Vapaa-ajattelijain liittokokous kokoontuu kolmen vuoden välein. Kokous tuo yhteen jäsenyhdistysten edustajia ja jäseniä ympäri Suomen, ja sen perimmäisenä tarkoituksena on valita liitolle seuraavaksi kolmeksi vuodeksi hallitus, valtuusto ja muita toimihenkilöitä, hyväksyä liiton tavoitteet ja strategia tulevalle kaudelle, sekä käsitellä yhdistysten tekemiä aloitteita. Jokainen jäsenyhdistys voi lähettää kokoukseen yhden äänioikeutetun edustajan jokaista alkavaa 50 jäsentä kohti. Lahdesta saimme paikalle kaksi edustajaa. Liittokokous järjestettiin tällä kertaa Helsingissä, joten kokousmatka ei meille ollut pitkä.
Perillä kokouspaikalla ennen kokouksen virallista osuutta ehdimme lounastaa ja tervehtiä muita paikallaolijoita. Vaikka kokouksella onkin selkeä tarkoituksensa liiton toiminnan kannalta, on tämä epävirallinen puoli myös todella tärkeä. Eri yhdistysten jäsenten kanssa tapaaminen, keskustelu ja tutustuminen on sekä henkilökohtaisella tasolla mukavaa, että myös hyödyllistä koko liitolle. Ajatusten ja ideoiden jakaminen tuo piristystä jokaisen yhdistyksen paikalliseen toimintaan, mikä puolestaan aktivoi toimintaa myös liiton tasolla. Hupi ja sosialisointi tuovat myös tarvittavaa vastapainoa varsinaiselle työlle, mitä yhdistystoimintaan kuuluu.
Kokouksen virallinen osuus alkoi puolilta päivin, kun liiton väistyvä puheenjohtaja Jape Lovén avasi kokouksen. Alun kokousbyrokratian selvittämisen jälkeen Esa Ylikoski esitteli meille liiton kolmivuotiskertomuksen, jossa käytiin läpi sekä onnistumisia että parannuksen paikkoja edelliseltä kaudelta. Isoina yksittäisinä onnistumisina voidaan mainita esimerkiksi valtiopäivien avajaisjuhlallisuuksiin kuuluvan kirkkojumalanpalveluksen rinnalle järjestetty, tunnustukseton Demokratian ja sivistyksen juhla, sekä se, että lapsen nimenannon voi nyt hoitaa netin välityksellä. Myös maallistumisen kehityksen jatkuminen oli edelleen nähtävissä mm. lasten kirkkoon liittämisen vähenemisenä ja siviilivihkimisten suosiona. Mukaan mahtui kuitenkin myös pettymyksiä; elämänkatsomustiedon opiskelua ei yrityksistä huolimatta saatu avattua kaikille valittavaksi vaihtoehdoksi, ja edelleen yli puolet kirkkoon kuulumattomista vainajista siunattiin papin toimesta. Liiton tukema ET-kansalaisaloite keräsi kuitenkin 30 023 nimeä ja onnistui herättämään hyvää yhteiskunnallista keskustelua aiheesta, vaikkei eduskuntaan saakka edennytkään.
Seuraavaksi käsiteltiin yhdistysten etukäteen liittokokoukselle toimittamia esityksiä. Yksi esitys oli toimitettu Lahdesta, missä pyysimme yhdistysten käyttöön jonkinlaisia liivejä tai muita vastaavia vaatekappaleita, joita voisimme käyttää esimerkiksi erilaisiin tapahtumiin osallistuessamme. Liittohallitus oli katsonut, ettei asia suoranaisesti kuulu liittokokoukselle vaan on ennemminkin suora operatiivinen päätös, ja olikin jo ennen kokousta tilannut yhdistysten käyttöön 100 kpl liivejä. Näistä poimimme osamme mukaan Lahteen.
Liiton tavoitteiden ja strategian käsittelyn ja hyväksymisen jälkeen oli henkilövalintojen vuoro tulevalle kolmivuotiselle toimikaudelle. Liittohallitukseen valittiin puheenjohtaja, kahdeksan varsinaista jäsentä sekä neljä varajäsentä. Lahden Vapaa-ajattelijoista hallitukseen valittiin yhdistyksen varapuheenjohtaja ja jäsenasiainhoitaja Mila Palmia.
Puheenjohtaja Jori Mäntysalo (Tampereen VA)
Varsinaiset jäsenet
- Ritva Ahonen (Turun VA)
- Timo Karjalainen (pääsihteeri) (Oulunseudun VA)
- Tanja Laine (varapuheenjohtaja) (Satakunnan VA)
- Mila Palmia (Lahden VA)
- Venla Parantaja (Pohjanmaan VA)
- Risto Puumalainen (Keski-Suomen VA)
- Liisa Taskinen (Kotkan VA)
- Esa Ylikoski (Helsingin seudun VA)
Varajäsenet
- Tomi Pinomäki (Etelä-Karjalan VA)
- Jape Lovén (Helsingin VA)
- Yki Räikkälä (Satakunna VA)
- Riku Bähr (Tampereen VA)
Liittovaltuuston valittiin puheenjohtaja, kymmenen varsinaista jäsentä sekä viisi varajäsentä. Lahden Vapaa-ajattelijoista valtuuston varajäsenenä toimii yhdistyksen sihteeri Tapio Pilli.
Puheenjohtaja Robert Brotherus (Helsingin seudun VA)
Varsinaiset jäsenet
- Susanna Anjala
- Mikko Hangelmaa
- Päivi Kovanen
- Melina Maunula
- Petra Packalén
- Pertti Periniva
- Mauno Sarajärvi
- Ari Sulopuisto
- Martti Vaattovaara
- Antti Värri
Varajäsenet
- Reijo Raappana
- Antti Rantakokko
- Thomas Mangs
- Aki Räisänen
- Tapio Pilli
Kaikki henkilövalinnat löytyvät myös liiton nettisivuilta osoitteesta https://vapaa-ajattelijat.fi/henkilot/.
Kaiken kaikkiaan kokous sujui todella hyvin. Kokoustajia oli paikalla runsaasti ja esille saatiin näkemyksiä ja kokemuksia monenlaisista ja eri kokoisista yhdistyksistä. Keskustelunaiheita riitti runsaasti myös varsinaisten kokousaiheiden ulkopuolelta ja voisin veikata, että puheenvuoropyyntöjä olisi riittänyt seuraavallekin viikolle saakka, jos aikataulu olisi antanut myöten. Vaikka keskusteluissa tulikin esiin myös eriäviä mielipiteitä, päätettävien asioiden suhteen kokousväki oli kuitenkin pitkälti yksimielistä ja keskustelu oli koko ajan asiallista ja antoisaa.
Seuraavana päivänä kokousväki kotiutui tahoilleen repuissaan uudet, upeat vapariliivit ja runsaasti ideoita ja inspiraatiota tuleviin toimiin. Seuraavan kerran liittokokoustellaan taas kolmen vuoden päästä. Siihen saakka niin liiton toimihenkilöillä kuin yhdistyksilläkin riittää kyllä tekemistä, ja eiköhän ennen sitä ehditä porukalla myös kokoontumaan.