Tämä on ensimmäinen osa vuoden 2006 Pakanasanomissa julkaistavaa juttusarjaa, jossa pappi ja vapaa-ajattelija keskustelevat erilaisista uskontoon ja uskonnottomuuteen liittyvistä teemoista. Keskustelut aloitetaan vuorotellen, joten molemmat osapuolet pääsevät esittämään näkemyksiään ja vastaamaan toisen kannanottoihin. Avoin vuoropuhelu uskontoon sitoutuneiden ja uskonnottomien välillä on tarpeellista, jotta voisimme ymmärtää ja hyväksyä toistemme tavan hahmottaa maailma.
Vanhastaan on väitetty, että ilman uskontoa ei ole moraalia. Jos ihmisille ei anneta suoria käskyjä kuinka toimia, niin elämä menee pelkäksi hulinaksi ja rikollisuus rehottaa. Tämä ajatusrakennelma lähtee olettamasta, että ihminen on täysin kykenemätön elämään moraalisesti ilman ylhäältä annettuja ja uskonnolla ideologialla perusteltuja käskyjä ja normeja. Kaikissa uskonnoissa on monenlaisia sääntöjä, miten elää säädyllinen ja kunnollinen elämä. Näiden sääntöjen ja ohjeiden kerrotaan olevan jonkin viisaan ja metafyysisen olennon oivalluksia, jotka sitten on kerrottu ihmisille. Koska käskyt, säännöt ja ohjeet ovat jumalallisia, on niitä vastaan rikkominen kapinointia tuota jumalaa vastaan.
Uskonnoille tyypillinen moraalikäsitys johtaa helposti hyvin mustavalkoiseen maailmaan, jossa moraalin piiriin päästetään vain ne ihmiset, elämänmuodot ja tavat, jotka aikoinaan pyhissä kirjoituksissa hyväksyttiin. Uskontoon perustuva moraali ei mahdollista ihmiskäsityksen ja arvojen muuttumista, mikä on hyvin nähtävissä vaikeutena hyväksyä homoseksuaalinen rakkaus rakkauksien muotojen joukkoon.
Nykytietämyksen mukaan ihminen kykenee joihinkin moraalisiin päätelmiin aivan luonnostaan, eli ihmisen biologia ja psykologia estää ihmistä tekemästä tiettyjä epämoraalisena pidettyjä tekoja. Tästä hyvänä esimerkkinä on sukurutsan välttäminen. Eläimille, ihminen mukaan luettuna, on muodostunut evoluution kautta sisäsiittoisuuden kammo. Tämä on hyvin luonnollista, koska lähisukulaisten kanssa pariutuminen aiheuttaa suuren vaaran periä vaarallisia ja jopa tappavia geneettisiä vikoja. Luonnon valinta on toiminut tässä tapauksessa niin, että jäljelle jatkamaan ihmisen sukua ovat jääneet ne, joilla on taipumus pariutua omaa lähipiiriä kauempaa. Tässä tapauksessa ei suoranaisesti voitaisi puhua moraalista, koska sukurutsan välttäminen on johdettavissa ihmisen biologiasta. Raamatussa kerrotaan, että Mooses kielsi sekaantumasta lähisukulaisiin - kohta, jonka kristityt väittävät osoittavan uskontonsa ylivertaisuuden. Tässä tapauksessa Mooses on vain kirjannut itsestäänselvyyden, eikä siitä voida antaa sen kummempaa kunniaa.
Kaikkia moraalisia ohjeita ei tietenkään voida perustella ihmisen biologiasta ja psykologiasta lähteviksi. Tarvitaankin jokin mekanismi, joka mahdollistaa sellaisen moraalisen normiston muodostumisen, joka palvelisi mahdollisimman hyvin mahdollisimman suurta joukkoa ihmisiä ja muita elämänmuotoja.
Uskonnoton moraali muodostuu aina ihmisten kautta ja vuorovaikutuksessa. Näin ollen moraalinormiston muodostuminen esille tulleisiin tilanteisiin ja asioihin kestää aina oman aikansa ja saattaa kääntyä alkutilanteen vastakohdaksi. Asia, jolle ollaan muodostamassa normistoa on luonnollisesti alussa vieras, eikä siihen osata ottaa lopullista tai edes hyvää kantaa. Asiaan tutustuminen ja sen tutkiminen ja siitä keskustelu luo käsityksen, mihin suuntaan moraalista normistoa tulee kehittää. Uskonnoton moraali on aina siinä hetkessä oleva ja vain niillä reunaehdoilla pätevä, jotka ovat vallitsevia siinä hetkessä. Tiedon lisääntymisen ja pohdinnan tulee antaa vaikuttaa moraaliseen koodistoon, näin se päivittyy vastaamaan uutta tilannetta.
Hyvänä esimerkkinä siitä, kuinka moraali voidaan muodostaa alussa uudelle ja vieraalle asialle, on suhtautuminen tupakkaan. Tässä asiassa on tapahtunut täydellinen suunnan muutos vuosien varrella.
Tupakka tuli Eurooppaan löytöretkeilijöiden mukana ja aluksi tupakan polttamista pidettiin jopa terveyttä edistävänä ja sillä yritettiin torjua vaarallisia tauteja, kuten paiseruttoa. Vähitellen kuitenkin huomattiin, että tupakan poltolla ei ole terveyttä edistäviä ominaisuuksia. Tupakan polttoa saatettiin kritisoida epäsiistinä tapana, mutta kukaan ei ilmeisesti tullut ajatelleeksi, että tupakan savu on vaarallista sekä polttajalle että sivullisille.
Toisen maailmansodan jälkeen saatiin tutkimustietoa, joka osoitti, että tupakoinnilla ja keuhkosyövällä on syy-seuraussuhde. Kun huomattiin, että tupakansavu on vaarallista sivullisille, tuli tarve rajoittaa tupakanpolttoa työpaikoilla ja ravintoloissa. Nykyisin tupakalla on hyvin huono maine ja tupakanpolttoa tullaan tulevaisuudessa rajoittamaan entisestään.
Itse asiassa olen Petri Karisman kanssa samaa mieltä siitä, että moraalinen käytös ei tosiaankaan vaadi uskonnollista vakaumusta, mutta moraali ei synny myöskään tyhjästä. Psykologit ovat todenneet, että moraalin syntyyn ja kehitykseen vaikuttaa vahvasti sekä ihmisen ympäristö että perimä.
Joku voi elää täysin uskonnottomassa ympäristössä, mutta jos vaikka vanhemmat opettavat lapsensa arvostamaan luontoa, itseään ja ystäviään, niin monet voivat pitää uskonnotonta ihmistä jopa mallikristittynä. Joku taas voi olla jo perusluonteeltaan hyväntahtoinen ja avulias, vaikka kukaan ei ole näitä taitoja tai asenteita hänelle opettanut. Ihmisen käytös ei ole sidottu siihen, tunteeko tämä uskonnollista kirjallisuutta vai ei.
Mutta toinen asia on se, miten ympäristö vaikuttaa meihin jokaiseen ja mitä käyttäytymismalleja ja arvoja me viiteryhmiltämme omaksumme. Vaihtoehtoja on nykyisin niin monia, että kukin joutuu tavalla tai toisella valitsemaan omat arvonsa ja viiteryhmänsä. Monet omaksuvat sen, mitä ympäristö heille tarjoaa, itsekään sitä tiedostamatta, mutta esimerkiksi muslimi saattaa kieltäytyä syömästä sianlihaa ja juomasta alkoholia ja kristitty saattaa tehdä lähimmäispalvelua.
Pitää paikkansa, että tällöin uskova ihminen ottaa vaikutteensa uskonnollisesta ympäristöstään (koraani, raamattu), mutta samoin tekee uskonnotonkin ihminen. Hänellä on vain erilaiset "pyhät kirjoitukset" (tutkimustulokset, yleinen mielipide) ja monesti samat ympäristötekijät kuin uskonnollisella (perhe, ystäväpiiri), jotka vaikuttavat hänen valintoihinsa.
