Hautausmaan historiaa

Kotkan ja sen ympäristön kirkosta eronneiden yhdistys perustettiin 4.10.1929. Kaikkien jäsenten mielissä oli heti oman hautausmaan hankkiminen, ja ajatus olikin yksi tärkeimmistä yhdistyksen perustamisen syistä! Seurakuntien toiminta ja erityisesti silloisen kirkkoherran toimet osoittautuivat erittäin syrjiviksi, hankaliksi ja kalliiksikin. Uskonnottomat eivät saaneet asiaankuuluvaa kunnioitusta.

Kirkon tapa toimia oli erikoista mm. hinta saattoi olla viisinkertainen ja hautapaikka osoitettiin ”siunatun alueen” ulkopuolelta. Hautaukset hoidettiin siihen aikaan täysin kirkkoherran mielivallan mukaisesti. Kirkkoherra Hohenthal oli erittäin luokkatietoinen, mitä osoittaa esim. se, että hän ei ollut käytettävissä köyhimpien seurakuntalaisten hautauksissa kuin ainoastaan satunnaisesti.  Köyhäinhoitolaiset kuolivat saamatta häneltä edes siunausta.

Tilanne kärjistyi vuonna 1924 kun tapahtui Tiutisen suuri laivaonnettomuus ja uhrit haudattiin seurakunnan yhteishautaan.  Kirkkoherra Hohenthal vaati silloin, että kaksi onnettomuuden uhreista, jotka eivät kuuluneet kirkkoon olisi pitänyt haudata erikseen ”pakanoiden alueelle” ja vieläpä omaisten kustannuksella, kun kirkkoon kuuluvat haudattaisiin kunnan kustannuksella.

Yhdistyksen oman hautausmaan perustaminen

Kotkan ja Kymin Vapaa-ajattelijoiden vuosikokouksessa 14. helmikuuta 1930 yhdistys päätti, että Kymin Parikalta seurakunnan hautausmaan vierestä ostetaan n. 8 000 neliön suuruinen maa-alue. Sen oli halukas myymään maaviljelijä Pohju hintaan 6 markkaa ja 20 penniä neliöltä. Tämä maa-alue sijaitsi silloin noin 10 kilometrin päässä silloisen Kotkan kaupungin keskustasta Kymin kunnan puolella. Nykyään Parikan alue kuuluu Kotkan kaupunkiin ja on vahvasti asuinrakennettu.

Vastaperustetulla yhdistyksellä ei ollut lainkaan käteisvaroja.  Yhdistyksen puheenjohtaja lahjoitti omistaan 500 markkaa, jotta alue voitiin erottaa maanmittarin toimesta. Virallinen lupa yksityisen hautausmaan perustamiseksi saatiin useammankin yrityksen jälkeen opetusministeriltä. Lupa on allekirjoitettu 24. marraskuuta 1930. Alkuvaiheessa yhdistys sai korvaamatonta apua mm. Väinö Meltiltä, joka toimi silloin työväenyhdistyksen puheenjohtajana ja historiankirjoittajanakin.

Lopullinen kauppakirja maa-alueesta on allekirjoitettu 13. joulukuuta 1930. Kauppahinta oli 43 500 markkaa.  Hankintaa pidettiin yleisesti uskaliaanakin, sillä yhdistyksellähän ei ollut varoja lainkaan. Yksityisten takausten turvin hankittiin kuitenkin laina Kymenlaakson Työväen Säästöpankilta. Lainan takaisinmaksuun meni hieman yli kymmenen vuotta. Rahaa hankittiin paitsi jäsenmaksuin, erilaisten iltamien ja tilaisuuksien avulla. Yhdistyksen puuhamiehet olivat todella kekselijäitä rahainhankinnassa; monenlaista henkistä toimintaa järjestettiin! Keväällä 1931 aloitettiin yhteystuumin alueen voimaperäinen raivaaminen tavoitteena aloittaa hautaukset heti. Kaikki työ tehtiin talkootyönä.

