Yhdenvertainen Suomi-kansalaisaloite, ja kuinka se on ymmärretty
kimmo / 1.6.2014
Yhdenvertainen Suomi-kansalaisaloite on pohjimmiltaan suhteellinen yksinkertainen ja suoraviivainen. Aloitteen perusteemat ovat uskontojen ja vakaumusten yhdenvertaisuus ja valtion puolueettomuus suhteessa uskontoihin ja muihin vakaumuksiin. Lähden tässä kirjoituksessa avaamaan kansalaisaloitteen teemoja medioissa olleiden vastaväitteiden kautta. Kansalaisaloite on saanut hyvin huomiota normaalin uutisjournalismin puolelta. Se on mm. päässyt aiheeksi Helsingin Sanomien pääkirjoitukseen. Kiinnostavampia ovat kuitenkin kansalaisaloitetta opponoivat kirjoitukset, […]

Yhdenvertainen Suomi-kansalaisaloite on pohjimmiltaan suhteellinen yksinkertainen ja suoraviivainen. Aloitteen perusteemat ovat uskontojen ja vakaumusten yhdenvertaisuus ja valtion puolueettomuus suhteessa uskontoihin ja muihin vakaumuksiin.

Lähden tässä kirjoituksessa avaamaan kansalaisaloitteen teemoja medioissa olleiden vastaväitteiden kautta. Kansalaisaloite on saanut hyvin huomiota normaalin uutisjournalismin puolelta. Se on mm. päässyt aiheeksi Helsingin Sanomien pääkirjoitukseen. Kiinnostavampia ovat kuitenkin kansalaisaloitetta opponoivat kirjoitukset, jotka ovat pyrkineet löytämään aloitteesta epäjohdonmukaisuuksia ja muita epäkohtia. Nämä kirjoituksen valaisevat hyvin, miten erilainen käsitys eri toimijoilla voi olla Suomen nykyisestä uskontopoliittisesta tilanteesta.

Ensimmäisen virheellinen väitteen voi vaikka typistää muotoon "uskontoa ei saa poistaa yhteiskunnasta". Tämä on varsin tavallinen väite. Suurin ongelma tämän väitteen kanssa on se, että vapaa-ajattelijat eivät pysty poistamaan uskontoa yhteiskunnasta, vaikka kuinka haluaisivat. Yhteiskuntaa olemme me kaikki suomalaiset, jotka toimivat kukin omalla sarallaan. Uskonnon poistaminen yhteiskunnasta ei ole mahdollista, koska se vaatisi kaikkien ihmisten poistamista.

Se, mitä me vaadimme on valtion sekulaarisuus, eli lainsäädäntö olisi yhdenvertainen ja puolueeton suhteessa eri uskontoihin ja vakaumuksiin. Nykyisin kahdella uskontokunnalla on monia erityisoikeuksia, jotka puuttuvat muilta uskonnoilta ja mm. uskonnottomilta vakaumuksilta. Keskeisiä epäkohta ovat evankelis-lutarilaisen kirkon mainitseminen perustuslaissa ja kirkon verotusoikeus.

lakileikkiEvankelis-luterilaisen kirkon säännöt, eli kirkkolaki hyväksytään eduskunnassa kirkkohallituksen esityksestä. Tässä on vielä se erikoisuus, että eduskunta ei saa muuttaa kirkkolaista pilkkuakaan ilman kirkkohallituksen lupaa. Minä olen aina kuvitellut, että eduskunta on Suomessa se taho, joka säätää lait. Tämä ei kuitenkaan näytä pitävän paikkaa kirkkolain osalta. Kirkko tekee eduskunnasta kumileimasimen kirkkolain käsittelyssä.

