Ajankohtaista

Aina ajankohtaista: Älä suotta vihdo syntien saunassa. Se on turhaa. Ryhdy vapaasti ajattelijaksi! Ajattele mitä ajattelet, mutta uskonnon ja kirkon dogmien mukaan älä. Vapaa-ajattelijoiden jäsenenä voit vaikuttaa siihen, että valtio irrottautuu kirkosta lopullisesti ja kirkko jää asianharrastajien asiaksi. Liity!


Satakunnan vapaa-ajattelijat ry piti marraskuun viimeisenä päivänä syyskokouksensa, kuten näin loppuvuonna tapana on ja se sääntömääräinenkin tietty on. Kokous vahvisti puheenjohtajan sekä taloudenhoitajan laatimat toimintasuunnitelman talousarvioineen vuodelle 2025. Useimmiten Satakunnan vapareiden kokoukset menevät konsensuksessa, mutta nyt tuli eteen peräti äänestys. Kyse oli jäsenmaksun nostosta. Jäsenmaksuksi v. 2025 päätettiin 28 euroa, kolmen euron korotus siis.

Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Jukka Kim. Ja johtokunnaksi eli hallitukseksi muotoontui seuraava:

Jussi Tulonen, Tauno Perkiö, Erkki Yli-Jokipii, Tanja Laine, Pasi Hiltunen, Yki Räikkälä.
Varajäsenet: Nico Laine ja Juho Lampikoski.

Juho Lampikoski on tuore yhdistyksen jäsen ja hän nuorensi selvästi hallituksen keski-ikää, mikä ei huono asia ollenkaan ole.

Kokouksessa puhuttiin muiden asioiden muassa kuntalaisaloitekampanjasta, jonka Risto Puumalainen Jyväskylästä on pannut aluille. Kuntalaisaloitteessa esitetään uskonnollisten tilaisuuksien lopettamista kouluissa. Satakunnan vaparit pyrkivät saamaan kuntalaisaloitteen niin moneen kuntaan kuin on mahdollista.

   


Se on syksy nyt. Ja SataVAPARI -lehden ilmestymisaika.
Lehti poimittavissa PDF-muotoisena.

       


Satakunnan Vapaa-ajattelijat järjestivät jälleen tapahtuman, jossa ajatellaan ajatuksen vapaudesta, näkemysten tasa-arvosta ja siitä mikä elämässä on tärkeätä ja mikä vähemmän tärkeätä.

Kahdeksannet ns. jumalattomat kesäpäivät pidettiin 27.7.  Vaikka nimenä onkin ”kesäpäivät”, tapahtuma on vain yhtenä päivänä ja kesto parisen tuntia. Mukana oli liiton puheenjohtaja Jori Mäntysalo sekä muutamia muiden yhdistysten edustajia.

 


Satakunnan Vapaa-ajattelijat ry jakaa vuosittain kaksi stipendiä. Keväällä 2024 nämä myönnettiin Rauman sekä Porin lukioihin. Raumalla ET:n kirjoittaneelle ja Porissa poikkeuksellisesti toisen vuosikurssin opiskelijalle. Tänä vuonna Porista ei kukaan kirjoittanut ET:tä.


Satakunnan vapaa-ajattelijoiden jäsen, liiton varapj. Tanja Laine edusti Vapaa-ajattelijoita Islannissa
 
4.-5.5.2024 pidettiin Pohjoismaiden humanistiliittojen yhteistyökokous Islannissa. Edustajia oli myös Skotlannista.
Vapaa-ajattelijoiden liiton varapuheenjohtaja Tanja Laine edusti Suomea.
 
Perjantaina Norjan puheenjohtaja Christian Lomsdalen kertoi Pohjoismaiden uskonnollisista uskonnottomista kouluoppiaineista.
Lauantaina jokainen liitto osaltaan esitteli omaa toimintaansa ja vielä käsiteltiin maailman humanistikongerssia, joka pidettiin Kööpenhaminassa 2023. Ohjelmassa oli myös tutustumiskäynti Islannin parlamenttitalossa.
 