 

Ensimmäinen hautaus tehtiin 4. toukokuuta 1931. Tilaisuus toimi  myös hautausmaan vihkiäistilaisuutena. Vainaja oli yhdistyksen perustajajäsen, jäsenmaksujen kantaja, nuori nainen Aili Rämä, joka kuoli synnytykseen ja tuli haudatuksi yhdessä kuolleen lapsensa kanssa. Kotkan yhdistyksen puolesta haudalla puhui Johannes Välimaa. Haudalla on tänäkin päivänä muistokivi, jossa teksti ”Tämän hautausmaan ensimmäinen vainaja”. Nykyisin yhdistys huolehtii haudalle kukat keväisin ja pitää siitä huolta.

10.5.2021 Hautausmaan 90 -vuotispäivänä laskettiin kukkalaite hautausmaan ensimmäiselle haudalle.

Ensimmäisten hautausten jälkeen maata alettiin raivata lisää. Suunniteltiin keskikäytävä, jonka molemmin puolin syntyivät ajan tavan mukaiset arkkuhautapaikkojen rivistöt. Vuosina 1931-1953 muodostui myös rivihauta-alue, johon on haudattu tiheään, malli oli kai kirkon rivihaudoista. Näin tehtiin varattomuuden takia tai omaiset tai ehkä vainajakin olivat niin toivoneet.  Hinta saatiin silloin erittäin alhaiseksi tai paikka oli kokonaan ilmainen. Näihin hautoihin on haudattu kaikkiaan 53 vainajaa, joukossa melkoisesti lapsia.  Silloinhan esim. keuhkotauti (tuberkuloosi), jota ei osattu hoitaa, oli usein kuolinsyy.

Alkuvaiheessa oli paljon ennakkoluuloja ja taikauskoa, joka ihmisten mielissä liittyi kuolemaan ja hautausmaahan. Perustettu yhdistys oli perin vasemmistolainen, kun kirkko taas edusti oikeistolaisuutta varsin näkyvästi. Työväenyhdistysten punaisten lippujen vieminen hautauskulkueeseen tai työväenlaulujen laulaminen tahdottiin estää. Kun hautajaiset aloitettiin, oli kaksi poliisia virkansa puolesta valvomassa, että hautaus tapahtui Suomen lakien ja hyvien tapojen mukaisesti. Poliisi ei näytä kuitenkaan koskaan puuttuneen hautausmenoihin ja 30-luvun jälkeen valvonta unohtui kokonaan. Politiikka merkitsi sitä, että sosialisti- ja edistysmielisenemmistöinen valtuusto myönsi hautamaalle rahaa. Porvarivaltuutetut valittivat tästä ja saivat avustuksien maksamisen viivytetyksi tai kokonaan estetyksi.

Vuoteen 1944 saakka hautausmaalle haudattiin kaikki ev.lut. kirkkoon kuulumattomat. Näin on siis hautausmaallemme haudattu myös helluntailaisia. Yhdistykseen kuulumattomilta perittiin hieman korkeampi maksu. 40-luvun alussa alettiin pelätä tilojen käyvän ahtaiksi. Silloin alettiin vaatia, että paikkoja luovutettaisiin vain yhdistyksen jäsenille. Kun sitten kunnat ja seurakunnat vaativat, että paikkoja on luovutettava kaikille siviilirekisteriin kuuluville, asia käsiteltiin oikeudessa. Korkeimman oikeuden päätös oli että yhdistykset voivat itsenäisesti päättää kenelle paikkoja luovuttavat. Tällöin noudatettiin hautaustoimistonhoitajan ohjesääntöä, jossa on määrätty, että hautoja luovutetaan vain yhdistyksen jäsenille tai heidän alaikäisille perheenjäsenilleen. Kuitenkin voitiin johtokunnan harkinnan mukaan paikkoja luovuttaa muillekin, tätä varten varattiin alaa 20 numeroidun paikan verran.

