuslain säätämään yhdenvertaisuuteen, uskonnon ja omantunnon vapauteen. Sikäli ihan tukeva kivijalka. Vetoamme myös perustuslain 22 §:ään, jossa lukee: ”Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.” Sen sijaan kirkkolakipykälä (76 §) pitäisi yksinkertaisesti poistaa perustuslaista. Tämä lopettaisi kirkolliskokouksen valtiokirkollisen etuoikeusaseman, ei tietenkään itse kirkkoa yhteiskunnasta.

Onko uskonnon- ja omantunnonvapaudessa mielestäsi edistytty viime vuosina?

Perusoikeusuudistuksen jälkeen tehtiin 2000-luvun alussa eri alojen lakeihin uudistuskierros, joka jäi kuitenkin valitettavasti puolitiehen uskonnon ja omantunnon vapauden sekä uskontojen ja vakaumusten yhdenvertaisen kohtelun osalta.

Hyvää oli, että elämänkatsomustieto tuli uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomien ensisijaiseksi katsomusaineeksi. Samoin se, että kirkkoon kuluvienkaan ei ole pakko osallistua uskonnon harjoittamiseen. Kouluissa näiden uudistusten noudattaminen ja saattaminen luontevaksi käytännöksi on yhä yllättävän nihkeää. Vast'ikään eräs lukion rehtori sai sapiskaa apulaisoikeusasiamieheltä yritettyään pakottaa kaikki kirkkoon luuluvat jumalanpalvelukseen.

Nyt tarvitaan päivityskierros, sekä lakeihin, asetuksiin, ohjeisiin että käytäntöihin. Tätä osoittaa hyvin selvästi myös apulaisoikeuskanslerin tammikuussa 2012 tekemä päätös, jonka mukaan (Seinäjoen käräjäoikeuden järjestämistä) käräjäjumalanpalveluksista tulisi luopua. Uudelleen ajattelua vaatii erityisesti yksityisyyden suoja. Valtion tai kunnan ei pidä järjestää tilanteita, joissa uskonto tai uskonnottomuus tulevat julkisiksi. Kun valtion tai kunnan minkään toimialan tehtäviin ei ole säädetty uskonnon harjoittamisen järjestämistä, miten on mahdollista, että verovaroilla silti edelleen organisoidaan uskonnollisia tilaisuuksia?

Mitkä ovat väkevimmät haasteet vakaumusten tasa-arvon tiellä?

Yhtäältä tietämättömyys uusista ihmisoikeusnormeista, toisaalta ymmärtämättömyys erilaisuuden kunnioittamiseen.

Kuinka syksysi etenee?

Syksy on aina kiireinen töissä. Kiirettä on tarjolla myös tässä vapaehtoistyössä eri järjestöissä. Toimin vaparien lisäksi myös kansalais- ja yhteisöradiona toimivan Lähiradion ylläpitäjäyhteisössä sekä rauhanjärjestöissä. Vapareissa teemme ohjelmatyötä sekä juhlimme liiton 75-vuotispäivää marraskuun alussa. Painopisteenä jatkossa ovat lasten oikeudet. Heidän on mahdotonta tai vaikeaa puolustaa omia oikeuksiaan itse.

Markku Pääkkönen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *