Onnea 2-vuotiaalle!

Kirkostaeroamispalvelu eroakirkosta.fi -sivusto julkaistiin 21. marraskuuta 2003. Palvelua on käyttänyt tänä aikana yli 28000 ev.lut. kirkon jäsentä.

Kirkostaeroamispalvelun suosio on ollut melkoinen yllätys, eikä kukaan osannut aavistaa, että yksi www-sivusto voisi aiheuttaa tapahtuneenlaisen joukkoeroamisen ev.lut. kirkosta. On mielenkiintoista nähdä, millä tavalla media kiinnostuu eroakirkosta.fi -sivustosta, kun tulee selville, kuinka merkittävä tekijä se on ollut kirkosta eroamisessa vuonna 2005.

Vuonna 2005 marraskuun loppuun mennessä sivuston kautta on eronnut noin 18000 kirkon jäsentä. Koska ei ole olemassa tarkkaa tietoa eroakirkosta.fi sivuston osuudesta kaikista eronneista, niin on mahdotonta sanoa, kuinka paljon kirkosta on eronnut kaiken kaikkiaan. Hyvin todennäköistä kuitenkin on, että lopullinen vuoden 2005 eroamisluku tulee nousemaan yli 30000:een.

Vuonna 2006 eroakirkosta.fi sivustoa tullaan edelleen kehittämään ja käyttämään laajemmin koko vapaa-ajattelijaliikkeen tavoitteiden ajamiseen. Mikäli koet, että sinulla olisi jotain annettavaa eroakirkosta.fi sivustolle tai laajemmin vapaa-ajattelija liikkeelle, ota ihmeessä yhteyttä sivuston ylläpitäjiin tai vapaa-ajattelijoiden toimihenkilöihin.

Eroamiset palvelun kautta kumulatiivisesti vuosina 2004 ja 2005

Eroakirkosta.fi - tavoitteena kirkon ja valtion erottaminen

Vapaa-ajattelijoiden yhteiskunnallinen päätavoite on valtion ja kirkon erottaminen. Valtion tulee olla oikeudellisesti sitoutumaton ja puolueeton suhteessa eri maailmankatsomuksiin ja elämänasenteisiin. Nykyinen valtionkirkkojärjestelmä antaa yhdelle katsomusryhmälle runsaasti etu- ja erioikeuksia, jotka asettavat Suomen kansalaiset epätasa-arvoiseen ja epäoikeudenmukaiseen asemaan. Tällaisia etu- ja erioikeuksia ovat mm.

Verotusoikeus, ev. lut. kirkon jäsenmaksu kerätään muun verotuksen mukana valtion toimesta. Kirkollisvero määräytyy samalla tavalla kuin kunnallisvero ja sitä kohdellaan lainsäädännössä kuin muitakin varoja. Kirkollisvero kuuluu mm. samaan ulosmittauskäytännön piiriin kuin valtionvero.

Mainitaan ainoana katsomusyhteisönä perustuslaissa; 76§ Kirkkolaki. Eduskunta säätää ev. lut. kirkon kirkkolain, jossa säädetään kirkon järjestysmuodosta ja hallinnosta. Eduskunta ei kylläkään voi kirkkolain säätämisessä käyttää normaaleja lainsäätäjän oikeuksiaan, vaan sen on hyväksyttävä tai hylättävä kirkkohallituksen esitys sellaisenaan.

Hautausmonopoli ja siihen liittyvä vainajan olettaminen luterilaiseksi ellei toisin todisteta. Ev. lut. kirkon mielestä kirkosta eroaminen ei ole riittävä tahdon ilmaus siitä, että ko. yksilö haluaa olla kirkollisten toimitusten ulkopuolella, niin eläessään kuin kuolleessaan.

Kirkko saa osansa yhteisöveron tuotosta. Vero kerätään kaikilta yrittäjiltä, eli kirkon rahoittamiseen osallistuvat niin muslimit kuin uskonnottomat yrittäjät.

Eroakirkosta.fi -sivusto tarjoaa vapaa-ajattelijoille erinomaisen keinon pitää esillä ja kritisoida tätä yhteiskunnallista epäkohtaa.

Petri Karisma

Seuraava juttu: Perustelunsa kullakin