Usein suurten kansainvälisten kriisien ja pienempien Suomessa tapahtuneiden onnettomuuksien jälkeen ihmiset kokoontuvat kirkkoihin. Tietenkin sellainen kirkko, johon kansalaisten sekä uhrien ja omaisten enemmistö kuuluu, osallistuu näkyvästi asian hoitamiseen ja jälkipuintiin. Mutta onko todella niin ettei Suomessa ole muuta paikkaa, jossa on oikeus ja lupa ilmaista suruaan tai järkytystään julkisesti? Mikseivät valtio tai kunnat järjestä uskonnottomille mitään arvoneutraalia paikkaa kokoontua? Ilkeästi voisi sanoa että valtio säästää kivasti aikaa, vaivaa ja rahaa kun kirkko hoitaa osan asiasta. Samalla kirkko on tyytyväinen kun edes joskus saadaan väkeä paikalle ja positiivista julkisuutta huolenpidosta. En kuitenkaan ymmärrä miksi edes pitää järjestää julkisia surutilaisuuksia, omaiset voivat hoitaa asian omassa rauhassaan. Ulkopuoliset ja asiaankuulumattomat eivät mielestäni tarvitse yhteiskunnan järjestämiä surutilaisuuksia.
Nykyisin suomalaiset ihmiset ovat usein uusavuttomia ja neuvottomia kärsimyksen suhteen, joten väestössä on kysyntää mille tahansa avulle. Ihmisillä on turvallisuuden illuusio. Kuolemaa ei näe, koska se on laitostettu ja luonnollista menetystä ei enää hyväksytä niin helposti kuin ennen. Monilla ei ole enää valmiuksia kohtaamaan menetyksiä, varsinkin jos ne tulevat yllätyksenä, joten perusturvallisuutemme järkkyy kriiseissä ja kuoleman edessä.
Yhteisöllinen surun käsittely on ikivanha ilmiö kaikissa kulttuureissa, mutta muodot muuttuvat ajan mukana. Valitettavasti kaikilla ei enää ole ystäviä tai läheisiä, joten yhteiset tilaisuudet ja sururyhmät ovat tullut monille aikaisemman perhe- ja kyläyhteisön tilalle. Mutta miksi siihen tarvitaan pappeja tai asiantuntijoita, eikö osata enää itse surra? Usein ihmisille riittää normaali luottamuksellinen keskustelu ja kuuntelu, joka ei sekään vaadi asiantuntijoita. Palautteen ja keskustelun surun keskellä tulisi olla aina rehellistä ja totuudenmukaista, joten valheelliset lupaukset kuolemanjälkeisestä elämästä ovat moraalittomia.
Jos kirkkoa ei olisi, mikä muu voisi yhdistää suuren osan kansalaisia hädän hetkellä? Tällä hetkellä ei mikään. Syynä tähän on kirkon pitkäaikainen perinne, jolle ei ole laadittu vaihtoehtoa. Ei nykyihminen kirkkoa tarvitse, ongelma on vain että ei ole juurikaan vaihtoehtoja. Kirkon ja uskonnon perinteiden vuoksi monet pitävät sitä itsestään selvänä eikä esim. kouluihin tai muihin julkisiin tiloihin järjestetä yhteisiä muisto- tai surutilaisuuksia ilman uskontoa. Tämä on selkeästi uskonnottomien vakaumuksen vähättelyä ja oikeuksien polkemista.
On sanottu, että "jos kirkkoa ei olisi, sellainen pitäisi keksiä". Tällainen kollektiivinen järjestelmä pitäisi kuitenkin olla täysin ilman uskontoa ja pappeja. Yhteisöllinen humanistijärjestö voi järjestää yhteisiä "ihmisyystilaisuuksia", joissa on seremoniat ja tilaisuudet ilman jumalia tai muuta taikauskoa. Myös uskonnottomat tarvitsevat tukea ja yhteisöllisyyttä, se kuuluu luonnolliseen elämään. Ihminen on sosiaalinen laumaeläin, joten yhdessäolo on normaalia toimintaa. Jokainen on kuitenkin yksilö, joten kaikki eivät kaipaa minkäänlaisia seremonioita. Mielestäni Suomessa ei ole enää yhtenäistä eikä kaikkia koskettavaa kulttuuria, joten kaikille yhteisiä tilaisuuksia ei voi ollakaan.
Väitetään usein että kirkolla on tärkeä rooli yhteiskuntarauhan ylläpitämisessä ja ihmetellään miksi Vapaa-ajattelijat kannattavat tuon yhteiskuntarauhan peruspilarin kaatamista. En usko tuollaiseen väitteeseen. Valtion turvallisuustaso tuskin laskee vaikka kirkko ja valtio erotettaisiin samalla tavalla kuin monissa Euroopan maissa on tehty. Jos Suomen yhteiskunta tai kulttuuri on valtionkirkon olemassaolosta kiinni, silloin se varmasti on heikolla pohjalla. Nopeasti ja yksipuolisesti ajatellen valtionkirkko voi tuntua tärkeältä, mutta todellisuudessa se antaa henkistä turvaa ja tukea vain tietyllä tavalla ajatteleville ihmisille eikä valtiollinen asema anna mitään lisäarvoa.
Kriisitilanteissa valtion lisäksi toimii kymmeniä järjestöjä, mutta mielestäni kirkolla on liian korostunut ja näkyvä rooli. Kirkon avustustoimet ovat tietenkin kannatettavia, kuten myös kaikkien muiden järjestöjen ja yksityisten henkilöiden. Mikään järjestö ei pysty yksinään hoitamaan kaikkea, vaan se vaatii koko yhteiskunnan ja väestön panosta. Kansalaiset tarvitsevat perusturvallisuutta ja henkistä turvaa kriisin hetkellä, mutta se on kuitenkin valtion ja kuntien tehtävä. Viranomaiset hoitakoot oman osansa ja omaiset käytännön järjestelyt sekä surutyön omalla tavallaan.
Kaakkois-Aasian tsunamikatastrofin jälkeen viranomaiset alkoivat laatia tehokkaampaa kriisivalmiutta ja parempia toimintaohjeita. Näin sen pitää ollakin, totuuteen ja konkreettisiin tekoihin perustutuva valmius ja toiminta on ainoa oikea. Maallisiin suruihin ja ongelmiin ei auta kirkolliset taikauskoiset menot. Hoitakoon valtio ja kunnat yhteiskuntarauhan ja perusturvallisuuden myös jatkossa, toivottavasti yhä enemmän myös uskonnottomien vakaumusta kunnioittaen.
Seuraava juttu: www.eroakirkosta.fi