Usein uskovaiset vähättelevät meitä ateisteja, uskonnottomia ja mielipidettämme, kun he väittävät, että meille ateismi on uskonto. Niinhän ei ole! Ateismi tarkoittaa sen tietämistä, ettei jumalia ole olemassa. Sitä tietoa minulla ei silti tietysti ole, eikä sitä ole kenelläkään ihmisellä (vaikkakin todennäköisyys on mitätön). Oikeastaan todistusvelvollisuus ei kuulu jonkin teorian, tarinan tai uskomuksen epäilijälle, vaan sen esittäjälle ja siihen uskovalle ja sitä totena pitävälle. Epätosia tarinoita ei todellakaan ole vaikea keksiä!
Ei minun tieteeseen luottava maailmankuvani lepää minkään uskon varassa. Minä luotan siihen, mikä tieteellisten tutkimusten ja oman käsitykseni mukaan näyttää todelta, enkä usko mihinkään ihmisten itsensä kehittämiin kuvitteellisiin uskomuksiin, uskontoihin. Kristitty (siis tosikristitty eikä mikään tapakristitty) niihin uskoo. Sitä minä en ymmärrä. Yhdestä asiasta on vain yksi totuus. Jumalaa tai jumalia on tai niitä ei ole. Jumalaa ei synny vaikka siihen (tai niihin) uskoo ihmisistä kuinka paljon tahansa.
Nyt kun tiedämme, että maapallo ei ole litteä eikä maailmankaikkeuden keskus, pitäisi ihmiskunnan tulla jo järkiinsä ja jättää Raamattu ja Koraani ja muutkin persoonallisista jumalista kertovat pyhät kirjat ja niiden jumalat Kalevalan tapaiseksi historialliseksi muistoksi.
Lapset saavat jumalauskonsa valmiina vanhemmiltaan. Vain valitettavan harvat heistä vaivautuvat miettimään, onko heidän uskonsa totta ja voiko siinä luvatun olla mahdollista toteutua. Ja he vain maksavat kirkolle veroa! Näin uskomukset siirtyvät sukupolvelta toiselle.
Ihmismieltä ovat vuosituhansia kiehtoneet usein erilaiset ennustajat, tietäjät, selvännäkijät, poppamiehet ja muut huijarit. He ovat saaneet puhua palturia joutumatta siitä vastuuseen, koska petetyt mieluummin nuolevat haavansa kuin paljastavat hyväuskoisuutensa.
Millä tavoin sitten kristinuskon saarnaajien puheet eroavat edellä kuvatunlaisten palturinpuhujien teksteistä? Vai eroavatko ollenkaan, sopii miettiä? Kuka on osoittanut, että elämämme ei lopu kuolemaan, kuka on todistanut, että tekojamme seuraa joku persoonallinen Jumala? Kuka on näyttänyt toteen rukoilun vaikutuksen kohtaloihimme, kuka on esitellyt elävän enkelin? Ei kukaan! Kaikki on ollut vain mielikuvituksen tuotetta, satua ja tarinaa.
Ongelma on siinä, että me ihmiset olemme kovin hyväuskoisia, meitä on helppo höynäyttää. Ja kun petos on suuri ja kun se periytyy vuosisatojen ja vuosituhansien takaa kuten uskontojen kohdalla on, ei sitä petokseksi koetakaan, ei ymmärretä. Ja sama petos vain jatkuu vuosisadasta toiseen. Oikeastaan kirkot pitäisi saada vastuuseen markkinoimastaan tuotteesta. Muutkin elinkeinon harjoittajat Suomessa ovat vastuussa tuotevahingoista. Heillä on tuotevastuu. Papisto puhuu rakastavasta jumalasta ja lupaa silmät kirkkaina kuoleman jälkeistä ikuista elämää. Minkälainen on heidän tuotevastuunsa? Ei minkäänlainen. Korkeintaan joskus ehkä huono omatunto.
Myöskään minkäänlaista tuotevahinkoa he eivät myönnä eivätkä korvaa. Turha toivo! Joten hyvät ihmiset älkää heitä uskoko! Meillä on vain tämä elämä, tehkäämme siitä mahdollisimman hyvä ja rakastettava.
Seuraava juttu: Apin palsta Uskomaton elämä - osa 2