Olen aistivinani kirjoituksessa pelkoa siitä, että uskonto jotenkin aivopesee ihmisen ja tämä on tahdoton sätkynukke, jonka on vain alistuttava tottelemaan. Onko pelko turha? Suurin osa suomalaista tuntee kymmenen käskyä. Niiden tietäminen ja tunteminen ei kuitenkaan tee kenestäkään kristittyä. Mikäli aivopesuajatus toimisi, niin näitä käskyjä olisi helppo mekaanisesti noudattaa, mutta jopa yllättävän monelle kristitylle tämä totteleminen päinvastoin tuottaa suuria vaikeuksia. Eli totteleminen edellyttää omaehtoista moraalista valintaa ja vahvaa sisäistä sitoutumista, eikä sekään takaa, että oman uskonnon ihanteita onnistuu noudattamaan. Eli normaalisti käyttäytyvälle ja ajattelevalle ihmiselle kristillinen ulkoapäin tuleva aivopesu on mahdotonta.
Siitä on todisteena myös eräs kirja, joka tehtiin joitakin vuosia sitten maailman merkittävimmistä ihmisistä. Jos oikein muistan, niin Muhammed oli ensimmäisellä sijalla ja Jeesus viides. Kirjoittajat olivat arvostettuja filosofeja, tutkijoita ja tiedemiehiä. He olivat sitä mieltä, että Jeesuksen opit olivat esim. vuorisaarnassa erittäin hienoja, mutta liian harva ihminen käytännössä eli niiden mukaan. Sen sijaan Muhammedin oppeja noudattivat paljon tarkemmin miljoonat ihmiset.
Karisma puhuu totta, että pahimmillaan uskonto voi olla suljettu ja staattinen järjestelmä, joka ei suostu sisältäpäin korjaamaan itseänsä, mutta voin onneksi osoittaa, että uskonto voi olla myös luova ja uusia ratkaisuja tarjoava malli. Esimerkiksi Suomen historiassa rakkauden kaksoiskäskyn ja ihmisen vastuullisen vaikuttamisen sovellukset mahdollistivat nykyisen koulujärjestelmämme syntymisen. Historiasta voi halutessaan lukea, kuinka erittäin monet papit olivat valistamassa kansaamme ja luomassa paikkakunnilleen kouluja 1800-luvulla. Myönnän toki, että monet muutkin seikat ja ihmiset ovat vaikuttaneet koululaitoksemme syntyyn, mutta aktiivisten pappien ja kristittyjen maallikoiden merkitys oli erittäin suuri. Jostain syystä "neutraali" historiankirjoitus haluaa yleensä ohittaa uskonnon merkityksen näiden ihmisten valintoihin. Onko se sitten neutraalia tai oikeudenmukaista?
On vähän kummallista, että lähes aina, kun halutaan puhua kirkon jähmeydestä muutoksille, kaivetaan Galilei ja pyöreä maailma keskiajan hämärästä. Sekö muka kuvaa nykykirkkoa ja koko kristillistä maailmaa? Turhan harva on lukenut uutta testamenttia, jossa Jeesus antaa monelle hengelliselle asialle aivan uuden sisällön, yhtä hyvin sapatille, anteeksiannon laadulle ja määrälle kuin lähimmäisen tai naisen asemalle. Näissä kertomuksissa juutalaisuus edusti staattista sulkeutunutta uskonnollisuutta, jota Karismakin kritisoi.
Paikalleen pysähtyminen on mahdollista, mutta kristinuskon ei ainakaan tulisi kuulua tähän sarjaan, mutta myönnän, että monesti sekin jämähtää valmiisiin kaavoihin. Terve uskonnollisuus osaa muuttua ja elää ajassa ja tulkita uudella tavalla vanhoja pyhiä tekstejään ja esittää sen tarvittavan kysymyksen. Mitä tämä teksti tälle ajalle merkitsee?
Tällöin ihmisellä itselläänkin on oikeus ja velvollisuus käyttää järkeään ja mielikuvitustaan eikä häntä suinkaan ohjailla tahdottomasti ulkoapäin. Itse asiassa uskon, että monen mielestä se uskonnollinen ohjailu olisi paljon helpompaa ja turvallisempaa. Silloin kun ei tarvitse itse ajatella. Valitettavasti tätä helppoa ratkaisua terve uskonnollisuus ei ihmiselle tarjoa. Onneksi!Seuraava juttu: Pyhää sotaa tietokoneella