Myös rekisteröidyllä uskontokunnilla on etuoikeuksia, jotka puuttuvat uskonnottomilta vakaumuksilta. Tärkein on vihkimisoikeus. Vapaa-ajattelijat tai muu uskonnoton yhdistys ei voi saada vihkimisoikeutta vaikka mitä tekisi. Juuri äsken uskonnollisen yhdyskunnan statuksen saanut Karhun kansa saa halutessaan vihkiä pareja avioliittoon. Samoin jos joku päivä pastafarit päättävät hankkia lentävälle spagettihirviökirkolle uskonnollisen yhdyskunnan statuksen, niin hekin saisivat vihkiä pareja. Vapaa-ajattelijoille tämä ei ole mitenkään nykylakien mukaan mahdollista.

Toinen väite kuuluu: "uskontoneutraalia ei voi olla olemassa". Vastaväitteenä voisi esittää, miten on mahdollista, että kaikki demokratiat ovat poliittisesti neutraaleja valtioita. Yhdessäkään demokratiassa ei ole yhdelle poliittiselle puolueelle annettuja erityisoikeuksia, jota muilla puolueilla ei olisi. Jo historiaan jääneessä Saksan demokraattinen tasavallassa, eli DDR:ssä oli erikoinen poliittinen järjestelmä. Vaikka maassa oli useita puolueita, niin muilla puolueilla kuin Sosialistisella yhtenäisyyspuolueella ei ollut mitään valtaa, eli Itä-Saksa ei ollut poliittisesti neutraali.

Suomesta saadaan uskontoneutraali yhtä helposti kuin Suomesta on saatu poliittisesti neutraali. Ei tarvitse muuta kuin poistaa kaikki erityisoikeudet niiltä uskonnollista tahoilta, joilla niitä on.

Kolmas väite kuuluu: "yhdenvertaisuus voidaan saavuttaa antamalla kaikille kaikki oikeudet, kuten verotusoikeus". Tässä väitteessä on vastakkain kaksi erilaista ajatusmallia. Toisessa lähdetään siitä, että kaikille annetaan kaikki samat oikeudet. Vapaa-ajattelijoiden mielestä tämä on mahdoton toteuttaa, joten on helpompi ja toimivampi lähteä siitä, että kenelläkään ei anneta mitään erityisiä oikeuksia, kuten verotusoikeutta.

Jos lähdetään siitä, että kaikille uskonnolliselle yhdyskunnille annataan verotusoikeus, niin siinä tapauksessa unohdetaan uskonnottomat vakaumukset. Toinen ongelma löytyy Suomen perustuslaista. Suomessa on uskonnonvapaus ja yhdistymisvapaus, eli valtiolla ei kuuluisi olla mitään asiaa päättää, mikä on oikeaa uskonnollisuutta. Näin ollen kaikille uskonnollisen statuksen haluavalle tulee antaa se, eikä mitään karsintaa ja kyselyitä saisi harrastaa. Uskonnolliseksi yhdyskunnaksi hakeminen tulisi olla ilmoitusasia, vain näin toteutuu perustuslaki.

Jos päädytään tilanteeseen, että kaikille annetaan verotusoikeus, niin silloin se pitää todellakin antaa kaikille, ilman poikkeuksia. Martin Scheinin on todennut, että Suomen valtio ei voi tehdä yhteistyötä sellaisen yhteisön kanssa, joka ei allekirjoita Suomen valtion ihmis- ja perusoikeuksia. Jos kaikille uskontokunnille annetaan verotusoikeus, niin saattaa tulla tilanne, että joku uskonnollinen johtaja harjoittaa vihapuhetta esim. naisia tai homoja vastaan. Kun Suomen valtio on hoitanut kyseisen uskonnollisen tahon jäsenmaksujen keruun, eli kantanut “kirkollisveron”, on valtio tukenut tahoa, joka ei allekirjoita ihmis- ja perusoikeuksia.

Suomessa ei olla kunnolla ymmärretty, mitä kaikkea Euroopasta tuleva ihmisoikeusajattelu tuo tullessaan. Varmaa on, että tulevina vuosina tulemme näkemään merkittäviä muutoksia uskontopoliittisissa kysymyksissä Suomessa.

Petri Karisma
Puheenjohtaja
Vapaa-ajattelijain liitto ry

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *