Internet mahdollistaa toimivan kansalaisyhteiskunnan
kimmo / 3.9.2012
Internet mahdollistaa toimivan kansalaisyhteiskunnan Internet on merkittävä mielipiteen, maailmankuvien ja yhteiskunnan muokkaaja, niin hyvässä, kuin pahassa. Internetin avulla äänensä on saanut kuuluviin tahot, joilla ei ollut mitään mahdollisuutta suurempaan huomioon […]

Internet mahdollistaa toimivan kansalaisyhteiskunnan

Internet on merkittävä mielipiteen, maailmankuvien ja yhteiskunnan muokkaaja, niin hyvässä, kuin pahassa. Internetin avulla äänensä on saanut kuuluviin tahot, joilla ei ollut mitään mahdollisuutta suurempaan huomioon radion, television ja printtimedian valtakaudella. Aikaisemmin raha oli keskeinen tekijä, joka mahdollisti medioiden käytön ja sitä kautta huomion asialleen. Internetiin kuka tahansa voi perustaa oman sivuston. Sivuston menestys on kiinni omasta viitseliäisyydestä ja nokkeluudesta. Isollakaan rahalla ei välttämättä saa aikaan sivustoa, joka oikeasti kohtaisi kohderyhmänsä.

Nykyään lähes kaikki uudet ideat ja virtaukset välitetään internetin kautta. Internet mahdollistaa tiedon levittämisen ja keskustelun aiheen ympärillä. Keskisintä internetissä on sen suhteellinen edullisuus. Tämä on seurausta siitä, että materiaalin ja tekniikan tuottaminen internetsivuille pystytään hoitamaan vapaaehtoisvoimin. Sivuston näkymiseen netissä tarvitaan webhotelli tai palvelin, mutta niiden hinta on murto-osa vaikkapa lehtien painamiseen tarvittavasta painokoneesta. Lehden aikaan saamiseksi tarvitaan paljon muutakin kuin painokone. Lehti täytyy taittaa, painaa paperille ja vielä toimittaa suoraan asiakkaalle tai lehtiä myyvään kauppaan. Ei ole mikään ihme, että painettu sana on
vaikeuksissa.

Yhteiskunta on vääjäämättömästi siirtynyt aikaan, jolloin kaikki kiinnostuneet voivat saada sanansa kuuluviin. Tiedon hakeminen vaatii tietenkin viitseliäisyyttä, mutta mikään ei enää pakota tyytymään vain viralliseen totuuteen. On tietenkin valitettavaa, että kaikenlaiset viharyhmät, foobikot ja muut epämääräiset tahot mellastavat internetissä. Internet toimii vain täyden sananvapauden oloissa, joten kellään ei tulisi olla oikeutta tukkia kenenkään suuta. Voi tulla aika, jolloin halutaan viedä ääni esimerkiksi sateenkaariväeltä, kuten näyttää tapahtuneen Venäjällä. Pitää todeta retorisesti, että ”vaikka en pidä mielipiteestäsi, olen valmis loppuun asti puolustamaan oikeuttasi sanoa typerä mielipiteesi.

Vapaa-ajattelijat netissä

interweb

Vapaa-ajattelijat ja laajemmin uskonnottomat ovat olleet yksi laaja ryhmä, joka ei ole saanut ääntään kuuluville perinteisen median aikana. Huomiotta jäämiseen on monia syitä, mutta keskeisinä voidaan mainita perinteisen median kirkko- ja uskontomyönteisyys ja vapaa-ajattelijoiden resurssien puute. Oman laajalevikkisen median rakentaminen olisi vaatinut sellaiset taloudelliset ponnistukset, että siihen ei olisi mitenkään riittänyt voimavaroja.

Internetin aikakaudella vapaa-ajattelijat ovat pystyneet hyödyntämään uutta mediaa varsin tehokkaasti. Tämä johtuu pitkälle siitä, että uskonnottomuus viehättää nuoria miehiä, josta merkittävä osa on ollut tietotekniikasta kiinnostuneita. Koska vapaa-ajattelijat ovat itse pystyneet rakentamaan omat internet -sivustot, ei taloudellisten resurssien puute ole häirinnyt toimintaa.

Vapaa ajattelijain liitto sai ensimmäisen oman kotisivustonvuosituhannen vaihteessa. Eroakirkosta.fi -palvelu perustettiin 2003 marraskuussa. ET-opetus.fi -projekti käynnisti internetsivuston marraskuussa 2008. Nämä esimerkit kertovat, että internetistä on todellakin ollut hyötyä vapaa-ajattelijoille. Enää ei ole tarvinnut olla riippuvainen perinteisen median hyväntahtoisuudesta. On kyllä rehellisyyden nimissä todettava, että nykyaikainen radio, televisio tai printtimedia eivät ole läheskään samalla tavalla kallellaan kirkkoon päin, kuin vielä pari vuosikymmentä sitten. Nykyaikainen toimittaja ainakin pyrkii jutuissaan objektiivisuuteen – hyvä niin. 

Vaikuttaako internet-toiminta oikeasti?

Voidaan tietenkin kysyä, vaikuttaako internetaktiivisuus oikeasti. Voisihan olla, että internetin onnistumiset eivät kuitenkaan näkyisi mitenkään reaalimaailmassa. Varmaankin suuri osa internetin kirjoituksista ja toiminnasta häviää horisonttiin jälkiä jättämättä. Toisaalta toiminta voi aiheuttaa hyvinkin merkittäviä jälkiä yhteiskuntaan ja yleiseen ajatteluun. Näistä voi aikaa myöden hyvinkin kehkeytyä suuriakin yhteiskunnallisia muutoksia ja uudistuksia

Omalle kohdalle osunut hyvinkin laajalle ulottunut internethanke on eroakirkosta.fi -palvelu. Sen kautta on eronnut kirkosta noin 9 vuodessa yli 320 000 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsentä. Olen jokseenkin vakuuttunut, että näin valtava jäsenkato toisesta valtionkirkosta on vienyt Suomea hyvän matkan kohti vakaumusten tasa-arvoa. Eroakirkosta.fi -palvelun tavoitteena alusta asti on ollut ajatus, että Suomen valtion tulisi suhtautua puolueettomasti ja neutraalisti eri uskontoihin ja maailmankatsomuksiin. Eroakirkosta.fi -palvelun ja laajemmin uskonnottomien työ on vielä kesken, koska uskonnottomia kohdellaan vielä monella yhteiskunnan saralla toisen luokan kansalaisina. 

Petri Karisma

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *