23.4.1945, mikä viikonpäivä?

Minulla oli hyvät, suorastaan kultaiset vanhemmat, pula-ajasta ja köyhyydestä huolimatta aina lämmin ja tarpeeksi iso pipo, rakas kissimirri ja äidin ompelema räsynukke. Luonteessani on silti aina ollut outo, aggressiivinen pimeä puoli. Saan silloin tällöin hillittömiä raivokohtauksia ilman järjellistä syytä. Tämä on kummastuttanut eräitä ystävättäriäni suuresti, koska "härkä on rauhallinen, tasainen koti-ihminen, joka ei vähästä hermostu." Joskus vuosia sitten nämä ystävättäreni yrittivät analysoida minua jopa kiinalaisen horoskoopin avulla, mutta vetivät jälleen vesiperän.

Olen jo kuitenkin, luonteineni kaikkineni elänyt melko pitkän ja hyvän elämän, ja niinpä istuskelinkin tyytyväisenä ja hyväntuulisena Tampereen Vapaa-ajattelijoiden toimistossa päivystäjän ominaisuudessa torstaina 27.1.2000. Oli hyvin hiljaista, kunnes sisään kolisteli ja rymisteli häjymäiseen tyyliin nuori, naispuolinen jäsenemme suoraan Steiner-koulun eurytmiatunnilta. Pianisti oli ollut sairaana, ja liikunnan sijasta keskityttiin eurytmian sielulliseen puoleen. Rudolf Steinerin mukaan ihmisen luonne riippuu siitä, minä viikonpäivänä hän on syntynyt! Tiistaina syntyneistä lapsista kasvaa aggressiivisia aikuisia! Kun nuori jäsenemme uskalsi kyseenalaistaa (tiistaina syntyneenä) opettajan suoltamaa huuhaata, huudahti opettaja loukkaantuneena, ettei sieluttomien materialistien kanssa voi keskustella.

Kuinka on mahdollista, että sivistysvaltiossa, opetusviranomaisten valvomassa ja yhteiskunnan tukea nauttivassa koulussa, olkoonpa miten yksityinen tahansa, opetetaan astrologiaa? Onko meillä varaa naureskella kehitysopin kieltäneille jenkkikouluille, kun omissa, suurta arvostusta nauttivissa steinerkouluissamme harjoitetaan ties millaisesssa mittakaavassa hämäriä salatieteitä? Kun herkille, kasvaville lapsille ja nuorille opetetaan, että tiistaina syntyneistä tulee aggressiivisia, voi ennustuksesta tulla itsensätoteuttava.

Taikauskolle on helppo nauraa, vääntää siitä vitsiä ja vähätellä sen vaaroja. Meidän tulisi kuitenkin mieluummin etsiä keinoja, joilla siitä päästäisiin vähitellen kokonaan eroon. Se onkin jo huomattavasti vaikeampaa.

Liisa Lahdenmäki

P.S. Kuka kertoisi minulle, oliko 23.4.1945 mahdollisesti tiistai?

Linkkivinkit: Steinerkoulut Suomessa -sivulta löydät toisenlaisiakin mielipiteitä asiasta... Tutustu myös siihen, mitä Uskontojen uhrien tuki ry kirjoittaa aiheesta.

Seuraava juttu: Knalleja ja sateenvarjoja