Suurimmassa osassa peruskouluja käydään kirkossa kouluajalla, ainakin joulukirkossa ja kevätkirkossa. (Nykyään ei kuitenkaan enää kaikissa.) Kaikkien oletetaan lähtevän mukaan, oppilaiden ja opettajien. Ei kerrota, että kirkkoon meneminen ei oikeastaan ole kenellekään pakollista, koska se on uskonnon harjoittamista, ja uskonnonvapaus sisältää myös oikeuden olla harjoittamatta mitään uskontoa, vaikka olisi kirkon jäsen. Mukaan lähtemistä usein jopa suositellaan sellaisillekin oppilaille, jotka eivät kuulu kirkkoon. Jos opettaja, eli aikuinen jolla on valtaa, pyytää oppilasta, joka on häneen alisteisessa asemassa, tulemaan mukaan, vaikka kuinka kauniisti, se on painostamista. Tätä ei kuitenkaan pidetä mitenkään ihmeellisenä.

ET:läisille on järjestetty vaihtoehtoinen ohjelma kirkkokäynnin ajaksi. Oikeasti se usein ei kuitenkaan ole ohjelma, vaan oppilaat laitetaan istumaan johonkin luokkaan piirtelemään tai katsomaan videota. Tämä "ohjelma" on kuitenkin ehdottomasti pakollinen niille, jotka eivät lähde kirkkoon, vaikka sitä varten pitäisi varta vasten raahautua kouluun kahdeksaksi aamulla. Ja tällaisella menettelyllä – enemmistö kirkkoon ja ne muut johonkin luokkahuoneeseen – erotellaan lapsia, korostetaan vähemmistöön kuuluvien lasten poikkeavuutta.

Joka paikassa valitetaan koulujen resurssien niukkuudesta, kuinka ei ole tarpeeksi rahaa tarpeeksi moniin oppitunteihin. Kuitenkin kouluilla on varaa käytää monia tunteja kirkkokäynteihin. Uskontoa opetetaan kouluissa kaikilla luokka-asteilla, ja uskonnontunteja on vähintään viikottain. Tämä ei kuitenkaan ole tarpeeksi, kirkossa ei voi käydä uskonnontuntien aikana vaan sinne pitää mennä niiden lisäksi.

Kaikkea tätä pidetään itsestään selvänä. Mutta MIKSI IHMEESSÄ? En keksi tähän mitään muuta selitystä kuin sen, että näin on vaan aina ollut tapana toimia. Se on perinne, siihen on totuttu, ja tämä perinne muuttuu hyvin hitaasti. Mutta jos asiaa yhtään miettii, muistaa että: Helsinkiläisillä ei ole tapana käydä kirkossa. Valtaosa menee kirkkoon erittäin harvoin, vain kastajaisiin, häihin ja hautajaisiin, ja häistäkin jo useimmat on muualla kuin kirkossa ja suurta osaa lapsista ei kasteta. Miksi sitten lasten oletetaan menevän kirkkoon osana koulupäivää?

Helsinkiläisistä enää 60% eli pieni enemmistö kuuluu luterilaiseen kirkkoon, joillakin asuinalueilla vähemmistö. Näistäkään enemmistö ei usko kirkon opetuksiin eikä oikeasti harjoita uskontoa millään lailla arkielämässään. Miksi sitten lähes kaikkien lasten oletetaan harjoittavan uskontoa osana koulupäivää?

Kysymyksessä ei enää ole kulttuurinmukaiseen toimintaan ohjaaminen. Tavallisten helsinkiläisten kulttuuriin ei enää kuulu kirkko, joten kirkossa käyminen kouluaikana ei ole luonnollista. Itse asiassa kirkossa käyminen on niin luonnotonta, että se ärsyttää isompia lapsia, joilla jo on omia mielipiteitä maailmankatsomuksista. Kirkossa pakkosyötetään uskontoa, mikä viimeistään yläasteikäisistä tuntuu epämiellyttävältä painostukselta. Luulisi olevan kirkonkin edun vastaista, että pakollisuus synnyttää vastenmielisyyden tunteita sitä kohtaan.

Helsinkiläisten kulttuurissa sitävastoin ihmisoikeudet ovat tärkeitä. Jokaisen yksilön ihmisoikeuksien kunnioittamista pidetään luonnollisena. Ihmisoikeuksia ovat muiden muassa perustuslaissa turvatut uskonnon ja omantunnon vapaus sekä ihmisten yhdenvertaisuus: "Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen", ja "Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan … uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen … perusteella. Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä … ".

Ihmisoikeuksien kunnioitus kuuluu helsinkiläiseen kulttuuriin, kirkossa käyminen ei. Kunpa useammissa kouluissa jo ruvettaisiin havahtumaan tähän nykytodellisuuteen ja murtamaan aikansa eläneitä tottumuksia! Voisivathan sinne kirkkoon halukkaat mennä koulupäivän jälkeenkin.

Kaisa Robbins