Kokemuksia toiminnasta jaettiin puolin ja toisin. Yhteistyö jatkukoon vieläkin vahvempana. (-Tanja Laine)
 

 



Syksyn 2023 SataVAPARI -lehti luettavissa täällä: Satavapari syksy 2023


Vapaa-ajattelijain liitto kokousti liittokokouksen Helsingissä Kalliolan setlementtitalolla 4, – 5.11.

Kokous sujui harvinaisen nopeasti ja kitkattomasti. Äänestyksiin ei tarvinnut mennä ja varsinaiset kokousasiat saatiin ensimmäisen kerran vietyä jo ensimmäisen kokouspäivän aikana läpi. Käsiteltiin menneen liittokauden tapahtumat, toiminta sekä seuraavan kauden strategia. Liittohallitus uudistui. Puheenjohtajaksi valittiin Jori Mäntysalo (Tampereen vapaa-ajattelijat). Hallitukseen valittiin Satakunnan vapaa-ajattelijoiden Tanja Laine, joka valittiin myös varapuheenjohtajaksi. Kaksi liittokautta hallituksessa ollut Yki Räikkälä siirtyi varajäseneksi, kuten myös edellisen kauden puheenjohtaja Jape Loven.

 



Satakunnan vapaa-ajattelijoiden jumalattomat kesäpäivät järkättiin päivämäärällä 22.7. Teemana oli uskonnoton perhe-elämä ja lasten kasvatus. Alustajina olivat Jukka Kim, Tanja sekä Nico Laine lapsineen. Keskustelua näistä syntyi, kuten saattoi odottaakin. Muutamat muutkin pitivät varsin mainiot puheenvuorot. Vieraita oli Eurajoelta, Harjavallasta, Hämeenlinnasta, Sauvosta, Tampereelta, Torniosta ja Turusta. Trahteerauksesta huolehti Su Ran Kim.

 


Yhdistyksen hallitus kokoontui Porissa järjestäytymiskokoukseen 14.1.2023.

Hallitus valitsi keskuudestaan luottamushenkilöt ja keskusteli lähiajan toiminnasta. Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous kutsutaan koolle 22.4.2023 klo 16:00 käsittelemään yhdistyksen sääntöjen § 9 asiat. Päätettiin järjestää 7. Jumalattomat kesäpäivät. Tilaisuuden päivämäärän varmistuttua, tapahtumasta tiedotetaan laajemmin.  Tällä kertaa kesäpäivien teemana on ”uskonnoton kotikasvatus.” Aihetta käsitellään kahden alustuksen pohjalta.


Kirkkoon kuuluvat maksavat kirkkoveroa, kävivät kirkossa tai eivät, tarvitsivat papin palveluksia tai eivät. Monella se kirkkovero jäisikin maksamatta, jos kerran vuodessa kolahtaisi postiluukkuun tuloista riippuen 200 – 350 suuruinen jäsenmaksulappu.

Joten ei muuta kuin eroamaan ja se käy hyvin ja helposti linkkiä klikkaamalla.

https://eroakirkosta.fi/


 

Satakunnan Vapaa-ajattelijat ry:n oman lehden, SataVAPARIn, syksyn 2022 julkaisua pääsee lukemaan tästä, mikäli ei ole jäsen, eikä lehti ole loodaan tai luukkuun kolahtanut. Siellä on myös muita numeroita klikattavina auki.


Vapaa-ajattelijain liiton toimintaseminaari pidettiin Hämeenlinnassa 5. ja 6.11.
Mukana Satakunnan Vapaa-ajattelijoista olivat Yki Räikkälä ja Tauno Perkiö.


30.7. vietettiin jumalattomia kesäpäiviä kuudennen kerran. Teemana oli uskonnottomat juhlat ja niiden yleistyminen Suomessa. Satakunnan vapaa-ajattelijoiden edellinen puheenjohtaja Jukka Kim kertoi omia kokemuksiaan uskonnottomista juhlista, kiitokset  tästä Jukalle. Muuta varsinaista ohjelmaa ei erinäisten sattumien vuoksi ollut, mutta tietty pidettiin arpajaiset, tietovisailtiin uskonnottomuusaiheisesti ja ilman muuta kahviteltiin herkkujen kera. Kiitos osallistujille.