70-luvulla alettiin ottaa hoitamattomia hautoja uudelleen käyttöön ja haudata yli kaksikymmentä vuotta vanhoihin hautoihin uusia vainajia. Päätettiin poistaa vanha käytäntö ja alettiin haudata myös järjestön ulkopuolisia omaisia. Kun seudulle saatiin krematorio, tilaongelma hävisi. Tuhkaa voitiin kätkeä aikaisemmin käytettyihin hautoihin tai muistolehtoon.

Rakentaminen ja laajennustyöt

Alkuaikojen mallin mukaisesti hautausmaata on aina hoidettu talkootyönä. Kuitenkin esim. puisen varastorakennuksen teko 30-luvulla ja myöskin sementtisten aitapaalujen valu on toteutettu pienillä, maksetuilla urakoilla. Varastorakennusta käytettiin työkalujen ja tarvikkeiden säilytykseen sekä kahvinkeittopaikkana talkooväelle. Rakennus oli hautausmaan ainoa rakennus.  Mitään kylmätiloja tai muistotilaisuuden viettoon sopivaa rakennusta ei ole nykyisinkään. Ruumiit säilytytetään seurakuntien yhteisissä tiloissa tai keskussairaalassa, jossa on pieni huone muistotilaisuutta varten. Tilaisuuksia pidetään myös eri järjestöjen ja/tai hautaustoimistojen juhlahuoneistoissa.

Vuonna 1936 perustettiin Kymin osasto Kotkan ala-osastoksi ja noin 10 vuotta myöhemmin se itsenäistyi.  Kymiläiset olivat alusta saakka olleet mukana sekä velkojen maksamisessa että ylläpidossa ja työssä. Tämän takia tuli käytännöksi, että Kymin yhdistys vastasi kolmasosalla hautausmaasta aiheutuvista kustannuksista.  Hautapaikkojen myynti ja asiakirjojen kirjaaminen jäi Kotkan yhdistyksen tehtäväksi. Molemmat yhdistykset valitsivat vuosikokouksissaan hautausmaatoimikunnat, jotka sitten yhteisesti suunnittelivat kunnossapitotalkoot, päättivät laajennuksista, hankkivat haudankaivajat ja hautojen hoitajan. Hautausmaatoimikunnat sopivat myös perittävät maksut. Haudankaivajille ja hautojen hoitajalle maksettiin erikseen sovittava korvaus.

Krematoriohanke ja tuhkankätkemiseen tarkoitetut alueet

Vuonna 1966 kutsuttiin Vapaa-ajattelijoiden toimesta koolle Kotkan kaupungintalolle Helsingin Krematorioyhdistyksen edustaja esitelmöimään kremarotion perustamista ja käyttöä. Mukaan kutsuttiin Kotkan ja lähiseurakuntien ja kuntien edustajat. Tällöin seurakunnat kieltäytyivät ehdottomasti yhteistoiminnasta ja koko hanke raukesi. Kolme vuotta myöhemmin seurakunnat ryhtyivät samaan yritykseen ja krematorio rakennettiin ja luovutettiin Kotkan seurakuntien hallintaan, Vapaa-ajattelijoita ei haluttu mukaan.

Krematorio sijaitsee Kotkan seurakunnan hautausmaalla Parikalla aivan Vapaa-ajattelijoiden hautausmaan läheisyydessä. Nykyisellään Vapaa-ajattelijat myös lähikunnista käyttävät vain ja ainoastaan tätä krematoriota Kotkassa. Krematorion rakennuksessa sijaitsevaa pientä kappelia käytettiin siunaustilaisuuksiin. Vapaa-ajattelijoilla ei ollut lupaa pitää siellä uskonnottomia hautajaisia. Joskus aiemmin Kotkan seurakunta ei sallinut, mutta Kymin seurakunta salli kappelissaan vapaa-ajattelijoiden muistotilaisuuden ehdolla, ettei evankeliumia tai uskovaisten vakaumusta loukata.

