Uskonnon asema kouluopetuksessa on nyt ajankohtainen kysymys Suomessa varsinkin lukiossa. Kysymys yhteisestä katsomusaineesta voi nousta esille ja äänestykseen eduskunnassa. Samoin esille nousee kysymys elämänkatsomustiedon avaamisesta myös kirkon jäsenille, mikäli uskonto/elämänkatsomustieto oppiaineina jatkavat.

Päätös lukion tuntijaosta eli oppiaineista sekä niiden pakollisten ja valinnaisten kurssien määrästä on tarkoitus tehdä pian. Peruskoulun tuntijaosta on jo päätetty, ja parhaillaan on menossa ainekohtainen opetussuunnitelmatyö. Kun sekä Lukiolaki että Perusopetuslaki on tarkoitus avata eduskuntakäsittelyyn, muutoksia käsikirjoitukseen voi tulla.

Mikäli lukion oppiaineiden pakollisuudesta ja tuntijaosta säädetään Lukiolaki avaamalla eikä vain asetuksella, niin kuin tapahtui peruskoulun osalta vuonna 2012, eduskuntakäsittely voi siis tuoda uusia muutoksen tuulia. On mahdollista, että tulee esitys kaikille yhteisestä katsomusaineesta nykyisen uskonnon/elämänkatsomustiedon opetuksen sijaan. Samoin esitettäneen elämänkatsomustiedon avaamista kaikille uskonnon vaihtoehtona.

Yhdet kaipailevat ja toiset pelkäävät ruotsin mallin mukaista uskontotietoa tai muun nimistä yhteistä katsomusainetta. Elämänkatsomustiedon opettajat ovat aiheellisesti huomauttaneet, että ”uskontotiedon” näkökulma olisi jo nimeä myöten aivan liian kapea etiikan ja elämänkatsomusten spektrissä. Peruskoulun tuntijakäsittelyn lausuntokierroksella yhteiseksi oppilaineeksi esitettiin myös elämänkatsomustietoa. Monissa maissa vastaavan oppiaineen nimenä on etiikka.

II asteen ammatillisessa koulutuksessa onkin jo olemassa etiikan oppiaine, tosin vapaasti valittavana kurssina. Koulutusta uudistettaessa on paikallaan pohtia, pitäisikö etiikan kurssi säätää kaikille pakolliseksi. Eiväthän ammatillisen etiikan kysymykset koske vain sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita, vaan yhtä lailla myös tulevia rakentajia ja merkonomejakin.

Peruskoulussa ja lukiossa käytännössä yhteisen katsomusaineen opettajiksi tulisivat pääasiallisesti nykyiset uskonnonopettajat. Uskonnottomien taholla on aiheellista pelkoa siitä, että myös opetussuunnitelmasta tulisi olennaisesti uskontopainotteinen, jolloin muutoksella itse asiassa vietäisiin uskonnottomien kotien oppilailta elämänkatsomustieto.

Toisaalta myös ev.lut. ja ort. kirkot pitävät kynsin hampain kiinni oman uskonsuunnan mukaisesta uskonnonopetuksesta. Samoin ne painostavat kouluja jatkamaan tunnustuksellisen uskonnonharjoituksen järjestämistä koulutyöpäivien ohjelmaan.

Mikäli näillä kahtalaisilla perusteilla esitykset kaikille yhteisestä katsomusaineesta kaatuvat eduskunnassa, jää jäljelle kysymys vapaan valinnan sallimisesta kaikille uskonnon ja elämänkatsomustiedon välillä. Onhan oppivelvollisuuskoulun jälkeisiä opintoja lukiossa opiskelevien sietämätöntä holhousta, että yleensä lapsena kirkkoon liitetyt nuoret eivät voi valita halutessaan uskonnollisesti neutraalia elämänkatsomustietoa.

Yhtä lailla on sietämätöntä peruskoululaisten aikuisten huoltajien holhoamista, että he eivät voi valita lapselleen koulussa elämänkatsomustietoa, joka ”oman uskonnon” vaihtoehtona voi monen perheen kohdalla paremmin vastata kodin tosiasiallista katsomusta. Kirkon oman tutkimuskeskuksen laajassa kyselytutkimuksessa vain 27 % vastaajista ruksasi kohdan ”uskon kristinuskon opettamaan Jumalaan” ja nuorten osalta lukema oli peräti vain 15 %. Näin ollen nyt pakollinen ”oman uskonnon” käsite tuntuu jo nimeä myöten kyseenalaiselta.

Toki kirkosta voi myös erota, mutta valtion tehtävänä ei ole säätää nykyisenlaisia holhoavia rajoituksia ihmisten ja perheiden valinnan vapauteen pelkästään uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyyden perusteella.

Samaan aikaan toisaalla on ollut käynnissä ja jatkuu Peruskoulun opetussuunnitelmatyö. Toukokuussa oli netissä avoinna kansalaiskeskustelu opetussuunnitelman eli ops:n valtakunnallisista perusteista, jossa oli jo myös oppiainekohtaiset osuudet. Syksyllä on vielä virallinen lausuntokierros. Vapaa-ajattelijat vaativat, että opetussuunnitelmassa tulee säätää opetuksen ja koko koulun toiminnan uskonnollisesta tunnustuksettomuudesta.

Kansalaisjärjestöjen näkökulmasta ops-työ on nyt ajankohtaista myös kunnissa, koska kunnissa päätetään vielä kuntakohtaisista opetussuunnitelmista. Niissä annetaan ohjeita myös ops:n paikkakuntakohtaiseen soveltamiseen ja opetuksen toteuttamiseen. Kun lukion tuntijaosta on päätetty tavalla tai toisella, alkaa myös lukion opetussuunnitelmatyö.

Eduskuntakäsittelyssä keskustelua herättää myös pienuskontojen opetus ja niiden opetuksen aloituksen osallistujamäärän minimiin, jota esitetään nostettavaksi kolmesta kymmeneen oppilaaseen. Etenkin pääkaupunkiseudun kouluissa on monien eri uskontojen rinnakkaisten ”oman uskonnon” opetusryhmien määrä noussut suureksi. Muutos ei koskisi ev.lut. ja ort. uskontojen eikä elämänkatsomustiedon vaadittavaa ryhmäkokoa.

Esa Ylikoski
Ihmisoikeusvaltuuskunnan jäsen
Vapaa-ajattelijain liiton pääsihteeri (oto)
ja HVA:n varapuheenjohtaja