Seitsemänsiä jumalattomia kesäpäiviä odotellessa vietämme nyt ainakin syys- ja kevätkokoukset. Niistä ilmoitamme ajankohtien lähestyessä. Tervetuloa vaan näihin – uskonnottomien tasa-arvoasioiden edistämisen vuoksi kannattaa aina kannattaa vapaa-ajattelijuutta!

(kuvat: Tanja Laine)

 


 

Vapaa Ajattelija -lehden syksyn numeroissa jatketaan ”Minun vapaa-ajatteluni” -tekstien julkaisua. Niitä siis vain nyt naputtelemaan

Jutut ovat vapaamuotoisia. Voi esimerkiksi kertoa ajattelunsa kehittymisestä ”vapaa-ajattelijaksi” tai myös jo vapaa-ajattelijana ollessa. Mitä elämään kuuluu vapaa-ajattelijana, perheessä, lasten vanhempana tai isovanhempana, työelämässä, harrastuksissa, yhdistystoiminnoissa. Voi miettiä myös, miten on kohdannut uskonnottomien yhdenvertaisuuden tai onko kohdennut vakaumuksen vuoksi syrjintää.

Tekstin pituus noin 4000 merkkiä, mutta lyhyemmät ja pidemmätkin käyvät. Kuva tai pari olisi hyvä olla, mutta ei ole välttämättömyys

Numeroon 3/2022 tulisi lähettää jutut 8.8. mennessä, mutta voi myös ilmoittaa aikeesta kirjoittaa jo aiemmin.

toimitusneuvosto@vapaa-ajattelijat.fi. Postiosoite on Neljäs linja 1, 00530
Helsinki. Tiedustelut puh. 0504685332

—–

Myös juttuja Satakunnan vapaa-ajattelijoiden omaan lehteen SataVAPARI saa lähettää juttuja tai jutun aiheita. Lyhyitä ja pitempiäkin. Aihealue mielellään uskonnot/uskonnottomuus, vapaa-ajattelijuus jne. aihepiireissä. Voi toimittaa myös puolivalmiita tai omasta mielestä ei ihan valmiita. Toimittaja kyllä auttaa viimeistelemisessä. Mielellään syyskuun loppuun mennessä.

Yki Räikkälä, 0400 796 926, yki@sekk.fi


Satakunnan vapaa-ajattelijoilla on nyt uusi facebook-sivu. Löytyy myös yhdistyksen nimellä.


Vapaa Ajattelija -lehden numerossa 1/22 julkaistu juttu, joka käsittelee samaa asiaa kuin Seurakuntalaisessa 21.5. julkaistu artikkeli kirkon väen vähenemisestä.
https://www.blogimetsa.fi/wp/lapsikaste-kirkon-elinehto/


Vapaa-ajattelijoiden liiton hallituksen jäsen Esa Ylikoski Kansan Uutisten haastattelussa koulujen katsomusaineista.

https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4724792-vapaa-ajattelijat-katsomusaineista-opetussuunnitelmat-ja-kaytanto-kaksi-eri-asiaa-uskonnollinen-sitoutumattomuus-ei-toteudu-kouluissa?fbclid=IwAR2s-awJsM-QA1y0YqefU3EOL5RrNR6gQJxlnWJVpNPhbzYKjXlFrNDyFCw


Satakunnan Vapaa-ajattelijoiden ja Vapaa-ajattelijoiden liiton hallituksen jäsentä myös haastateltiin.

Aina kannattaa tiedottaa mahdollisuudesta vaihtaa uskonnonopetuksesta elämänkatsomustietoon. Ilmoitus keväällä, niin muutos ehtii vaikuttaa uusien oppiaineryhmien syntyyn ja jakoon.

