Jumalan imagokampanja menestys

Jyväskylän Nihilistiliitto on tyytyväinen toistaiseksi suurimpaan Jumalalle ja evankelis-luterilaiselle kirkolle toimittamaansa palveluun. Kirkko palkkasi liiton järjestämään vuoden 2002 seurakuntavaalien ennakkoäänestyksen, missä onnistuttiinkin yli odotusten.

Kirkko 2000-luvulle Nihilistiliiton voimin

Toimeksiannon taustalla oli huoli äänestysprosentin laskusta. Kyse ei ollut kuitenkaan vain suuresta nukkuvien puolueesta, vaan myös siitä, että aktiivisimmat äänestäjät muodostavat lähiaikoina pois nukkuvien puolueen täyttäen aivan muita uurnia kuin vaaliuurnia.

- Tämä on huolestuttavaa Jumalan kukkaron kannalta, sillä jäsenistön aktiivisuus korreloi jäsenistön määrään ylipäätään, kommentoi piispa Lalli N. Kuritus.

Kirkon imagokampanjan tavoitteena on modernin jumalakuvan kirkastaminen. - Nihilistiliiton lanseeraama kampanjalause "Olet tärkeä" kiteyttää asian hienosti. Ennen ihmiset tarvitsivat Jumalaa, nykyään asia on toisin.

Yhdistävänä tekijänä on kuitenkin siunaus. - Niin kuin Jumala siunasi ennen ihmisiä, saa Jumala nykyään siunauksen ihmisiltä kirkolle "siunaantuvien" verojen muodossa, Kuritus iloitsee. Suureksi menestykseksi osoittautunut äänestys hälvensikin tummia pilviä kirkon ja Jumalan välistä.

Ostareille hengaamaan

Jatkossa kirkko keskittyy Nihilistiliiton avulla Jumalan tuotteistamiseen. - Kirkon jäsen on pohjimmiltaan kuluttaja ja on mentävä lähelle tavallista kuluttajaa, Nihilistiliiton kirkkovastaava Luther Blisset linjaa. Seuraavat vaalit pidetään ostoskeskuksissa ja vaalilippuja jaetaan postimyyntikatalogeissa.

Luvassa on myös trenditietoisille suunnattuja eroottisia tuotteita. - Tavoitteena ovat erityisesti nuoret, sillä heillä elämä eli verojen maksu on vasta edessä, Blisset selittää. Heti vuoden alussa elokuvateattereihin tulee kaksi uutuusleffaa: gangstatytöille suunnattu "Jesus, whatta fuck!" sekä S/M-henkinen, Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta kertova "Housutkin pois".

Äänestyskäyttäytyminen remonttiin

Huolta on herättänyt myös hylättyjen äänien suuri määrä, mihin haetaan apua tietoisen kirkolliskuluttajan oppaalla. Vihkosessa kerrotaan esimerkiksi, että monivuotista ääniharavaa eli kirkkovenettä ei löydy oikeasti äänestyslistoilta, eikä Mooseskaan ole ollut ehdokkaana aikoihin, ei ainakaan hengellisen vallan puolella.

- Osa äänestäjistä on myös luullut, että kyse on Jeesuksen toisen tulemisen päivänmäärän veikkaamisesta. Muodollisia hankaluuksia ovat aiheuttaneet lisäksi mummelit, jotka yrittävät solmia päiväkahveja pappien kanssa tipauttamalla uurnaan puhelinnumeronsa, Kuritus myhäilee.

Jumalan kasvojen kohotus ei ole ensimmäinen Nihilistiliiton kirkolle toimittama palvelu. Liitto näytteli merkittävää roolia naispappeuden läpimenossa taannoisessa mieliäkin kuohuttaneessa kamppailussa. Blisset kertoo toimeksiannon tulleen korkea-arvoiselta, mutta anonyymilta taholta.

Asia ratkaistiin levittämällä kirkolliskokouksiin Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan esitettä seksuaalisesta häirinnästä työpaikoilla. Papisto innostui.

Nihilistiliitto pitää todennäköisenä yhteistyön jatkumista kirkon kanssa myös tulevaisuudessa. - Jumala haluaa rahaa, papisto haluaa, että Jumala haluaa rahaa ja me emme muuta haluakaan kuin rahaa. Sitä paitsi alallamme maksava asiakas on aina oikeassa ja kirkolla on millä mällätä, Blisset korostaa.

Luther Blisset
Tiedottaja
Jyväskylän Nihilistiliitto
L.Blisset@emailaccount.com

Seuraava juttu: ONKO MINULLA OIKEUS?