Puumalainen avasi silmiä
kimmo / 1.6.2014
Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen päätti 24.3.2014, että opettajien tai seurakuntien ei kuuluisi järjestää kouluissa uskonnon harjoittamista. Hänen mukaansa "kouluissa nykyisessä muodossaan järjestettävät uskonnolliset tilaisuudet ovat ongelmallisia julkisen vallan neutraalisuuden sekä yhdenvertaisuuden edistämisvelvollisuuden näkökulmasta". Tämä oli uskonnottomille perheille suuri helpotus. Vihdoinkin joku muu kuin vapaa-ajattelija sanoi ääneen itsestään selvältä tuntuvan asian: uskonnon harjoittaminen ei ole koulun tehtävä, […]

Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen päätti 24.3.2014, että opettajien tai seurakuntien ei kuuluisi järjestää kouluissa uskonnon harjoittamista. Hänen mukaansa "kouluissa nykyisessä muodossaan järjestettävät uskonnolliset tilaisuudet ovat ongelmallisia julkisen vallan neutraalisuuden sekä yhdenvertaisuuden edistämisvelvollisuuden näkökulmasta".

Tämä oli uskonnottomille perheille suuri helpotus. Vihdoinkin joku muu kuin vapaa-ajattelija sanoi ääneen itsestään selvältä tuntuvan asian: uskonnon harjoittaminen ei ole koulun tehtävä, ja luterilaiset tilaisuudet osana koulun ohjelmaa sotivat julkisen vallan puolueettomuutta vastaan. Nykymaailmassa tuntuu käsittämättömältä, että valtaosa kouluista edelleen antaa seurakunnan järjestää aamunavauksia ja koululaisjumalanpalveluksia ynnä muuta yhteen uskontoon indoktrinoimista. Olisi luullut, että asiaa olisi huomattu ihmetellä jo laajemmin, mutta tilanne on muuttunut hyvin hitaasti, ainoastaan joidenkin yksittäisten rehtoreiden valveutuneisuuden ansiosta.

Professori Martin Scheinin lausui jo vuonna 2001 uskonnonvapauskomiteassa, että uskonnon opetuksen tunnustuksellisesta luonteesta luopuminen poistaa oikeudellisen perustan sisällyttää uskonnon harjoittamista julkisen vallan ylläpitämien koulujen ohjelmaan. Hänen mukaansa uskonnonvapauden ja uskonnollisen yhdenvertaisuuden näkökulmasta koulujen joulu- ja kevätkirkko soveltuivat huonosti julkiseen koululaitokseen. Aika ei tuolloin kuitenkaan ollut vielä kypsä ajatuksen lyömiseksi läpi ja sen ottamiseksi huomioon kouluja koskevissa säännöksissä.

Helsingissä enää alle 58% asukkaista kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon, ja kaupunki on kovaa vauhtia tullut värikkäämmäksi. Maahanmuuttajien ihmisoikeuksista ollaan kovasti huolissaan, mutta täälläkään ei ole huomattu, että on suuri joukko kantasuomalaisia, joita kaikki ihmisoikeudet eivät ole koskeneet. Ilmeisesti perinteiden voima on niin mahtava, ettei niiden sokaisemina ole tultu ajatelleeksi uskonnottomien uskonnonvapautta ja yhdenvertaisuutta. Ateistithan ovat tunnetusti vastenmielisiä moraalittomia otuksia, kun kehtaavat kyseenalaistaa uskon ja olla hankalia, joten heitä ei tarvitse kohdella kuten normaaleja ihmisiä.

Puumalaisen päätöksen ansiosta ongelmasta vihdoin syntyi julkista keskustelua, ja jotkut muutkin kuin vapaa-ajattelijat tajusivat tilanteen epäasianmukaisuuden. Eräässä laajalevikkisessä julkaisussa sanottin Puumalaisen sanoneen, että kohu hänen päätöksestään tuli puun takaa. Hänelle tuli yllätyksenä, että hänen päätökseensä reagoitiin niin virheellisesti ja voimakkaasti, ainoastaan yhden perinteisen laulun asemasta huolestuneina. Oikeastaan oli kuitenkin onnekasta, että niin moni poliitikko havahtui keräämään pisteitä äänestäjiltä nostamalla metelin vanhempien oikeudesta laulaa yksi tietty laulu kerran vuodessa näiden lasten koulussa. Puumalaisen ratkaisu sai niin paljon huomiota mediassa, että varmaan moni tuli lukeneeksi sen kokonaan, tai ainakin kiinnostui asiasta ja huomasi, että se itse asiassa koski seurakunnan aamunavauksia ja koululaisjumalanpalveluksia.

