Toiminta yhdistyksessä

Lahden Vapaa-ajattelijoiden toimintaa pyöritetään täysin vapaaehtoisten voimin, ja yhdistyksen toiminta on vain niin aktiivista kuin sen jäsenet siitä tekevät. Yhdistyksen tavoitteiden toteuttamiseksi tarvitaan monenlaisia ihmisiä, ja jokaisen jäsenen panos on tärkeä. Toimintaa voi tukea taloudellisesti jäsenmaksun kautta, mikä myös antaa yhdistyksen lausunnoille painoarvoa jäsenmäärän kautta. Mutta lisäksi yhdistyksen toimintaan voi osallistua monin eri tavoin antamalla omaa aikaansa ja osaamistaan.

Lahden Vapaa-ajattelijoiden toimintaa ohjaa yhdistyksen puheenjohtaja ja hallitus. Kaikkea toimintaa säätelee yhdistyslaki, joka määrittää myös raamit yhdistyksen säännöille. Hallituksessa meillä on yleisesti yhdistystoiminnassa mukana olevat roolit eli puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri ja taloudenhoitaja. Lisäksi yhdistyksellä on nimetty jäsenasiainhoitaja. Hallitus valitaan aina seuraavalle toimikaudelleen vuosikokouksessa, ja hallituksen sisäinen roolinjako tehdään yleensä tätä seuraavassa hallituksen järjestäytymiskokouksessa.

Yhdistyksen tavoitteena ei kuitenkaan ole pelkästään yhdistyksen olemassaolon ylläpitäminen. Hallitustehtävien lisäksi tarvitaan ihmisiä varsinaiseen toimintaan. Lahden Vapaa-ajattelijoiden sääntöihin kirjattuina toimintoina mainitaan alueen uskonnottomien ihmisten yhdyssiteenä toimiminen, yhdenvertaisuusasioissa opastaminen, kokousten, juhlien ja puhetilaisuuksien järjestäminen, tarkoitusta tukeva julkaisutoiminta sekä elämäntapahtumiin liittyvissä kulttuurisissa kysymyksissä neuvominen, tarkoittaen esimerkiksi uskonnottomien häiden, nimiäisten ja hautajaisten järjestämistä. Lisäksi yhdistys ottaa kantaa alueemme päätöksentekoon ja toimintaan, pyrkii lisäämään tietoisuutta uskonnottomasta tapakulttuurista ja tuomaan yhdistykselle näkyvyyttä osallistumalla yhteiskunnalliseen keskusteluun ja erilaisiin tapahtumiin. Järjestämme myös vierailuja alueen kouluihin uskonnon ja elämänkatsomustiedon tunneille, ja palkitsemme vuosittain elämänkatsomustiedon opinnoissa ansioituneita opiskelijoita stipendein.

Hallitustyön lisäksi toimintaan voi osallistua esimerkiksi seuraavilla tavoilla:

  • Erilaisissa tapahtumissa yhdistyksen teltalla päivystäminen ja toiminnan esittely
  • Mielipidekirjoitukset yhdistyksen tavoitteisiin liittyvistä aiheista
  • Nettisivuille artikkeleiden kirjoittaminen
  • Erilaisten tapahtumien suunnittelu ja järjestäminen, esimerkiksi keskustelutilaisuudet/esitelmät

Tekemistä siis riittää, ja sitä voi aina kehittää lisää jäsenistön ideoiden ja osaamisen mukaan. Yllä listatut esimerkit ovat vain pieni siivu mahdollisuuksista. Kaikki jäsenet ovat aina tervetulleita hallituksen kokouksiin, joissa voimme yhdessä ideoida ja keskustella käytännön toimista yhdistyksen tavoitteiden toteuttamiseksi.

 

Jätä kommentti