Mikä tekee vapaa-ajattelusta paremman vaihtoehdon? Oudompi voisi ajatella että kyseessä on täysin henkilökohtaiseen uskoon liittyvä ratkaisu, eli kyseessä olevan tiukkaakin tiukempi ateistinen yhdistys. Totta on, että valtaosa jäsenistä on ateisteja, mutta on huomattava että aatemaailman ristiriitoja on yhdistyksenkin sisällä hyvinkin paljon. Vapaa-ajattelijat ei ole mikään "anti-uskonnollinen" yhdistys, jolla olisi selkeä kanta ja näkemys siitä miten maailma on luotu ja vastaus kysymykseen jonkin suuremman voiman olemassa olosta. Jokaisella jäsenellä on omat näkökantansa, yhdistyksen pyrkimyksenä on perustellun tieteellisen tiedon jakaminen ja aatemaailman keskustelun puhtaiden pelisääntöjen ylläpitäminen.
Mielestäni yhdistyksen yksi pääasiallinen tarkoitus on pyrkiä suomalaisen valtionkirkon erottaminen valtiosta ja näin taata uskonnollinen tasa-arvo. Samalla tavoin kuin laki antaa tasa-arvosuojan esimerkiksi sukupuolesta, iästä tai etnisestä taustasta riippumatta, tulee samoin myös taata tasa-arvoinen kohtelu elämänkatsomuksesta riippumatta. Nykyisellään valtionkirkko sortaa ateistisen tai muun ei-kristillisen maailmankatsomuksen omaavia lukuisissa asioissa, tässä kolme karkeinta esimerkkiä:
1. Yhteisöveron osuuden maksaminen evankelis-luterilaiselle ja ortodoksiselle kirkolle
Huolimatta siitä kuuluuko yrittäjä mihinkään uskontokuntaan, hän joutuu maksamaan salakavalasti kirkolle tukea yhteisöveron muodossa. Yhteisöveron osuushan ei ole mitään nappikauppaa, sehän on kirkon suurin tulonlähde. Hieman pilkallisesti onkin ihmetelty, että kuka hyötyy uskonnollisesti K-kaupan makkarapaketin hinnassa olevasta yhteisöverosta. Helpottaako se ostajan, kauppiaan, K-kauppaketjun vai makkaran valmistajan taivaaseen pääsyä?? Entäpä mitä tämä yhteisöveron maksaminen hyödyttää? Kirkon kantaa kysyessä saa vastaukseksi esimerkiksi kirkon merkittävän vaikutuksen avustustyössä. Kyllähän heikompiosaisia saa avustaa, kyse ei ole siitä. Mutta eihän se saa olla kirkon tehtävä. Pelastusarmeijan vanha motto on "Soup, Soap and Salvation", eli normaalin auttamisen lisäksi, ikään kuin kaupan päällisiksi saa kunnian kuulla miten saa pelastuksen ja iankaikkisen elämän. Toistaiseksi on Suomessa ns. kytkykauppa ollut kiellettyä, saman periaatteen tulisi ulottua myös avustustyöhön.
2. Hautaustoiminnan lähes täydellinen monopoliasema
Ev. lut. kirkko on saavuttanut tilanteen, jossa sillä on lähes täydellinen hautaustoiminnan monopoli-asema. Kirkkohan pyrkii olemaan "yleishyödyllinen" ja "tasa-arvoinen" instanssi, joten teoriassahan tässä ei pitäisi olla mitään ongelmaa. Mutta käytäntö onkin aivan toinen. Ei tarvitse mennä montaakaan vuotta taaksepäin, kun päästään tilanteeseen jossa kirkko ei suostunut hautaamaan hautausmaalleen kirkkoon kuulumatonta henkilöä. Nämä "pakanat" haudattiin virallisen hautuumaan ulkopuolelle, hyvinkin kyseenalaisiin ja toisarvoisiin paikkoihin, esimerkiksi Kalevankankaan hautausmaan "pakanahautuumaa", joka sijaitsee aidatun alueen ulkopuolella, aivan tien vieressä ja kävelytien halkaisemana. Ja tarvitseeko edes sanoa että kyseisen hautuumaan osan hoito on aivan toista luokkaa kuin aidan toisella puolella olevan osan hoito. Toinen ongelma on myös taloudellinen, kirkko kyllä mielellään ottaa yhteisöveroa tekosyynään hautausmaatoiminta, mutta kuitenkin perii tästä korvausta. Jälleen ei mitään suurempaa tasa-arvo ongelmaa olisi, jos vain perittävät korvaukset olisivat yhtä suuria kristityllä ja ei-kristityllä. Näinhän asia ei kuitenkaan ole, vaan "pakana" joutuu maksamaan jopa tuplahinnan maahan saattamisestaan.
