Uusi hallitus ja uudet säännöt, mutta toiminta pysyy ja kehittyy

Yhdistyksen kevätkokous valitsi maaliskuun alussa yhdistykselle uuden hallituksen. Laura Mäntysalo luopui puheenjohtajuudesta lapsiperheen kiireiden vuoksi, mutta toiminnassa hän toki jatkaa. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Petri Karisma, joka on ollut mukana toiminnassa neljä vuotta. Petri on tänä aikana noussut sekä Tampereella että liittohallituksessa yhdeksi tärkeimmistä toimijoista, joten yhdistys on hyvissä käsissä. Muu hallitus pysyi pääsääntöisesti ennallaan, mutta entisten jäsenten lisäksi mukaan tuli myös kaksi uutta aktiivia, eli Antti Värri ja Lauri Junttanen.

Merkittävä päätös kevätkokouksessa oli myös pitkään suunniteltu sääntöuudistus. Vanhat säännöt olivat vuodelta 1964, joten monilta osin ne olivat vanhentuneet eivätkä vastanneet nykytoimintaa. Käytännössä suurin muutos oli hallituksen toimikauden muuttaminen kalenterivuodeksi, joten hallituskausi ja tilikausi ovat jatkossa samat. Useita muita muutoksia, täsmennyksiä ja kieliasun tarkistuksia oli myös mukana. Yksikään sääntöjen pykälä ei pysynyt täysin entisenä, joten kyseessä oli sääntöjen kokonaisremontti nykyaikaa vastaavaksi. Koska säännöt astuivat voimaan kokouksen jälkeen (virallisesti heti kun ne on merkitty yhdistysrekisteriin), niin tämä nykyinen hallitus on virassa alle vuoden siirtymäkauden. Ennen joulua valitaan siten uusi hallitus vuodelle 2007, jolloin päästään pysyvään kalenterivuosirytmiin.

Monelle hallituksen jäsenistä ei ole määritelty selkeää vastuualuetta, koska vapaaehtoistoiminnassa liian rajatut tehtävät eivät toimi kunnolla. Monessa rutiinitehtävässä homman hoitaa se, joka ensin ehtii ja hän tiedottaa asiasta muille. Suurin osa toiminnasta pyritään jatkossa tekemään tehtävä- tai projektikeskeisesti mahdollisimman joustavasti. Tällöin kaikille ei tule jatkuvia tehtäviä tai rutiineja, vaan he voivat keskittyä asioiden hoitoon oman ajankäytön ja mielenkiinnon mukaan. Hallinto- ja toimistoasiat pyritään tekemään mahdollisimman sujuvasti selkeiden toimintaohjeiden mukaan, jolloin varsinaiseen tavoitteelliseen toimintaan voidaan keskittyä kunnolla. Tietenkin on huomioitava, että olemme täysin vapaaehtoisorganisaatio, joten jokainen toimii niin paljon kuin itse ehtii ja haluaa, tietenkin siinä tehtävässä joka itseä kiinnostaa.

Tampereen yhdistyksen tulevaisuus näyttää hyvältä, koska pari uutta aktiivia on tullut lisää vuoden aikana ja toiminta on sujunut mukavasti. Sisäisessä toiminnassa tärkein kehityskohde tämän vuoden aikana on kaiken tarvittavan informaation siirto webbipohjaisiin järjestelmiin, jolloin myös kotoa voi hoitaa yhdistyksen tehtäviä. Tällöin pääsemme eroon toimistokeskeisyydestä, joka on ollut viime aikoina suurin toiminnan kehitystä rajoittava tekijä. Ulkoisessa toiminnassa eli varsinaisten tavoitteidemme ajamisessa on nykytoiminnan lisäksi taas uusia ideoita ja suunnitelmia. Jos sinä haluat olla mukana tässä yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa, olet erittäin tervetullut mukaan toimintaan.

Timo Rantala

Seuraava juttu: Runo