Eroakirkosta.fi:llä menee hyvin

Mahdollisuus erota kirkosta sähköpostilla on nostanut eroakirkosta.fi sivuston eroamiset noin kolminkertaiseksi viime vuoteen verrattuna. Kuten sivun alalaidan kuvasta näkee, on viime vuoden luku ohitettu jo syyskuussa. Lokakuun loppuun mennessä on sivuston kautta eronnut yli 14 000 kirkon jäsentä.

On hyvin mahdollista, että koko vuonna sivuston kautta kirkosta tulee eroamaan yli 20 000 ihmistä. Tähän arvioon voi päätyä, koska vuoden kolmen viimeisen kuukauden aikana aiempina vuosina on eronnut yli puolet kaikista eroajista. Toinen mielenkiintoinen havainto on, että eroakirkosta.fi sivuston osuus kaikista eroajista on noin 70 %. Tampereen seurakuntayhtymän tietojen mukaan kirkosta eroaminen on kasvanut Tampereella noin 60 % viime vuoteen verrattuna. Tätä ei tietenkään voi yleistää koskemaan koko Suomea, mutta kyllä luku jonkinlaisen suunnan antaa.

Mutta mikä tulee olemaan koko vuoden lopullinen saldo? On melko varma, että 30 000 eroajan raja menee rikki. Erityisen hyvä olisi, jos eroluvut saavuttaisivat vuoden 1992 määrän, eli 30 710. Näin tulisi tehtyä kaikkien aikojen kirkostaeroamisennätys.

Eroakirkosta.fi -sivuston kautta eronneet kumulatiivisesti vuoden alusta

Petri Karisma

Seuraava juttu: Arvokeskustelua