3. Kristillinen opetus päiväkodeissa ja kouluissa
Vahvana luterilaisena valtiona on suomalainen päiväkoti- ja peruskoulujärjestelmä hyvinkin käännyttävää kristillistä työtä tekevä. On toki ymmärrettävää, että vanhempien ollessa kristillisiä, ei lapsen kasvatus voi olla puolueetonta, eikä sen välttämättä tarvitse ollakaan. Ongelma on kuitenkin salakavala, piilotettu kristillinen kasvatus, johon osallistuminen on käytännössä pakollista, oli lapsen vanhemmat sitten tapakristittyjä tai puhtaita ateisteja. Päiväkotien ruokarukoukset, kristillis-painotteiset leikit, laulut ja sadut, sekä kenties suurimpana ongelmana uskonnolliset juhlat. Lapsen eristäminen näistä tilanteista on usein hankalaa ja jopa haitaksi lapselle itselleen. Ei niinkään aatemaailman, vaan sosiaalisen kanssakäymisen vuoksi. Samaisen sosiaalisen paineen, yhteenkuuluvuuden tarpeen vuoksi myös 95% suomalaisista nuorista istuu peruskoulun uskonnontunnit ja menee rippikouluun. Opetusta leimaa hyvin usein vankka uskon näkökanta, siis tieteelliselle tai loogiselle ajattelulle ei suoda tilaa. Nuori kenties passivoituu suurimpien kysymysten edessä, onhan niistä lähes mahdoton saada kirkon puolelta aikaan järjellistä, oman uskon näkökannan unohtavaa keskustelua.
On helppo ajatella että eihän luterilainen kirkko mitään pahaa pyri tekemään nuorten uskonnonopetuksella, päinvastoin. Totta, on myönnettävä että luterilaisen kirkon opit mm. lähimmäisen rakastamisesta ovat hyviä, ja maailma parempi paikka mikäli näitä oppeja enemmänkin noudatettaisiin. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, vaan periaatteesta pyrkiä tasa-arvoiseen tilanteeseen, jossa nuori itse voi ja hänen täytyy pohtia eri maailmankatsomusten oikeellisuutta. Yhden ainoan näkökannan esittäminen aiheuttaa helposti vaaratilanteita. Kuinka moni luterilainen hyväksyy islamilaisissa maissa tapahtuvan islaminopin pakkosyötön, esimerkiksi opetukset alle 10-vuotiaille lapsille siitä, kuinka on oikein ja suuri kunnia mikäli saa kuolla Allahin puolesta, esimerkiksi itsemurhapommi-iskussa länsimaiseen kohteeseen?? Vertaus on karkea, mutta periaate sama, pakkosyötetään uskonnollista näkökantaa ainoana totuutena lapselle, joka ei ole kykenevä sanomaan sen järkevyyttä.
Omasta maailmankuvastani en suoraan sanoen tiedä mitä kertoa. Kristilliseen Jumalaan en usko, joskaan en myöskään kiistä jonkin suuremman voiman olemassa oloa. Olisi kenties liiankin helppoa vain nostaa kädet pystyyn ja todeta että kristillisen kirkon täytyy olla oikeassa, onhan se instituutiona niin vanha ja väkiluvultaan suuri. Eihän suuret massat voi olla väärässä?? Toinen helppo vaihtoehto olisi agnostikoksi ryhtyminen, myöntää olevansa kykenemätön todella tietämään elämän suurimpiin kysymyksiin vastausta. Sen myönnän etten tiedä, en ainakaan vielä. Mutta haluaisin tietää ja sen eteen pyrin tekemään jatkuvasti töitä. On sanottu, ettei elämän suurimpiin kysymyksiin ole tarjolla helppoja vastauksia tai ratkaisuja. Se pitää enemmän kuin täysin paikkaansa.
Seuraava juttu: Täydellinen vitsi