Vapaa-ajattelijoille on taitanut alkaa uusi aikakausi. Olemme saaneet puolustajia oman piirimme ulkopuolelta, ja vieläpä korkeasti oppineita sellaisia. Toivottavasti meitä muutoinkin ruvetaan pitämään ihmisinä meihin kohdistuvasta väsymättömästä mustamaalaamisesta huolimatta. Siinä varmaankin auttaa, että olemme oppineet käyttäytymään sen verran sisäsiististi, että meidän kanssa katsotaan voitavan keskustella sivistyneesti.

Koska uskonnottomuutta pidetään jo normaalina ja se näkyy julkisuudessa, vapaa-ajattelijoiden ei enää tarvitse esiintyä rääväsuina yhteiskunnan laidalla ärhennellen saadakseen huomiota asialleen. Jos meitä aletaan pitää vakavasti otettavina, voimme ehkä rakentavalla keskustelulla saada enemmänkin ymmärrystä asiallemme. Voimme saada aikaan muutoksia nopeammin kuin saisimme herättämällä äänekkästi pahennusta, vaikka sellainen olisikin hauska harrastus.

Meillä on edessämme vielä suuri haaste: saada koulut oikeasti noudattamaan Puumalaisen tulkintaa perustuslaista. Siinä tulemme tarvitsemaan Opetushallituksen ja aluehallintovirastojen myötävaikutusta. Työssä ei auta se, että perustuslakivaliokunta otti samassa asiassa kantaa hieman Puumalaisen kannasta poikkeavasti ja ristiriitaisin sanakääntein. Kaikille on jäänyt epäselväksi, miten uskonnonvapautta nyt pitäisi soveltaa Suomen koulujen käytännöissä.

Vapaa-ajattelijat voivat auttaa uusien periaatteiden sisäänajossa valvomalla aktiivisesti niiden noudattamista kouluissa. Voimme rohkaista vanhempia kantelemaan aluehallintovirastoihin uskonnottomien oikeuksien loukkauksista kouluissa, voimme auttaa heitä kanteluiden tekemisessä ja voimme itsekin tehdä kanteluita vanhempien puolesta, jos saamme tietää koulujen järjestävän uskonnonharjoitusta epäasianmukaisesti.

Uskonnollisten aamunavausten ja koululaisjumalanpalvelusten jälkeen seuraava haaste on saada koulut kunnioittamaan ihmisoikeussopimuksia myös muunlaisessa seurakuntien toiminnassa. Seurakuntien työntekijät pitäisi saada kokonaan pois kouluista käännyttämästä oppilaita. Tällä hetkellä he pyrkivät aktiivisesti kouluihin puhumaan kaikenlaisissa yhteyksissä, kuten lukuvuoden avauksissa ja päätöksissä, leirikouluissa, rippikoulun mainostilaisuuksissa sekä kriisitilanteissa. He kutsuvat sitä nuorisotyöksi, mutta se sisältää kirkon ja uskonnon markkinointia eli käännytystä.

Puumalaisen päätöksen täytyy olla helpotus seurakunnille, kun niillä on jäsenmäärän ja verotulojen vähenemisen vuoksi paineita henkilökunnan pienentämiseen. Seurakuntien nuorisotyöntekijöiden työtaakka kevenee, kun heidän ei enää tarvitse käydä kouluissa pitämässä aamunavauksia. Nuorisotyössä säästetään vielä enemmän, kun kouluihin ei mennä puhumaan muissakaan yhteyksissä, vaan oppilaat jätetään koulualan ammattilaisten, eli opettajien ja oppilashuollon vastuulle.

Kaisa Robbins

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *