Maailma muuttuu Eskoseni!

On ollut mukava seurata, kuinka nopeasti ev.lut. kirkon asema yhteiskunnassa on muuttunut. Vielä 1990-luvun lopulla kirkko oli voimiensa tunnossa, kun jäsenkato oli minimissään ja muutenkin kirkon toimintaa ei juurikaan arvosteltu. Mutta mikään ei näytä olevan ikuista!

Alkanut vuosituhat on ollut kirkolle yhtä kärsimysten tietä. Kirkko on aikaisemmin joutunut tekemisiin vain sellaisen lainsäädännön kanssa, joka on ollut sen oppien kanssa sopusoinnussa. Viime vuosina on kuitenkin säädetty monia lakeja, joita kirkko on voimallisesti vastustanut tai muuten ilmaissut niihin eriävän mielipiteen.

Kirkko vastusti äänekkäästi parisuhdelain säätämistä, mutta se kuitenkin hyväksyttiin. Nyt kirkko on ongelmissa, koska se ei tiedä, kuinka toimia homoseksuaalisten työntekijöidensä kanssa ja miten suhtautua homoparien liiton siunaamiseen. Kirkko vastusti myös uskonnonvapauslakiin tullutta kirjallista kirkosta eroamista. Tämäkin toteutui. Kirjallinen kirkosta eroaminen on mahdollistanut joukkopaon kirkosta.

Ilmeisesti edellä kuvatut lainmuutokset ja niiden seuraukset ovat osoittaneet, että kirkko ei ole se sama valtatekijä, kun menneinä vuosina. Tämä on antanut rohkeutta niille ihmisille, jotka kokevat, että kirkon erityisasema on vahingollinen suomalaiselle yhteiskunnalle. Vaikka ihmisiä ei ole poltettu vuosiin kirkon vastaisista kannanotoista, oli aikaisemmin hyvä olla hiljaa kirkon asemasta, jos mieli asua ja vaikuttaa Suomessa.

Nyt uskalletaan aidosti ottaa kantaa uskonnonvapauden ja ihmisoikeuksien puolesta, eikä tarkoituksenmukaisesti tarvitse tehdä sellaisia kannanottoja, jotka ovat kirkon mieleen, mutta perusoikeuksia vastaan. Kaksi viimeisintä suoraselkäistä päätöstä ovat vihreän liiton periaateohjelmaan kirjattu kahden valtionkirkon erityisaseman purkamiseen tähtäävä tavoite ja oikeusasiamiehen kannanotto seurakuntalehtien jakamisesta vain kirkon jäsenille. Nämä ovat hyviä kannanottoja ja toivon, että vastaavanlainen rohkeus jatkuu myös tulevaisuudessa.

Petri Karisma

Seuraava juttu: Kas te!