(Julkaistu 24.12.2024 Satakunnan Kansan yleisönosastossa)
Joulua vietetään useimmiten maallisin perintein. Monet myös kristillisen ulottuvuuden silaamana. Joulu ei anna armoa, se tulee vääjäämättä joka vuosi. Toiset odottavat sitä innolla, toiset kauhulla. Vääjäämättä tulevat myös yleisönosastoilla ja somessa esiintyvät mielipiteet siitä, että uskonnottomat ovat vapaamatkustajia sikäli, että käyttävät hyväkseen kirkolliset pyhävapaat. Niin että vaatiessaan uskonnollisten tilaisuuksien poistamista kouluista nämä ottavat kuitenkin rusinat pullasta, ne vapaat. Hesarin yleisönosastolla ehdotettiin vastikään kirkollisten vapaiden poistamista niiltä, jotka eivät kuulu kirkkoon. Ja jos vapaina haluaa pitää, vähennetään ne palkasta. Arroganttiudessaan loistava ajatus. Vähät perustuslaista tai muista pikkuseikoista.
On selvää, että Suomessa näkyy ja vaikuttaa edelleen varsin paljon evankelisluterilaisuus, mikä ei ole kumma. Kirkolla oli aikanaan vahva asema yhteiskunnassa. Lähes kaikki kuuluivat kirkkoon. Ateisti oli synonyymi epäluotettavalle. Mutta ajat ja kirkon asema ovat muuttuneet. Kirkon jäsenmäärä putoaa ja kirkon opetukseen uskoo enää noin joka neljäs. Ei mene kovin montaa vuotta siihen, kun kirkkoon kuuluvat ovat vähemmistö. Helsingissä alle puolet enää kuuluu kirkkoon.
Kirkolliset vapaat ovat määräytyneet joskus ammoin ja keskustelua niistä on käyty aina. Vuonna 1774 Ruotsi-Suomessa poistettiin kalenterista yli puolet arkipyhistä. Jäljelle jääneet ovat suunnilleen kaikki vuodenkierron juhlia, jotka ovat muodostuneet jo pakanallisella ajalla. Itse asiassa kirkko sijoitti aikoinaan omat pyhänsä juuri pakanallisiin juhla-aikoihin.
Jos uskonnottomat kunnottomat saavat ansiottomasti viettää näille kuulumattomia vapaita, on syytä miettiä, onko oikein sekään, että kirkkoon kuuluvat ja kristityt viettävät lauantainsa vapaina. Lauantaivapaathan eivät ole raamatullisia – sellainen on VAIN sunnuntai. Jumala sanassaan ei määrännyt lauantaita lepopäiväksi. Lepopäivä siitä tuli Suomessa vasta 60-luvun lopulla. Sitä ennen lauantait olivat myös koulupäiviä.
Mutta miksipä ei määrättäisi kaikki vapaat tyyten uskontoneutraalisti? Ne määriteltäisiin vakiintuneen tapakulttuurin ja yhdessä päätettyjen lakien ja työehtosopimusten mukaan.
On muuten mielenkiintoista sekin, että pääsiäinen on kristinuskon vanhin ja tärkein juhla, mutta sen ajankohta heittelee jopa neljällä viikolla sen mukaan, miten taivaankappaleet käyttäytyy tai miten kirkolliset taulukot sen määrittelevät. Kansalainen tarvitsee vapaapäiviä, joten miksipä ei kevään korvalla sellaista vietettäisi, vaikka kevätpäivän tasauksen juhlana. Itse asiassa Suomessa helatorstain vietolla on pakanalliset juuret helavalkeineen. Kevään ja kylvökauden alun juhla.
Joulu ja juhannus ovat tiukasti omilla päivämäärillään, mutta pääsiäinen ja sitä seuraava helatorstai heittelehtivät vähän miten sattuvat, vaikka kristinopin mukaan ne ovat vähintään yhtä oleellisia merkkipäiviä. Merkillistä on, että Jeesuksen syntymäpäivä ”tiedetään”, mutta ei kuolinpäivää, eikä tämän ”taivaaseen astumisen” päivää.
Itse vietän joulua jälleen kerran pakanallisesti. Yule -sana, josta joulu tulee, on pakanallisen juhlan nimi. Vietän joulua myös Sol Invictuksena, ”voittamattoman auringon” juhlana, vaikka en olekaan mikään auringonpalvoja. Mutta aurinko voittaa pimeyden. Minkään uskonnon sankari sitä ei ole tehnyt. Päinvastoin, uskonnot ovat tuoneet ja tuovat edelleen pimeyttä ja kärsimystä maailmaan.
Yki Räikkälä