Moni ET-opetukseen oikeutettukin lapsi on jounut uskontoon, kun ET:n opetusryhmien tilanne oli koulun aloittamisvaiheessa hankala.

https://yle.fi/uutiset/3-12402506?fbclid=IwAR2vPBcV_CWawSz4Y1ir4H_358-bXpq8XuxVfEY2-F5xNBRDrxWyNI5uVKE


Syksyn 2021 SataVAPARI -lehti. Tässä kaikille avoin nettiversio.
Seuraava lehti ilmestyy syksyllä. Aineistoa saa lähettää lehteen. Tiedot SATAvapari -sivulla


Prometheus-leirin tuki järjestää kuluvan vuoden kesällä yhteensä 55 aikuistumisleiriä eri puolilla Suomea.

Prometheus-leirin tuki ry, tiedote 4.10.2021


Prometheus-leirin tuki ry:n uutena pääsihteerinä aloitti Anu Taivainen

Prometheus-leirin tuki ry:n uutena pääsihteerinä on 1.10.2021 aloittanut Anu Taivainen. Vastuualueena on yhdistyksen toimiston
työn johtaminen sekä luottamusjohdon ja vapaaehtoisista koostuvientoimielimien tukeminen.

Taivainen on kokenut ja monipuolisesti osaava kulttuurituottaja. Taustaa on lukuisissa nuorten omaehtoista tekemistä, ympäristöä ja taidetta yhteen tuovissa projekteissa. Näihin lukeutuvat koululaisia ja ikäihmisiä teatterin ja luonnonsuojelun merkeissä yhdistänyt kulttuurikasvatusohjelma Salossa sekä taidetyöpajoja tarjonneet Lasten Aurinkojuhlat Kemiönsaaressa.

Protuleirit olivat Taivaiselle entuudestaan tuttuja omien lasten leirikokemusten kautta, ja hän kuvailee, miten leireiltä saapuneet
elämäniloa loistavat lapset olivat vanhemmalle aina ilo kohdata. Protuleirien moninaisuutta kunnioittavat arvot sekä nuorista itsestään kumpuava toiminta olivatkin Taivaiselle keskeisen tärkeitä pääsihteerin tehtävään hakeutuessa.

***Prometheus-leirit eli protuleirit ovat aikuistumisleirejä, joille kaikki ovat tervetulleita hankkimaan valmiuksia elämään, kehittämään maailmankatsomustaan ja ajattelemaan itsenäisesti. Protuleirin idea perustuu ihmisten kykyyn päättää omasta elämästään ja kantaa vastuuta maailmasta: nuorille ei tarjota valmiita vastauksia, vaan asioita pohditaan yhdessä. Leiriläiset ovat useimmiten 8.–9.-luokkalaisia, mutta leirejä on myös 17–20-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Kaikki Protun toiminta on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumatonta. Toimintaa järjestävät pääosin nuoret vapaaehtoiset Prometheus-leirin tuki ry:ssä.

*Lisätietoja:
Anu Taivainen, pääsihteeri
Prometheus-leirin tuki ry
040 652 9112
paasihteeri@protu.fi

 


Koulujen päättäjäispäivänä valmistuneille elämänkatsomustiedon opiskelijoille Vapaa-ajattelijoilla on tapana antaa stipendejä. Viime keväänä ainakin kymmenen vapaa-ajattelijayhdistys näitä jakoi. Osa näistä menee peruskoulusta ja osa lukiosta valmistuneille.
 
Satakunnan vapaa-ajattelijat jakoivat tänä vuonna kahdelle Porin yläasteen koulun päättäneelle oppilaalle – hyvästä ET:n opiskelusta hyvin opettajien antamin perusteluin.
 
————————————————————————————————————————————————————–
 

JÄSENMAKSU

Satakunnan vapaa-ajattelijoiden jäsenmaksu on entinen eli 25 €. Maksu sisältää Vapaa-ajattelija-lehden (ellei jäsen ole kieltänyt lehden lähettämistä) ja yhdistyksen oman lehdykän Satavaparin toimituksen. Jäsenmaksu siis seuraavin tiedoin:

Satakunnan vapaa-ajattelijat ry
FI22 4108 0012 2364 39
25 e


Elämänkatsomustiedon eli ET:n opetukseen ovat oikeutettuja vain kirkkoon kuulumattomat lapset. Heille saatetaan koulun infotilaisuudessa tyrkyttää myös uskonnonopetuksen valitsemista ET:n sijaan.

