Suomessa on melko yleisesti totuttu, että uskonnolla on jonkinlainen rooli ihmisen elämänvaiheissa aina syntymästä hautaan saattamiseen saakka, oli henkilö itse uskonnollinen tai ei. Lähihistoriassamme on ollut tavallista, että lapsi heti syntymässä liitetään seurakuntaan kastejuhlassa, istutetaan peruskoulun läpi uskonnontunneilla, laitetaan rippikouluun, vietetään ehkä kirkkohäitä ja lopulta siunataan seurakunnan kappelissa hautaan.
Yhä enenevissä määrin valitaan kuitenkin toisin. Sekä uskonnottomien että muuten ei-kristillisten ihmisten määrä Suomessa kasvaa koko ajan, ja yhä harvempi lapsi liitetään heti syntymässä kirkkoon. Monelle voi vielä olla hieman epäselvää, miten väistellä eri elämänvaiheissa oletuksena tuputettavaa uskonnollisuutta. Siksi aloitamme nyt kirjoituksien sarjan, jossa käsitellään koko elämänkaaren kattavasti erilaisia siirtymäriittejä ja elämänvaiheita uskonnottomuuden näkökulmasta. Ensimmäisenä vuorossa on luonnollisesti syntymä.
Kun lapsi syntyy Suomessa, kirjataan syntymä heti sairaalassa Suomen väestötietojärjestelmään. Pian tämän jälkeen Digi- ja väestötietovirasto toimittaa lapsen huoltajalle lomakkeen, jolla kolmen kuukauden kuluessa syntymästä ilmoitetaan lapsen nimet ja äidinkieli. Jos huoltajat haluavat liittää lapsen johonkin uskontokuntaan, tehdään se yleensä palauttamalla lomake kyseiselle uskontokunnalle. Lapsi ei siis tule automaattisesti liitetyksi mihinkään uskontoon, ilman molempien vanhempien yhteistä suostumusta ja ilmoitusta. Tietysti uskontokunnilla voi olla omia sääntöjään jäseneksi ottamiselle, Suomen laki ottaa vanhempien suostumuksesta määräämistä lukuunottamatta kantaa lähinnä uskontokunnasta eroamiseen. Esimerkiksi evankelis-luterilaiseen seurakuntaan voidaan liittää lapsi vain, jos ainakin toinen lapsen vanhemmista kuuluu kirkkoon. Tällöinkin kuitenkin edellytetään molempien vanhempien suostumus.
Kastejuhlan tilalle on noussut suosituksi vaihtoehdoksi nimenantojuhla, missä syntynyt lapsi esitellään läheisille ja paljastetaan tulokkaan nimi. Juhlaan ei ole olemassa mitään ennaltamäärättyä kaavaa, vaan jokainen voi tehdä siitä mielensä mukaisen. Monet vanhemmat poimivat juhlaan kastejuhlista tuttuja elementtejä, joista on riisuttu pois uskonnollisuus, tai keksivät itse kokonaan uusia seremoniallisia ohjelmia lapsen juhlistamiseksi. Suosittuja ovat mm. kukkaseppeleen laskeminen lapsen päähän, juhlaan sopivien laulujen laulaminen, nimikkopuun istutus, runonlausunta ja erilaiset nimenarvausleikit.
Papin tilalle voidaan pyytää jotakuta läheisistä vetämään ohjelmaa tai pitämään puheita. Puheenpitäjä voidaan myös tilata Pro-Seremonioilta, joka on Vapaa-ajattelijain liiton, Prometheus-leirin tuki ry:n ja Suomen Humanistiliiton perustama voittoa tavoittelematon palvelukeskus, joka tarjoaa puhuja- ja musiikkipalveluita tunnuksettomiin juhliin.
Jos lapselle halutaan nimetä kummeja, voidaan kastekummien sijasta nimetä niin sanottuja siviilikummeja. Siviilikummeille voidaan sopia omat velvollisuutensa vanhempien tahdon mukaan, ilman uskontoon liittyviä lupauksia. Juhlassa kummit voivat allekirjoittaa omat kummitodistuksensa, jotka vanhemmat voivat joko laatia itse tai tilata Pro-Seremonioilta.
Erilaisia ideoita ja kokemuksia uskonnottomista nimenantojuhlista löytyy runsaasti netin keskustelupalstoilta, joita kannattaa juhlia suunnitellessa selata. Valmista kaavaa ei tarvitse noudattaa, mutta juhlaa voi viettää juuri niin perinteikkäästi kuin haluaa. Tärkeintä on tietysti, että juhlat ovat perheelle mieluisat ja tarjoavat läheisille mahdollisuuden uuden lapsen tervetulleeksi toivottamiseen.
Linkkejä ja lähteitä:
www.infofinland.fi/fi/elama-suomessa/perhe/lapset/kun-lapsi-syntyy-suomessa
www.uskonnonvapaus.fi
www.pro-seremoniat.fi