Tampereen vapaa-ajattelijat ry

Pakanasanomat 4/2002

Muutosta ja kehitystä - Petri Karisma
"Koska toiminta Tampereen Vapaa-ajattelijoissa on viime aikoina vilkastunut, niin päätimme, että Pakanasanomien päätoimittaminen kannattaa antaa jonkun muun kun puheenjohtajan vastuulle."
Puheenjohtajan palsta: Onko kristillisyys jälleen muodissa - Jani Hinkka
"Viime aikoina, osittain ehkä Myyrmannin surullisenkuuluisan pommi-iskun seurauksena, on ev. lut. kirkko päässyt kovastikin paistattelemaan julkisuudessa. Vakaumuksellisen keskustelu näyttäisi median mielestä olevan tällä hetkellä trendikästä, onhan keskustelua viime aikoina yllättävänkin paljon ollut. Myös Vapaa-ajattelijat ovat siihen päässeet kiitettävästi osallisiksi, sekä televisio- että radiohaastattelujen myötä."
Pakina: Jumalan imagokampanja menestys - Luther Blisset
"Jyväskylän Nihilistiliitto on tyytyväinen toistaiseksi suurimpaan Jumalalle ja evankelis-luterilaiselle kirkolle toimittamaansa palveluun. Kirkko palkkasi liiton järjestämään vuoden 2002 seurakuntavaalien ennakkoäänestyksen, missä onnistuttiinkin yli odotusten."
Jäsenistöltä: Onko minulla oikeus - Aaro Kontio
"Ovat harvassa nykyään ne kesäfestivaalit, joissa ei joudu törmäämään 'jeesus on herra' -paidoin ja -lipuin varustautuneisiin henkilöihin."
Sokerit mieltä muovaamassa - Risto Koivula
"Pakanasanomienkin palstoilla on käyty keskustelua ns. tieteellisen ihmiskuvan kysymyksistä. Keskustelu on koskenut ihmisen ajattelun, tietoisuuden, tahdon ja psyykkisten toimintojen suhdetta lähimpien eläinsukulaistemme psyyken ominaisuuksiin."
Kirkko ja parisuhdelaki - Petri Karisma
"Parisuhdelaki on ollut voimassa muutaman kuukauden ja keskustelu sen ympärillä ei näytä laantuvan. Parisuhdelakia vastustetaan mitä erilaisimmilla uskonnollisilla virityksillä, mutta uskovaisilta on unohtunut pääasia. Parisuhdelaki on ennen kaikkea oikeudenmukaisuus-, tasa-arvo- ja suvaitsevaisuuskysymys."
Kiireinen syksy tampereen vapaa-ajattelijoissa
"Tampereen vapaa-ajattelijoissa on tapahtunut erittäin paljon sitten edellisen Pakanasanomien ilmestymisen. Merkittävimmät tapahtumat ovat olleet paneelikeskustelu päiväkotien uskontokasvatuksesta, uusien jäsenten ilta ja perinteisen kirkostaeroamiskampanjan toteuttaminen."
Vakaumusten tila Suomessa - Petri Karisma
"Maallistuminen valtaa Suomessa alaa päivä päivältä enemmän ja enemmän, mutta tutkimukset ovat näyttävinään aivan muuta. Puhtaasti jäsentilastoja katsoen Suomi on erittäin uskonnollinen maa, kuuluuhan suomalaisista vähän alle 85% evankelisluterilaiseen kirkkoon. Mutta miltä Suomen uskonnollisuus näyttää, kun tutkitaan suomalaisten uskonnollisuutta vähemmän kirkollisilla menetelmillä?"
Jäsenistöltä: Pukille oma seurakunta - Tapio Aho
"Joulupukin tilanne on oikeastaan aika säälittävä. Ei siksi, että hänellä on kovasti kiireitä näin joulun alla. Kyllähän työtä olla pittää. Hänen tilanteensa on ikävä uskonasioissa. Tänäkin vuonna moni lapsi on taas tajuavinaan Joulupukin olevan silkkaa aikuisten levittämää legendaa."
Kuule pyhää sanomaa - Timo Rantala
Jouluruno
Erkin elämään, osa 17 ( sarjakuva)
Suuressa maailmassa tapahtuu.
Sanatehtävä
Sanatehtävä.

Lehti on saatavilla myös yhtenä dokumenttina.