Tuhkausten yleistyessä laajennettiin hautausmaata ensimmäisellä uurnalehdolla. Nyt niitä on jo yhteensä neljä. Uurnalehdoissa on puolikaarenmuotoiset käytävät ja neliömetrin suuruiset haudat uurnien kätkemistä varten. Haudalle voi asentaa muistolaatan kooltaan 50 x 60 cm tai 30 x 40 cm sekä tietysti kukkaistutuksen.
Yhteen hautaan voi kätkeä jopa yhdeksän uurnaa. Myöhemmin on perustettumuistolehto, tasainen pengerretty nurmikenttä, johon voidaan kätkeä tuhka ilman uurnaa, nimilaattaa ja hautakumpua.

Muistolehdon keskelle pystytettiin vuonna 1976 paasi, jonka juurelle voidaan asettaa kukat ja/tai kynttilät vainajien muistolle. Paasi on 160 cm korkea, alhaalta 70 cm ja ylhäältä 60 cm leveä, edestä hiottu, sivuilta louhittu, kivilaattajalustalla. Vuonna 2011 laajennettiin muistolehtoa, ja sinne sijoitettiin uusi muistopaasi ja siihen graniittinen muistolaatta, johon voidaan lisätä vainajan nimi, syntymä- ja kuolinvuosi.

Arkkuhautausmaalla oli tapana varustaa haudat reunakivillä. Vuoden 1980 alkupuolella päätettiin kuitenkin poistaa vaikeahoitoiset kivet kokonaan. Routa liikutti kivetyksiä ja niistä aiheutui ylimääräistä työtä, lisäksi nurmenleikkaus oli hankalaa. Paikalleen jätettiin vain muutama reunakiveys sellaisiin hautoihin, joiden katsottiin olevan arvokas kokonaisuus ja jos omaiset halusivat itse huoltaa ja hoitaa reunakivien oikomisen ja haudan siisteyden.

Hautausmaan ja hautakivien tunnukset

Hautamuistomerkkien yleisin tunnus on liekkimalja, joka otettiin käyttöön jo 30-luvulla vapaa-ajattelijoiden tunnuksena. Se esiintyy useina erilaisina muunnoksina; yksi-, kaksi- ja kolmihaaraisenakin. Vanhimmissa haudoissa voi nähdä erilaisia lehvä- ja ruusukuvioita. Ristejäkin lienee muutama, vaikkakin jo 40-luvulta lähtien ohjeistus omaisille on ollut, ettei ristiä missään muodoissa sallita. Kaikkein vanhimmissa hautakivissä esiintyy myös auringonnousukuvioita.

Hautausmaa miehen iässä

Vuonna 2020 tuli kuluneeksi 90 vuotta siitä, kun päätös tehtiin oman, uskonnottoman hautausmaan perustamisesta. Tämä on merkki siitä, että edes kuoleman edessä ei ajatuksenvapautta voi kahlita kaavoilla tai muodoilla. Hautausmaalla lepää nyt jo yli 3000 vainajaa. Hautauksia on viime aikoina  ollut 20-30 vuodessa. 1940-60 -luvuilla satakin ihmistä saattoi viettää aikaa hautausmaalla, nykyisin kulttuuri on muuttunut.

Nykyisinkin hautausmaa on kaunis ja rauhallinen paikka. Hautausmaalla vierailee omaisia ja jopa historiantutkijoita päivittäin. Monet istuskelevat penkeillä, kuuntelevat lintujen laulua ja muistelevat menneitä! Raikas ilma ja rauhallinen olotila siirtyy helposti voimavaraksi seuraaville sukupolville. Kuolema on aina myös yhteiskunnallinen asia. Yhteiskunnan tulisi osallistua ihmisen elämän helpottamiseen myös silloin kun suuri suru kohtaa. On yhteiskunnan kunnia-asia suoda ihmiselle henkinen vapaus rehelliseen elämään ja kuolemaan!

Surun kohdatessa olemme läsnä.

Kotkan Vapaa-ajattelijat ry, puhelin 0440 183 966