Tampereen Työväen Teatterin näytelmästä Vapaa Ajattelija

Kävin katsomassa nimen innoittamana näytelmän kellariteatterissa. Nimestä huolimatta näytelmä ei kertonut vapaa-ajattelijasta, ainakaan sanan vakiintuneessa merkityksessä. Kirjoitustapa tosin olikin Vapaa ajattelija, ilman väliviivaa. Näytelmän päähenkilön, filosofi Diderot'n sanoin: "Vapaa ajattelu on rakkauden ja seksin sekä pariutumisen ja parin erottamista." Diderot mainittiin kuitenkin ateistiksi.

Näytelmä oli hauska ja antoi jopa hieman ajateltavaakin. Esityksen tempo varsinkin ensimmäisellä puoliajalla oli nopea, joten Diderot'n ajatuksia ei oikein ehtinyt seurata. Toisella puoliajalla tempo oli jo rauhallisempi. Nyt pitkät monologit käsittelivät henkilökohtaisemmin seksuaalisuutta ja moraalia, ja liittyivät tiukemmin henkilöhahmojen elämään. Hyvä idea oli piilottaa komediaan ihan oikeitakin ajatuksia. Tämä näytelmä ei mennyt toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta sen (melkein) pystyisi katsomaan "vain" viihteenä.

Näytelmässä Diderot, filosofi, hyvä puhuja ja hieman naistenmies selittää asiat itselleen parhain päin erilaisten filosofisten ajatusten valossa. Ideana on, että asiat ovat kuitenkin ristiriidassa keskenään, joten hän puolustaa seuraavassa kohtauksessa juuri sitä, minkä edellisessä tuomitsi. Oikutteleva moraali vääntyykin aina juuri sopivaksi. Tämä antaa kuitenkin hieman huonon kuvan koko filosofisesta ajattelumallista.

Voiko ihminen todellisuudessa uskoa aina sopivimpaan ajatusmalliin, eikä valita edes yhtä johtoteemaa? Mikäänhän ei yleensä ole täysin absoluuttista, mutta tarvitaan jokin suunta, jonne kulkea, jottei eksyisi täysin. Ihmisellä on joku perusajatus oikeasta ja väärästä, eikä sitä pitäisi radikaalisti muutella tilanteen mukaan. Tarkoitus ei pyhitä keinoa. Vai pyhittääkö?

Seuraava juttu: Mikä on taidetta?

Laura Mäntysalo