Aina ajankohtaista: Älä suotta vihdo syntien saunassa. Se on turhaa. Ryhdy vapaasti ajattelijaksi! Ajattele mitä ajattelet, mutta uskonnon ja kirkon dogmien mukaan älä. Vapaa-ajattelijoiden jäsenenä voit vaikuttaa siihen, että valtio irrottautuu kirkosta lopullisesti ja kirkko jää asianharrastajien asiaksi. Liity!
Satakunnan vapaa-ajattelijoiden syyskokous vietettiin Nakkilan kunnassa Onnipekka -kaupan yläkerran viihtyisässä kokoushuoneessa, jossa on myös hieno kirjasto.
Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa ansiokkaasti Jukka Kim, joka on luotsannut toimintaa vakaasti ja näkemyksellisesti.
Kokouksessa palkittiin myös Yki Räikkälä vuoden satavapari -teosta. Räikkälä on ollut pitkään yksi yhdistyksen kantavista voimista, sitoutunut, ahkera ja aina valmis edistämään sekä yhdistyksen että liiton tavoitteita. Hän on toiminut vuosia Satavapari -lehden toimittajana, ja ensi vuoden alussa hän aloittaa myös Vapaa-ajattelijain liiton lehden päätoimittajana. Vasemmalta: Tauno Perkiö, Jukka Kim, Tanja Laine, Juho Lampikoski, Yki Räikkälä. (kuva: Nico Laine)



Satakunnan vapaa-ajattelijoiden omalehti, SataVAPARI tapaa ilmestyä syksyisin. Niin nytkin. Paperisena se postitetaan jäsenille. Mutta tässä pdf.


Tanja Laineen kirjoitus Eläkkeensaaja 5/25 -lehdessä. Valtakunnallisesti jaossa. Lehden levikki noin 33.500. Kohtuullinen määrä yhdelle jäsenlehdelle.
Yki Räikkälän yleisönosaston kirjoitus Satakunnan Kansa/Länsi-Suomi -lehdessä 18.10.

Yle uutisoi Nakkilan johtohenkilöiden vastentahtoisuutta kuntalaisaloitteeseen, jossa vaaditaan uskonnollisten tilaisuuksien poistamista koulupäivistä. Kuntalaisaloitteen teki Satakunnan vapaa-ajattelijoiden pj. Jukka Kim.
https://yle.fi/a/74-20188588
Kesäpäivät ovat kaikki luonnollisesti jumalattomia. Erityisesti 26. päivä heinäkuuta.

Satakunnan vaparit myönsivät tänä vuonna yhden stipendin ET:n opiskelusta. Tämä meni Porin lukiossa ainoalle ET:n kirjoittaneelle. Mielenkiintoinen seikka on se, että lukion yli 1200 oppilaan joukossa on harvoja ET:n opiskelijoita ja nyt siis vain yksi sen kirjoittanut ylioppilas.

Vapaa-ajattelijoiden liiton ajankohtainen kannanotto:
https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/onko-maan-johto-aarikristillisyyden-panttivanki/
Satakunnan Vapaa-ajattelijoiden kevätkokous pidettiin ja vietettiin 26.4.2025 Porin keskustan viehättävässä kahvilassa, Petra´s Cafeessa. Paikalla oli liiton puheenjohtajisto peräti kokonaisuudessaan, kun liiton pj. Jori Mäntysalo kunnioitti kokousta läsnäolollaan.
Kokous sujui varsin konsensusmaisissa merkeissä. Äänestyksiin ei nytkään tarvinnut mennä. Harmi sikäli, että äänestyksissä on aina oma jännityksensä. Mutta vaalijännitystä kyllä on saatu jo muutenkin, kun juuri on käyty kunta- ja aluevaalit. Mukana muuten kokouksessa oli yksi kuntavaaleissa valituksi tullut.
Hallitus sai tili- ja vastuuvapauden hallitukselta. Jos hallitus olisi poistunut paikalta sen päättämisen ajaksi, olisi paikalle jäänyt vain liiton puheenjohtaja, eikä hän edes ole paikallisyhdistyksemme jäsen. Mutta hallituksen jäsenet kaikki tiettävästi ovat jäseniä.
Toisessa kuvassa on yksi paikka tyhjänä. Hän oli varattuna, kuten kyltistä havaita voi. Varattuna oleminen päättyi onneksi toiseen kuvaan, jossa sitten toisaalta yhdistyksen puheenjohtaja Jukka Kim oli varattuna. Se tosin ei häirinnyt kokousta, kun se oli jo paukutettu päättyneeksi.
Kolmannessa kuvassa yhdistyksen Erkki Yli-Jokipii tarinoi, joka sai muodollisen kokouksen päätyttyä liiton puheenjohtajan ja muutkin vapautuneeseen naureskeluun.



Satakunnan vapaa-ajattelijat ry, hallitus
Lisätietoja jukka.kim(at)gmail.com