Ennen muinoin ihmisillä oli tapana käydä pesulla harvakseen ja silloinkin pestiin vain jalat. Muuan Johannes päätti hyödyntää markkinarakoa ja suoritti Jerusalemin työvoimatoimiston järjestämän yleisen pesijän ammattikurssin. Pian hän oli tavallinen näky siellä, missä vettä sattui virtaamaan. Erityisesti naiset olivat kohta märkinä Johanneksen kohdatessaan, koska hän oli hyvin aktiivinen alallaan.
Pesemättömät ihmiset olivat tietysti ainaisen töhnän peitossa, eikä heitä ollut tutuimmatkaan tuntea. Lika irtosi vasta Johanneksen upotettua heidät hetkiseksi veteen. Pinnalle nostetut poseerasivat puhtoisina kuin pulmuset, ja heidän tutut kasvonpiirteensä saattoi taas erottaa. Kas te! -kiljahduksia kiiri pesupaikalla ihmisten tunnistaessa pitkästä aikaa toisiaan. Siitä keksittiin ottaa tapahtumalle nimeksi kaste, ja Johannes sai lisänimen Kastaja.
Johannes siis syntyi sikäli sopivalle seudulle, että esimerkiksi Suomessa hän olisi saanut talviaikaan helposti lisänimekseen Pakastaja. Vain osittaiseen upottamiseen erikoistuneena hän olisi ominut puolestaan lisänimen Rakastaja, mutta myöhemmät piispainkokoukset ovat pudottaneet siitä häveliäisyyssyistä kaksi ensimmäistä kirjainta pois. Nimenomaan siksi kristillisessä Suomessa juhlitaan hänen muistokseen juhannusta (Johan nus) asiaan kuuluvin riittimenoin.
Työ oli Johanneksella niin verissä, ettei hän tahtonut vapaalla ollessaankaan päästä siitä irti. Jopa kyläillessään hänellä oli tapana kysyä, löytyisikö talosta mitään kastamista. Jos isäntäväki oli kasteltu aivan hiljattain, he päättivät lyödä vaihtoehtoisesti pötyä pöytään ja kehottivat kastamaan sitä. Tästä sitten kehittyi edelleen käytössä oleva tapa tarjota vieraille kahvin kera pullaa. Ja onhan vanhakin käntty kastamisen jälkeen kuin uudesti syntynyttä. ”Korppukin antautuu kahville”, vanha viidakon sanonta.
Pientä epäloogisuutta Johanneksella oli toisinaan hommiensa hoidossa. Paikallistoimittaja Matteus kirjoittaa raportissaan 3:1: “Niinä päivinä tuli Johannes Kastaja ja saarnasi taivasten valtakuntaa Juudean erämaassa...”
Erämaa on pesijälle sikäli outo valinta, että sellaisella seudulla vesi on tunnetusti vähissä. Hyvä jos sitä riittää tilkka juotavaksi. Ainoaksi vaihtoehdoksi tällöin jää lööperin jauhaminen fariseusten kanssa. Taitavana pesijänä Johannes puhui aina suunsa puhtaaksi ja selvitti tilanteet kuin vettä vain jopa ilman vettä.
Johanneksen turmioksi koitui Herodiaan tytär, joka väitti Johanneksen viekoitelleen hänet osittaiskasteeseen, eikä ollut maksanut hommasta kuin pari dinaaria.
Kuningas Herootes suivaantui: “Törkeää! Herodiaan tytärtä on pantu halvalla! Nyt Johanneksen pää tänne läkkipeltisellä tarjottimella ja sassiin!”
Ja niin Johanneksen pää tuotiin saliin halpamaisuutta kuvastaen läkkipeltisellä tarjottimella. Jos Johannes olisi maksanut suorittamastaan osittaiskasteesta reilusti, hänen päänsä olisi kannettu sisään hopeisella vadilla.
Siihen päättyi tarina yhdeltä aikansa päällä päsmäriltä kosteassa työympäristössään. Nykyiset käännyttäjät turvautuvat kaatamiseen. Ehkä jo seuraavat kokeilevat taitojaan jonglööreinä.
Seuraava juttu: Atte Ateisti & Pastori Pyhätosi