Pikku-uutisia uskonnonvapaudesta

Aseistakieltäytyjäkin pääsee nyt poliisiksi. Perustuslakivaliokunta arvioi asiaa viime vuonna näin: Uskonnolliseen ja eettiseen vakaumukseen perustuvat sellaiset omantunnon syyt, jotka estävät henkilöä osallistumasta sotilaalliseen maanpuolustukseen, eivät valiokunnan mielestä kuitenkaan välttämättä kaikissa tapauksissa merkitse, että henkilö katsoisi olevansa estynyt käyttämästä poliisitoimeen kuuluvien tehtävien suorittamisessa tarvittavia pakko- ja voimakeinoja. On lisäksi mahdollista, että henkilön vakaumus ajan kuluessa muuttuu.

Apulaisvaltakunnansyyttäjälle pitäisi lähettää fanipostia. Oli niin kaunista lukea miten toista uskontoa arvostelleita vastaan ei nostettu syytettä. Perustelujen mukaan Sananvapaus ei pelkästään kata sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa.

Yhteisöveron jako-osuuksia tarkistettiin tälle vuodelle. Nyt saamme maksaa seurakunnille 1,94% veron tuotosta, 2004 osuus oli 1,8%. Tämä on hallituksen mukaan kompensaatio, kunnallisverotuksen ansiotulovähennystä kun lisättiin jonkin verran. Kirkon saama yhteisövero-osuus kasvanee taas noin kaksinkertaiseksi verrattuna hautaustoimen kuluihin.

12-14 -vuotiaat voivat toiavottavasti tulevaisuudessakin erota kirkosta vaikka vanhemmat jäisivät jäseniksi. Eduskunta halusi Opetusministeriön selvittävän asiaa, ja selvitys annettiin hallituksen toimenpidekertomuksessa: Ministeriön tietoon ei ole tullut lapsen uskonnollista asemaa koskevista säännöksistä aiheutuneita epäkohtia. Ainakaan lähetekeskustelussa ei asiaan puututtu, toivottavasti valiokunnatkaan eivät noteeraa asiaa.

Jori Mäntysalo

Seuraava juttu: Henkiseen turvaan ei kirkkoa tarvita