Vapaa-ajattelijat edistävät elämänkatsomustiedon vahvistumista ja oppilasmäärän lisääntymistä. ET-oppilaiden määrä voi lisääntyä jo ensimmäiseltä luokalta alkaen näin:

1)    Yhä useammat ET-opetukseen oikeutetut oppilaat pääsevät ET-opetukseen. Heitä ei siis suostuta ilmoittamaan uskonnonopetukseen ET-opetuksen sijaan.

2)    Vauvakasteessa kirkkoon liitettyjen lasten ”uskonnollinen asema” korjataan vastaamaan vanhempien ei-uskonnollista katsomusta eli lapsi erotetaan kirkosta ja sen jälkeen oppilas ilmoitetaan koulun ET-opetukseen.

ET-oppilaiden määrä voi lisääntyä myös niin, että syystä tai toisesta koulun uskonnonopetuksessa aloittaneiden oppilaiden katsomusaineeksi korjataan elämänkatsomustieto. Aineen vaihto voi tapahtua myös kevätlukukauden alkuviikkoina tai vaihtoehtoisesti lukuvuoden vaihteessa kesän yli.

Vaihto uskonnosta ET-opetukseen voidaan nähdä myös protestina sille, että ET on yhä kielletty opppiaine valtiokirkkoihin liitetyille lapsille.

Tässä hyvä esittelyvideo elämänkatsomustiedosta:
https://www.youtube.com/watch?v=aX9KRQXLY74
Sitä kannattaa jakaa virikkeeksi sekä uusien että vanhempienkin peruskoululaisten vanhemmille.

Myös Opetushallituksen eli OPH:n sivuilla on esitelty elämänkatsomustietoa:
https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/perusopetus/elamankatsomustieto-perusopetuksessa

ja
https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/elamankatsomustiedon-opetus-kaytannossa

(Esa Ylikoski, Vapaa-ajattelijoiden liitto)


Esa Ylikosken yleisönosaston kirjoitus 3.1. lehdessä
https://www.satakunnankansa.fi/lukijalta/art-2000007712103.html?fbclid=IwAR3c6zROaW9tIE5RfBtV6g3C5jKusrb1TKB-BYcsZn6nCcIzLPLvmcINx04

 


 



Syyskokous 2020

Satakunnan vapaa-ajattelijat ry:n sääntömääräinen syyskokous pidettiin 21.11.2020 Nakkilan työväentalolla. Käsiteltiin sääntöjen 9. § syyskokouksen päätettäväksi osoittamat asiat ja asetettiin Lepomäen hoitokunta tehtäväänsä.

Vuoden  2021 hallitukseen valittiin Tauno Perkiö, Erik Sallinen, Tanja Laine, Jussi Tulonen ja Pasi Hiltunen sekä varjäseniksi Erkki Yli-Jokipii ja Yki Räikkälä. Lepomäen hautausmaatoimikuntaan 2021 valittiin Jukka Kim, Tauno Perkiö ja Pasi Hiltunen.

Kesän aikana on tarkoitus järjestää Lepomäki-talkoot. Kesällä koronatilanteen salliessa järjestetään myös jumalattomat kesäpäivät teemanaan ET-opetus.

Lisätietoja puh. 046 811 9074/Jukka Kim
jukka.kim(at)gmail.com


6. Jumalattomat kesäpäivät 2020 peruutettiin COVID-19 tilanteesta johtuen.

Jumalattomat kesäpäivät, ne kuudennet, ovat ajankohtaiset 2021 heinäkuussa. Siitä tietoa lähempänä ajankohtaa ja varsinkin mikäli korona viimein talttuu.

Satakunnan vapaa-ajattelijat ry, hallitus
Lisätietoja jukka.kim(at)gmail.com