Ensiksi haluaisin todeta teille, arvoisat tutkijat, että kyselitte asiaa väärässä lehdessä, sillä Kirkkosanomiahan lukevat vain hihhulit. Oikeampi lehti olisi ollut valtakunnallinen Vapaa-ajattelija tai tamperelainen Pakanasanomat.
Minä vilkuilen kaikenlaista roskapostiakin ja niin näin sivun alalaidassa teidän pyyntönne, johon vastaan, mielihyvin. Minut liitettiin ev.lut. kirkkoon kysymättä itseltäni mitään. Olin silloin noin kuukauden ikäinen ja äitini oli pelokas pappien hurmaama kansannainen, joka ihaili Malmivaaroja ja muita herätyspappeja. Ihmettelin koko nuoruuteni hänen pelokkuuttaan ja pappien palvontaa enkä jaksanut ymmärtää hänen juoksuaan herättäjäjuhlilla. En voinut kumminkaan sanoa hänelle pahasti, sillä hän oli aina hyvä minulle ja minä hänen jatkuva apulaisensa. Koulusta palattuani pilkoin polttopuita ja kävin maitokaupassa joka arkipäivä. Kuopion lyseossa meillä oli kiivas herännäispappi Viljo Tikanoja, joka toivotti meidät yleensä alimpaan helvettiin pienistäkin häiriöistä. Jos virsilaulu ei aamulla aamuhartaudessa sujunut hänen mielensä mukaisesti, niin koko luokka harjoitteli virsilaulua esim. klo 14 -16. Äitini odotti maitokauravellin syöjää kotona kaksi tuntia ja jokainen, joka joskus on keittänyt maitokauravelliä, tietää pohjaan palamisen vaaran varsinkin puuliedellä. Niinpä sitten virsilauluharjoitusten jälkeen söin pohjaan palanutta velliä mutta hyvältä se maistui kumminkin.Isäni ei käsitykseni mukaan ollut lainkaan uskovainen, mutta mukautui äitini oikkuihin esim. lähtemään aamulla klo 5 jälkeen maalaisten joulukirkkoon vaikka asuimmekin kaupungissa. Kun kysyin isältäni, että onko pakko lähteä, niin isäni sanoi: Lähe nyt vuan, muuten äitis ruppee itkemään. Jo nuorena uskoin jumaliin yhtä paljon kuin joulupukkiin mutta piti vain teeskennellä uskovansa pahempia seuraamuksia välttääkseen. Äitini halusi minusta pappia ja siitä syntyi ainoa konflikti minun ja äitini välille, koska sanoin hänelle yllättävän rumasti mielipiteeni. Se oli varmaan hänelle hirveä asia olen ajatellut sitten paljon myöhemmin. Ilmoitin myös äidilleni, että en mene rippikouluun koska minulla on yllin kyllin muutakin tekemistä. Äitini vastasi: No hyvä on, sitten et pääse naimisiinkaan. Se sai minut ymmälle. En tiennyt, että äitini joko valehteli tai puhui tietämättömyyttään. Niinpä jouduin rippikouluun, joka oli yhtä kärsimystä herännäispappi Tikanojan vaatiessa ulkoa Katekismuksen ja sen selitykset. Voihan perkele, ajattelin mutta minkäs mahtoi. Kaiken huippu oli tapahtuma jossa jouduin äitini ilmoittamana tuomiokapituliin oppilaaksi pappiskokelaalle toisen samanikäisen pojan kanssa. Pappiskokelas mukamas opetti meille kristinoppia ja kyseli perusasioita. Kaverini tiesi kaiken, minä kiroilin mielessäni ja ajattelin ihan muita asioita. Pappiskokelas valutti takiani hikikarpaloita. En tiedä kuinka hänelle kävi mutta toista kertaa minua ei pyydetty tuomiokapituliin oppilaaksi. Hyvä niin. Jo oppikoulussa totesin, että uskonto ei sinne kuulu, samoin jumalanpalvelukset ja aamuhartaudet ja kuinka tiedon ja tieteen opetuksen joukkoon sullotaan humpuukia.
Armeijassa sain kokea, että papit tunkeutuivat sinnekin. Totesin, että kirkko tunkeutuu yhteiskunnassa joka paikkaan pirullisella tavalla. Yliopistossa opiskeluuni kirkko ei päässyt vaikuttamaan vaikka sielläkin oli kaikenlaisia hihhulipiirejä mutta niihin ei ollut pakko mennä. Kuriositeettina mainittakoon opiskeluajalta, että erääseen vaiheeseen asuin samassa kämpässä kanttoriurkuriopiskelija Urpo Elomaan kanssa. Hän tarvitsi minua nuottien kääntäjäksi iltakirkkoihin. Näin sielultaan pinttynyt pakanakin joutui avustamaan kirkkoa. Aika pirullista, eikö vain. Opettajan urani aikana jouduin uskovaisten kanssa tämän tästä pieniin konflikteihin ja uhkasin erota kirkosta. He sanoivat, että teepäs vaan niin, niin kyllä menetät työpaikkasi. Vaimoni oli samaa mieltä. Niin jouduin olemaan kirkon nimellisenä jäsenenä ja maksamaan hyvän henkilöauton verran kirkollisveroja tyhjän takia. Nyt minulla voisi olla mersu mutta onkin 100 euron romu. Eläkkeelle päästyäni kävin välittömästi kysymässä AKAVA:n Erkki Kangasniemeltä, että voiko ev.lut. kirkko kajota eläkkeeseeni jos eroan kirkosta. Vastaus oli selkeä, kirkolla ei ole mitään mahdollisuutta viedä eläkettäni. Kuten huomaatte, olen elänyt pitkään kirkon aiheuttamassa helvetissä pelon takia. Enkä varmasti ole ainoa. Kirkon sisällä ja sen ulkopuolellakin on valtavasti ihmisiä, jotka pelkäävät. On hullua ajatella, että nykyaikana kolme neljäsosaa suomalaisista uskoo jumaliin. Kyllä meidät on peloteltu perinpohjin. Olen sitä mieltä, että lapsikaste on lailla kiellettävä, uskonto pois kouluista, kirkko selvästi eroon valtiosta ja teologia pois yliopistoista.Toim.huom. Kirjoitus on vastaus kirkon tutkimuskeskuksen kyselyyn, jossa pyydettiin kertomaan kirkosta eroamiseen johtaneita syitä.
Seuraava juttu: Pelasta itsesi - pelasta maailma