SYYSTERÄTEOLOGISIA MIETTEITÄ 31. Jumalan poika


Psalmi 82. ” Minä sanon: Te olette jumalia ja kaikki tyynni Korkeimman poikia; kuitenkin te kuolette, niinkuin ihmiset kuolevat, ja kaadutte niin kuin kuka ruhtinas tahansa.”

Tässä vuoden viimeinen syysteräteologinen mietelmä. Katson joulukuun edustavan jo talvea, oli ulkona keli mikä oli.

Jumalan poikia on ollut paljon ja monissa eri uskonnoissa. Vanhassa testamentissakin Psalmi 82:ssa, Mooseksen 1:ssä ja Jobin kirjassa eli kolmessakin erillisessä kirjassa mainitaan ”jumalan pojat”. UT:n puolellakin; Joh. 10:34 Jesus vastasi: eikö teidän laissanne ole kirjoitettu: minä sanon, te olette jumalat?  Uudessa testamentissa ilmoitetaan kuitenkin Jeesuksen olevan Jumalan ainokainen poika. Joku on siis väärässä, joku kirjoittanut omiaan tms.

VT:n jumalan pojat ovatkin aiheuttaneet vaivaa teologeilla. Nämä ovatkin yrittäneet selittää näitä milloin mitenkin. Joko ovat enkeleitä, Setin jälkeläisiä tai sitten ruhtinaita ja päällikköjä. Tämä viimeisin tuntuu uskottavalta kyllä, kun johtajia ja hallitsijoita aikanaan pidettiin suunnilleen jumalina ja itsekin suunnilleen jumalasta seuraavina. Jumala kun tarkoitti lähinnä tavoittamatonta, korkeassa asemassa olevaa tai muuten vähän mystisen oloista henkilöä. Muinaiset päälliköt varmasti olivat tietämättömän kansan silmissä mystisiä kaikkitietäviä ja kaikkivaltiaita.

Antiikin kreikkalaisilla, makedonialaisilla, roomalaisilla ja egyptiläisillä oli jo ennen Uuden testamentin tarinoiden kirjoittamista hallitsijoita, jotka olivat olevinaan jumalan poikia tai nämä sellaisiksi ”ylennettiin”. Faaraot ja papisto eivät tyytyneet olemaan vain jumalien palvelijoita, vaan syöttivät kansalle pajunköyttä sellaista, että faaraon isä ei olekaan edellinen faarao vaan jumala, joka yhtyi jumaläitiin, ja niin syntyi sitten jumalan poika. Asia oikein kirjoitettiin kivipaasiin temppeleiden seinille. Niillä hieroglyfeillä ja jos alamaiset nämä merkit osasivat, niin hyvä vaan.

Aineistoa oli siis runsaasti myöhemmin uuden uskonnon eli kristinuskon kehittelijöille pääidoli Jeesuksen asettamiseksi ”Jumalan Pojaksi”. Matkusteltiinhan tuolloinkin ja läheteltiin kirjeitä, joten tietoa oli saatavilla niille, joilla tositarkoitus oli sopivaa tietoa omiin tarkoituksiin käyttää. Kirjoitin kevätteologisessa mietteessäni 6.5. ”Vähän uutta, paljon vanhaa ja lainattua” kristinuskon olevan lähes tyyten lainakamaa ammoisista myyteistä ja muista tarustoista. Näissä on tiettävästi ainakin 20 messiasta, vapahtajaa ja Jumalan poikaa, taivaasta tulleita ja ihmisen muodon ottaneita. Näistä monet kävivät tekemässä pelastushommat ja palasivat takaisin taivaaseen. Aivan kuten Jesse. Monet myös syntyivät neitseellisesti ja teloitettiin. Aivan kuten Jesse. Tai Jesse kuten nuo aiemmat.

Profeetta siis oli niin tylsä hahmo, niin last season, ettei se käynyt päähenkilöstä. Ei profeettojen höpinöillä uutta uskontoa levitetä, vaikka perustusaineksiksi kelpaavatkin. Pitää olla jykevämpää kamaa. Päähenkilön pitää olla välittömässä yhteydessä Korkeimpaan – olla ITSE Jumala. Vähempi ei riitä. Ja kun joku profeetta kivitetään, tältä lyödään pää irti tai ripustetaan ristille, so what? Näitähän tapahtui eikä mikään muuttunut. Kansa jatkoi arkisia puuhiaan, jos edes mitään noista profeetoista tiesivätkään. Mutta kun Jumala ITSE ripustautuu ristille ja tämän kerrotaan tehneen se siksi, että meille kuolevaisille tulisi ikuinen elämä, niin se on SIINÄ! Eternal life! Hey ho, let´s go! Kirjataan tämä ylös ja levitetään kaikille, niin meillä on uusi uljas uskonto!

Ja sitten paluu arkeen, Suomeen ja vuoteen 2020. Miksi ihmeessä tätä copypaste-uskontoa opetetaan edelleen lapsille kouluissamme? Miksi koululaisia vielä edelleenkin pakotetaan (ellei ole ET-opiskelija) menemään kirkkoon jouluisin ja keväisin kuuntelemaan, kun pappi uskottelee itselleen ja oppilaille Jessen ihmetekoja? Miksei samalla kerrota vaikka Krishnasta, Horuksesta, Marduksesta ja Eskulapiuksesta, jotka myös herättelivät kuolleita henkiin siinä missä Jessekin? Miksei muista Messioista, joita eri uskonnot ovat väärällään?

Niin, miksi ei? No koska väärin uskottu. On vain yksi jumalan poika. Kristittyjen Messias. Meidän länsimaisten ikioma Messias. Ja ainoa, joka myös näyttää länsimaalaiselta (vaikka Levantissa vaikuttikin ja ajan muodin mukaan olisi pitänyt olla lyhyt tukka ja parraton leuka). Tosin aika hipiksi hänet on kuvattu.

Yki Räikkälä, 30.11.2020